Etusivu » Veikkaus

Veikkaus


Veikkaus vedonlyönti

Veikkaus on Suomen ylivoimaisesti tunnetuin vedonvälittäjä, ja suurimpana syynä tähän on Suomessa toimiva monopoli, jossa muut bookkerit eivät saa mainostaa tai tarjota pelejään Suomessa. Veikkaus on yksi valtion tunnetuimmista monopoleista Alkon lisäksi.

Veikkauksen teoreettinen palautus on kohteissa kehno, ja pelivalikoima melko suppea. Kuitenkin lähiaikoina Veikkaus on ottamassa käyttöönsä myös SBTech kertoimia omien kertoimiensa tueksi. Veikkauksen voitot ovat luonnollisesti verovapaita, kuten kaikki Euroopassa toimivat pelivoitot.

Veikkauksen vahvuutena on välillä hyvinkin omilla linjoilla olevat kertoimet, ja heidän laskemissaan kohteissa kertoimet ovat vahvasti oman toimiston tuotoksia, jolloin arviointieroja voi usein esiintyä, ja taitavat pelaajat löytävät jo vertailemalla herkullisia pelikohteita. Veikkaus tarjoaa myös Vakioveikkausta, Monivetoa, Voittajavetoja ja tulosvetoa, mutta näissä voitto määräytyy pelikatteen ja pelatuimmuuden mukaan. Näissä voi saada rahanarvoisia etuja toisinaan pelaamalla esimerkiksi Suomea vastaan voittajavedossa, jossa suurin osa väestöstä pelaa Suomea, vaikkei se olisi todennäköisyyksien valossa kannattavaa. Normaalitilanteessa näiden pelien talon kate on kuitenkin erittäin suuri, ja etua löytyy enimmäkseen bonusrahakierroksilta.

Myös ammattipelureille Veikkaus on hyvä bookkeri sen kehnosta palautusprosentistaan huolimatta, sillä he eivät rajoita panoksia pelaajan voittojen mukaan.

Pitkävedossa Veikkaus tarjoaa monesti kotimaisiin palloilusarjoihin jopa markkinoiden kattavinta alakohdevalikoimaa, ja näissä kotimaan kohteissa olevia kertoimia vertailemalla esim Pinnacleen on löytynyt hyvinkin maistuvia kohteita, ja välillä jopa arbitraaseja tai middlejä. Kun kummassakaan näistä ei ole panosrajoituksia pelaajakohtaisesti, voi sisään saada merkittäviäkin summia.

Veikkauksella luotettavuus pelaajien voiton maksun suhteen on kovaa tasoa, koska kyseessä on firma, jonka päätöksistä on helpompi tehdä valituksia ihan Suomen sisällä, ja voitot maksetaan myös reilusti ja luotettavasti pankkiin. Eri asia on sitten kokonaan luotettavuus kabineteissa, josta löytyy jos jonkunlaista korruptiota taustalta, ja Twitteriä seuraava pelaaja on näihin varmasti törmännytkin.

Veikkaus vedonlyönti ulkoasu ja käytettävyys

Veikkauksen käytettävyys ja ulkoasu on kelpo tasoa, mitä toisaalta helpottaa kohteiden melko pienehkö määrä, jolloin esimerkiksi futiskohteiden määrä on helppo näyttää yhdellä sivulla.

Veikkaus liveveto

Veikkauksen liveveto on toisinaan vähän nihkeä käytettävyydeltään, ja siinä saa lyötyä vain 50 euroa kerrallaan. Toisaalta toisinaan hyvinkin omilla linjoillaan olevat kertoimet tarjoavat ylikertoimia ja lukuisat kotimaiset livestreamit viihdettä myös pelaajille, jotka eivät vetoa lyö. Veikkaus-TV toimii livevedon yhteydessä. Liveveto on siis omalla tavallaan kannattava sen erilaisen kohdevalikoimansa vuoksi.

Veikkaus panosrajoitukset

Vaikka Veikkaus ei pelaajakohtaisesti panoksia rajoitakaan, on kohdemäärän lisääntymisen myötä tullut kohteisiin hetkellisiä panosrajoja. Esim. joku maalintekijäkohde saattaa ottaa vain 20 euroa sisään, ja hetken päästä meneekin 100e lisää. Vetoja voi lyödä aina uudelleen, vaikkei kerralla menisikään kuin tietty summa, mutta useamman betsin jälkeen Veikkaus saattaa lyödä kohteen lukkoon, jolloin kerroin näkyy harmaana. Sen jälkeen se tarkistetaan, ja usein kerroin tippuu tarkistuksen yhteydessä ennen kuin se avataan. Isompiin kohteisiin Veikkaus ottaa kuitenkin sisään reilusti panosta, ja se tekee Veikkaus Vedonlyönnistä yhden suosituimmista ammatipelurienkin keskuudessa.

Veikkaus vedonlyöntibonus

Veikkaus ei tarjoa vedonlyöntiin bonuksia, ja muistaakseni joskus asiaa on selitetty sillä, ettei bonuksilla koukuteta pelaajia ja toimitaan vastuullisesti. Vastuullisuudesta voi olla montaa mieltä. Joskus vakiossa, monivedossa tai voittajavedoissa on kuitenkin ylimääräistä bonusrahaa normaalin potin päälle, josta voi saada pelaamisesta kannattavaa. Bonusrahat tulevat yleensä kierrokselta, jossa potti on jäänyt jakamatta, ja ainakin osa siitä on siirretty tulevien kierroksien pottiin. Tämä bonusraha tarkoittaa sitä, että pelivaihdon (josta Veikkaus ensin raapaisee useamman kymmenen prosentti) päälle lisätään tuo bonusrahapotti, ja tämä raha jaetaan kaikkien oikein osuneiden kesken, josta muodostuu voittokerroin.

Veikkaus vedonlyönti kokemuksia

Veikkaus on profiloitunut supisuomalaiseksi pelipaikaksi, jossa ehdot on melko huonoja, mutta myös ammattilaisille on siellä paikkansa. Rahojen saamiseen veikkauksella voi luottaa ja panosrajat eivät häiritse highrollereita, mutta Veikkaus on ollut erittäin paljon negatiivisessa valossa lukuisten korruptiotyylisten tapausten vuoksi, jossa on epäinhimillisiä piirteitä etenkin sen suhteen, että mainonta ja suurin osa tuotosta revitään pienen osan pelaajista selkänahasta (eli peliriippuvaisten) ja rahalla hiljennetään kritiikki päättävissä elimissä. Lisäksi ulkomaisia luotettavia yhtiöitä kritisoidaan laittomina, vaikka kyseessä olisi täysin laillisia pörssiyhtiöitä, kuten vedonlyöntilistamme bookkerit.

Kyseessä on härskiä sumutusta, joka tehdään ymmärtämättömien kustannuksella, kun samalla kaikki pelialasta enemmän ymmärtävät yrittävät toimia asiassa totuuden torvena ja nostaa epäkohdat esille. Tämä on näkynyt kuitenkin enemmän rahapeliautomaattien puolella, ja vedonlyönti on yleensä ollut pelialasta enemmän tietävien vahvuusaluetta, joten vedonlyönti itsessään ei ole Veikkauksen tuottoisimpia alueita

Tarkista bonukset!
Luo tili

Odota hetki... Ladataan...
Avaa chat