Etusivu » Uefa Champions League: TOP 7-ottelut kolmen viime vuoden aikana

Uefa Champions League: TOP 7-ottelut kolmen viime vuoden aikana

Mestarien liiga siirtyy nyt paremmalle puoliskolleen, eli kevätkauden aina yllätyksiä tarjoava playoff-vaihe starttaa tiistaina 18.2. Viimeisen kolmen kauden aikana useampi ottelu on tarjonnut käsikirjoituksia, jotka menisi heittämällä futisleffan loppukohtaukseen. Välillä on miettinyt että suunnitellaanko nämä etukäteen kuin Smackdown, sen verran upeita ja uskomattomia thrillereitä on nähty yksi jos toinenkin.

Jostain syystä finaali ei ole noussut ainakaan omissa papereissani pitkään aikaan ikimuistoisimmaksi otteluksi, vaan suurin osa näistä never-forget matseista on nähty kaksiosaisen otteluparin jälkimmäisessä puoliskossa, tilanteessa jossa kaiken piti olla jo selvää, mutta sitten tapahtuu jotain käsittämätöntä, joka saa neutraalitkin katsojat syttymään, selostajan sekoamaan, ja fanit joko hekuman huipulle tai syvimmälle pohjalle. UCL on tarjonnut niin upeita thrillereitä, että kasasin niistä TOP-7 listan, jotka ovat jääneet mieleen. Videot youtubesta kertovat lopulta enemmän kuin tuhat sanaa.

Futisfanit muistavat varmasti nämä ottelut, mutta mikäli olet neutraali lukija, jätetään tapahtumien kuvaus spoilerin taakse, joten videon voi katsoa ennen sitä (vaikka videon otsikko tuloksen monesti spoilaakin)

 


 

Sijalla 7:  5.3.2019 Real Madrid-Ajax

Vuoden 2018-19 neljännesvälierässä kohtasivat UCL:n kolme kertaa perättäin voittanut suursuosikki Real Madrid ja pieni sympaattinen Amsterdamin ylpeys Ajax, joka oli alkulohkossa väläytellyt iskukykyään. Avausosassa Real Madrid teki Ajaxista selvää voittaen 1-2, ja nuo kaksi vierasmaalia ajoi Ajaxin hankalaan paikkaan. Kivikovalla Santiago Bernabeulla on tehtävä vähintään kaksi maalia,

2.osaottelun kuvaus:

Ajax lähti otteluun ennakkoluulottomasti, ja shokeerasi madridilaisisäntiään menemällä jo 7.minuutilla johtoon Hakim Ziyechin maalilla. 18. minuutilla tuli lisää kylmää vettä kun Neres vei Ajaxin jo 0-2 johtoon. Ottelua ei oltu pelattu alkua pitemmälle, kun yhtäkkiä selvänä altavastaajana lähtenyt Ajax olikin menossa jatkoon. Real Madrid tarvitsi maalin, että pääsisi edes jatkoajalle. Tunnin pelin kohdalla yllätys alkoi konkretisoitua, kun Dusan Tadic vei vieraat jo 0-3 johtoon. Nyt Realin pitäisi pystyä tasuriin, eli tekemään kolme maalia. 70 minuutilla Marco Asensio nostatti vielä kerran Realin toiveet henkiin kaventamalla, mutta vain kahdeksi minuutiksi. Tanskan poika Lasse Schöne sammutti valot Bernabeulta 1-4 maalillaan.

Ottelu päättyi 1-4. Yhteismaalein 5-3 Ajax eteni jatkoon Juventusta vastaan.

[Lue lisää ]

 


Sijalla 6:  17.4.2019 Manchester City-Tottenham

Englantilaisjoukkueet Manchester City ja Tottenham kohtasivat 2018-19 puolivälierässä. City oli murskannut altaan Schalken yhteismaalin 10-2 ja hallinnut myös kotoista Valioliigaa mielin määrin. Tottenhamin yllättävänkin selvää voittoa Dortmundista yhteismaalein 4-0 voidaan sen sijaan pitää jonkunasteisena yllätyksenä. Oli kuitenkin selvää, että äärettömän kallis ja tähtiä vilisevä Pep Guardiolan ryhmä oli tässä brittimittelössä suursuosikki. Avausosassa kuitenkin Tottenham pisti pelin jännäksi. Se onnistui pitämään Cityn ilman vierasmaalia ja teki itse yhden ja pääsi erinomaisesta 1-0 asetelmasta toiseen osaotteluun. Kivenkovana kotijoukkueena City oli edelleen suosikki, mutta ei enää niin suuri.

