Etusivu » Korisliiga ennakko 2021-22

Korisliiga ennakko 2021-22

Korisliiga alkaa jälleen lokakuun alussa ja ilahduttaa suomalaisia koripallon ystäviä ja myös vedonlyönnin taitajia ympäri Suomea.

Korisliiga on lajia seuraaville myös vedonlyönnillisesti mukava sarja, sillä se on sopivan pieni siihen nähden, että virhekertoimien esiintyminen on todennäköisempää kuin paljon pelatuissa sarjoissa, mutta toisaalta se löytyy myös monen panosta enemmän ottavan listoilta. Tästä myöhemmin lisää.

Allekirjoittanut on myös seurannut noin 8-9 vuotta Korisliigaa aktiivisesti niin urheilullisessa kuin vedonlyönnillisessä mielessä, ja käynyt suurimman osan Katajan kotipeleistä, sekä TV:n välityksellä useita eri joukkueiden pelejä.

Alustavien listojen, joukkueiden joukkuelistan ja pelaajauutisten ja Korisliigan sivujen pohjalta olen raapinut lisätietoja ja kuvia ja koostanut näistä paketin. Korisliigasta valmiiksi tuttujen pelaajien osalta myös seuraamisen pohjalta kertynyttä tietämystä pelaajista on käytetty.

Suurin osa pelaajien kasvokuvista on otettu joukkueiden omilta sivuilta ja mikäli niiden käyttö tähän tarkoitukseen ei ole sallittua, ilmoitusta minulle niin nappaan pois kuvat.

Kiitokset myös jälleen Ismolle (Ispi89) arvioista Korisliigaan liittyen, ja hänen kanssaan keskustelu Korisliigan tapahtumista käy varmasti aktiivisena myös kauden mittaan.

Mihin viime kaudella jäätiin Korisliigassa?

Korona kiusasi viime kauttakin Korisliigassa tehokkaasti. Siinä missä 2019-20 kaudella kausi jouduttiin jättämään maaliskuussa kesken ja mestari jäi ratkaisematta, pelattiin kausi 2020-21 loppuun, mutta käytännössä yli puolet runkosarjasta ilman yleisöä. Tämä koetteli monen joukkueen taloustilannetta rajulla kädellä, ja playoffvaiheessa nähtiin hyvinkin eri kerroksien väkeä, kun osa joukkueista, kuten Nokia tai Kouvot olivat joutuneet luopumaan kaikista alkuperäisistä jenkkipelureistaan, kun taas osa porskutti vahvemman talouspohjansa ansiosta. Kauden päätteeksi Ura joutui myöntämään taloustilanteensa liian vaikeaksi, ja oli täten joukkueista ainoa, joka löi hanskat naulaan. Muut seurat selvisivät, mutta talousvaikutukset näkyvät varmasti pitkään.

Allekirjoittaneen osalta kausi päättyi runkosarjan osalta Lahdessa, jossa kävimme fanireissulla, ja tämän jälkeen ei paikan päälle päästy kotona eikä vieraissa. Playoff-tunnelmaa kuitenkin pääsimme vielä kertaalleen haistelemaan, kun Pyrintöä vastaan playoff-sarjassa pääsimme rummuttamaan otteluisännän vieraana muuten tyhjässä Joensuu Areenassa.

Kausi päättyi Vilppaan historiallisiin voitonjuhliin, kun salolaiset nappasivat lopulta Teemu Rannikon kipparoimana historiansa ensimmäisen mestaruuden. Varmasti Salossa olisi toivottu, että tämä tapahtuu yleisön edessä, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. Finaalissa kaatui hyvän kauden pelannut Karhu Kauhajoelta.

Ylivoimaisena ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Seagulls sai sen sijaan kokea playoffien karuuden tiputtuaan välierissä Vilppaalle. Runkosarjassa tahti oli jopa murskaavan ylivoimaista, mutta silti oikeat pelit tulisi voittaa.