2.osaottelun kuvaus:

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja käsittämättömällä maali-iloittelulla. Ensin 4.minuutilla Raheem Sterling vei isännät 1-0 johtoon, ja tasoitti otteluparin yhteismaalit samointein. City näytti menevän menojaan. Kuitenkin vain 6 minuuttia myöhemmin korean poika Heung-Min Son oli iskenyt pallon kahdesti Cityn verkkoon, ja tilanne kääntyi päälaelleen. 10 minuutilla Tottenham johti 1-2, ja City tarvitsi kahden maalin voiton jatkopaikkaan. Ei mennyt kuin minuutti ja pallo oli taas verkossa, tällä kertaa Tottenhamin ja tilanne oli 11 minuutin pelin jälkeen 2-2. Aivan käsittämätön alku ottelulle. Spursin valot alkoi himmetä jo 21.minuutilla kun Sterling iski illan toisen maalinsa,ja vei Cityn 3-2 johtoon ja maalin päähän välieräpaikasta.

73.minuutilla vaihtomies Llorente kuitenkin muutti jälleen draamankaarta puskettuaan pallon kulmasta sisään. Tilanne 4-3 tarkoitti sitä, että vierasmaalisäännön turvin City oli tippumassa rannalle. Kauhea mylläkkä jatkui Tottenhamin maalia kohti, ja sai lopulta palkintonsa, kun Aguero puski itsensä väkisin läpi ja pallo pelattiin maalin eteen, josta se toimitettiin Tottenhamin maaliin. 5-3 ja City pelastui..mutta ei sittenkään. VAR puuttui peliin ja jo hetken helpottunut olotila musteni, kun tuomari näytti ”No goal”. Paitsio pelasti lontoolaiset, ja kaikkien yllätykseksi Tottenham eteni välieriin Ajaxia vastaan.

Ottelu päättyi 4-3 ja yhteismaalein 4-4 Tottenham jatkoon vierasmaalilla

[Lue lisää ]

Youtube: Uefa Champions League: TOP 7-ottelut kolmen viime vuoden aikana


Sijalla 5:  11.4.2018 Real Madrid-Juventus

Euroopan kenttiä hallinnut Real Madrid ja Italian suurjoukkue Juventus kohtasivat 2017-2018 puolivälierässä. Vaikka Juventus vilisee tähtiä, lähti Real Madrid ottelupariin suosikkina, mutta Juvella oli omat mahdollisuutensa. Avauspelissä otteluparin hohto kuitenkin sammutettiin täysin. Real mätti kolme vierasmaalia, ja Juventuksen saumat menivät siihen. Bernabeulla pitäisi iskeä kolmesti ja pitää oma pää puhtaana. Mahdoton tehtävä – game over.

2.osaottelun kuvaus:

Toinen osaottelu piti vain lähteä pelailemaan pois, mutta Mestarien Liiga ei olisi nimensä veroinen, jos siinä ei tapahtuisi ihmeellisiä asioita. Olin itse kyseisenä päivänä Barcelonassa lomalla. Olin käynyt Camp Nou-kierroksella ja sen jälkeen katsomassa kun Koposen koris-Barcelona iski 65 pisteen kotivoitollaan uuden Espanjan liigan ennätyksen. Pelistä tullessa satoi vettä ja taksia ei löytynyt, joten paikalliseen snack-paikkaan sateensuojaan, pientä purtavaa hommaamaan ja sattuipa telkkarista tulemaan pelikin. Juventus oli tekemässä mahdottomasta mahdollisen, kun toisen puoliajan aikana liityin peliä seuraamaan. Tilanne oli Mario Mandzukicin kahdella avauspuoliajan maalilla 0-2, ja Juve oli enää maalin päässä jatkoajasta.

61. minuutilla Matuidi siirsi vieraat 0-3 johtoon. Meillä oli yhtäkkiä jalkapallo-ottelu. Koko kahvilahenkilökunta seurasi jännittyneenä, ja tottakai kaikki Juven puolella, Kataloniassa kun oltiin. Lisäaika alkoi ja jatko-ottelu häämötti. Kunnes pitkä pallo Juven maalille, ja pakki vähän myöhässä. Osui palloon, mutta osui myös pelaajaan. Buffon otti vielä tilanteessa punaisen kortin ja lensi ulos. Rolle ampumaan pilkkua ja pilkku sisään. Ravintolan kokki oli tullut katsomaan myös peliä, ja välittömästi pilkun jälkeen meni avokeittiön puolelle paukuttamaan käsillään seinää vihaisena. Aitoa rival-mentaliteettia, melkein yhtä hyvä kuin oma voitto on se että verivihollinen kokee pettymyksen. Tällä kertaa niin ei käynyt, ja Barcelonassa petyttiin.