Näin pelataan Korisliigakausi 2021-22

Korona ei edelleenkään ole poispyyhitty vitsaus, mutta tällä kaudella on rokotetilanteen parantumisen myötä jo huomattavasti paremmat edellytykset onnistua. Maskeja katsomossa nähtäneen edelleen, mutta mikäli korona ei muuntaudu oleellisesti, on kauden läpivienti yleisön kanssa jopa lähtöoletus. Tämä on totta kai seuroille erityisen tärkeää, että kolhiintunut taloustilanne saataisi elpymään.

Korisliigassa tällä kaudella on tarkoitus pelata uudistetulla formaatilla, joka oli otettu käyttöön jo viime kaudella, mutta Korona pisti suunnitelmat uusiksi siltä osin, että jatkosarja tippui kokonaan pois. Runkosarjan ottelumäärää tiputettiin niin, että kauden aikana otteluita kertyy vain 32 aiemman 44:n sijaan. Kun aiemmin pelattiin nelinkertainen sarja (kaikkia vastaan kaksi kotipeliä ja kaksi vieraspeliä) niin uudessa systeemissa siirrytään jalkapallon Veikkausliigastakin tuttuun järjestelmään, jossa loppukausi pelataan ylempää ja alempaa jatkosarjaa. Korisliigassa kaksinkertaisen sarjan (22 ottelua) jälkeen kuusi parasta etenevät ylempään jatkosarjaan ja kuusi heikointa alempaan jatkosarjaan. Kuuden parhaan playoff-paikka varmistuu, mutta kaksi parasta alemmastakin sarjasta voi vielä saavuttaa playoff-paikan.

Jatkosarjassa pelataan kaikkia viittä kilpakumppania vastaan jälleen kaksinkertainen sarja, kerran kotona ja kerran vieraissa, ja näin saadaan 22+10 runkosarja pakettiin. Runkosarjaan pisteet säilyvät jatkosarjojen alkaessa, mutta tällä varmistetaan se, että viimeiset 10 ottelua pelataan samoista sijoista kamppailevien kanssa.

Pantteripatsas
Pantterista pelataan jälleen tosissaan

Playoffeissa puolivälierät pelataan kuten ennenkin paras viidestä-järjestelmänä ja välierät sekä finaalit paras seitsemästä (joskin viime kaudella puolivälierissä oli poikkeuksellinen paras 7:stä systeemi). Pronssin kohtalo ratkotaan yhdellä ottelulla. Takavuosilta tuttuun formaattiin nähden erilaista on viime kaudella käyttöön otettu systeemi, jossa joukkueet kuitenkin asetetaan jenkkityyliin bracketeihin, eli ei ole varmaa, että välierävaiheessa heikoin jatkoonmenijä kohtaa parhaan, vaan bracketit menevät niin, että kaavion toisella puolella ovat runkosarjan 1-8 ja 4-5 ja toisella puolella 2-7 ja 3-6, ja näiden puoliskojen jatkoonmenijät kohtaavat välierissä toisensa. Alemman jatkosarjan viimeinen joukkue tippuu suoraan I.divisioonaan, josta tilalle nousee I-divisioona A:n pudotuspelien finaalin voittaja. Playoffeissa välieriin selviävät joukkueet ”kaappaavat” voittamansa joukkueen sarjasijoituksen, mikäli se on korkeampi, ja näin ollen (omasta mielestäni hieman hölmöstikin) sarjan kasi voi saada välieriin kotiedun sarjakakkosta vastaan, koska nappaa kaatamansa sarjakärjen sijoituksen. Finaaleissa kotiedun saa kuitenkin paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue.

Korisliigan joukkuearviot ja pelaaja-analyysit kaudelle 2021-22

Joukkueet on esitelty siinä järjestyksessä, jossa odotan niiden olevan runkosarjan päätteeksi. Klikkaa linkistä, niin näet joukkueen ennakon ja pelaajalistat ja lyhyet läpikäynnit lähes kaikista joukkueen sivuilla kirjoitushetkellä ilmoitetuista pelaajista

Alla on arvoitu järjestys joukkueista materiaalin perusteella. Etenkin sijoilla 3-8 erot ovat mielestäni kuitenkin erittäin pieniä, ja kamppailu näistä sijoista saattaa olla hyvinkin tasaväkistä.

1. Helsinki Seagulls

2. Vilpas

3. Lahti Basketball

4. Karhu Basket

5. Kataja Basket

6. KTP Basket

7. Kobrat

8. Kouvot

9. Pyrintö

10. Korihait

11. BC Nokia

12. Bisons

Korisliigan otteluohjelma

Otteluohjelman mahdollisine muutoksineen löydät basket.fi-sivuilta painikkeen takaa, joten emme sitä tähän lähde kopioimaan. Kausi alkaa 01.10.2021 ja runkosarjan on tarkoitus päättyä 19.03.2022

Korisliigan televisiointi

Ottelut näytetään Ruutu-palvelussa, joka siis maksullinen (joskin halpa) palvelu. Lisäksi on mahdollista että ilmaiskanavien puolella näytetään yksittäisiä otteluita. Samoin Veikkaus TV saattaa näyttää toisinaan otteluita.

Korisliigan vedonlyönti

Allekirjoittanut on harrastanut Korisliigavedonlyöntiä kauemmin mitä on seurannut Katajaa. Kohteiden määrä ei nouse aivan yhtä suureksi, mitä esimerkiksi baseballissa, mutta Korisliiga on sopivan pienenä sarjana erinomainen vedonlyöntisarja. Suuret markkinat eivät ole siinä vallalla niin isosti kuin esimerkiksi Liigassa tai Valioliigassa. Toisaalta etenkin kertoimien auettua ne liikkuvat hyvin pienistäkin lyönneistä.

Korisliigan erikoisuutena verrattuna moneen muuhun sarjaan on se, että loukkaantumiset vaikuttavat todennäköisyyksiin huomattavasti enemmän. Tärkeän sentterin tai pointin poissaolo voi muuttaa asetelmia täysin päälaelleen. Sarjassa on myös poikkeuksellisen vahva kotietu, joka on oman näkemykseni mukaan esimerkiksi NBA:n vastaavaa suurempi. Tasoerot näkyvät pistesarakkeessa usein isompia sarjoja selvemmin.

Korisliigan betsaamiseen parhaat eväät löytyvät Pinnaclelta, joka ei rajoita panoksia ja Korisliigan tapauksessa myös kotimainen Veikkaus tarjoaa välillä herkkua ja jopa todella hyviä pelaajaerikoisia, joita ei muualta löydy.

Loading animation

Toinen Korisliigaan hyvin laajalti erilaisia osavetoja, puoliaikavetoja ja muita härpäkkeitä tarjoava on Unibet ja samoja kertoimia käyttävät pohjat kuten Leovegas

Loading animation
Loading animation

Korisliigan vedonlyönnistä voi kirjoitella enemmänkin kauden mittaan ja antaa jonkunlaisia voimalukuja. Tein viime kaudella voimalukuihin perustuvan hyvin karkean taulukon, josta voi ottaa hieman suuntaviivoja pelipäätöksiin. Huomioi kuitenkin että monet tekijät, loukkaantumiset, vire ja joukkueiden yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat näihin. Kopioin kuitenkin taulukon myös tämän vuoden ennakkoon:

Alustavat voimaluvut tälle kaudelle menevät jokseenkin näin (lisään näitä kun joukkueen esittely) on julkaistu ja koitan päivitellä kauden väliaikakatsauksissa näitä:

Voimaluvut 28.9.

Seagulls A+

Vilpas A-

Lahti B-

Karhu C+

Kataja C

KTP C-

Kobrat C-

Kouvot C-

Pyrintö D

Korihait D-

Nokia D-

Bisons E-

Voimaluvut 13.10. (päivitetty hieman kun nähty miten joukkueet pelaa yhteen) + muutama kokoonpanolisäys

Seagulls A

Karhu A

Vilpas A-

Kouvot B-

Lahti C+

Kataja C

KTP C

Kobrat C-

Pyrintö C-

Nokia D

Bisons E+

Korihait E-

2

Kirjoita kommentti