Ottelu päättyi 1-3, yhteismaalein 4-3 Real jatkoon. Mutta tylsästä jo ratkenneesta otteluparista tuli thrilleri.

[Lue lisää ]

 


Sijalla 4:  8.5.2019 Ajax-Tottenham

Ajax oli hetkessä noussut koko UCL-kevään 2019 sensaatioksi. Joukkue oli jyrännyt Real Madridin ja heti perään Juventuksen uskomattomilla vierasvoitoillaan. Kun välierässä vastaan asettui aiempia ennakolta helpompi Tottenham, oli sillä huikea tilaisuus palata UCL-finaaleihin ensi kertaa sitten Jari Litmasen aikojen. Avausosassa se jatkoikin huikeita vieraspelejään, ja kävi 0-1 vierasvoiton Spursin kotinurmelta. Finaalipaikka oli enää sinettiä vaille.

2.osaottelun kuvaus:

Ajax meni menojaan avauspuoliajalla. Kun de Ligt avasi maalitilin 5.minuutilla ja Ziyech jatkoi Ajaxin huippuputkea 35.minuutilla, johti hollantilaisryhmä jo 3-0 ja Tottenham oli jo näennäisesti lyöty. Mutta sitten kuvaan astui Lucas Moura, mies joka ei liiemmin maaleja normaalisti joukkueessa tykittele. Pari palloa lakaistiin sisään 55 ja 59 minuutilla, ja Tottenham olikin yhtäkkiä maalin päässä jatkopaikasta. Ajax näytti kestävän, eikä sillä ollut juurikaan hätää…kunnes ottelun viimeisestä tilanteesta Moura pääsi sutaisemaan pallon alakulmaan. Ajax-fanien maailma murtui, Tottenhamin jo menetetty peli sai uskomattoman käänteen. Virkkunella meni tunteisiin, kuten alempi video osoittaa. Mestarien Liiga osoitti uskomattomuutensa kaksi kertaa kahdessa päivässä (lue top 2 kuvaus)

Tottenham voitti toisen ottelun 2-3 ja yhteismaalit 3-3, vierasmaaleilla Spurs jatkoon.

[Lue lisää ]

Youtube: Uefa Champions League: TOP 7-ottelut kolmen viime vuoden aikana


Sijalla 3:  10.4.2018 AS Roma-Barcelona

Barcelonan edellinen kevät oli päättynyt pettymykseen, mutta nyt saatiin ainakin helppo alkuohjelma. Chelsea oli kaatunut selvästi alkukankeuksien jälkeen, ja puolivälierässä tuli vastaan vapaalippu välierään, helpoin vastustaja AS Roma. Olin itse tähdännyt Barcelonan reissun tähän väliin, kun molempina viikonloppuina oli kotipeli, ensin Leganesia ja sitten Valenciaa vastaan. Totta kai arpa arpoi Barcelonalle vieraspelin tähän saumaan, joten ottelu piti katsoa paikallisessa ravintolassa. Valitsin ehkä väärän paikan, sillä ihan kauheasti tunnelmaa ja katsojia pelillä ei ollut. Tuolloin 14-vuotias pikkubroidi oli matkassa mukana, intohimoinen Barcelona-fani.

2.osaottelun kuvaus:

Kun avausosa oli päättynyt 4-1, oli kakkososan tarkoitus olla vain kosmetiikkaa. Ehkä näin ajatteli myös moni barcelonalaisfani, sillä pelin alla kaupungilla oli aika hiljaista. Oli itse asiassa aika vaikea löytää paikkaa, josta pelin edes näkisi, kun paikkoja tuntematon turisti vain olin. No yksi paikka löytyi, ja sieltä tuli tilattua erittäin iso kulho Coca-Colaa ja ruokaa ja peliä katsomaan. Ottelun painajaismainen luonne alkoi hahmottua pikkuhiljaa. Ehkä 1-0 jälkeen vielä nauratti. 2-0 jälkeen pelko hiipi perseeseen ja takaraivossa oli että nyt ei saa tulla 3-0. No sen saattaa arvata, että jos joku asia ei saa tulla se tulee, aivan varmasti se tulee. Barcelonalla oli aikaa tehdä arvokas vierasmaali, mutta sitä ei tullut.

Pikkuveli heitti loppuvihellyksen kohdalla lippiksensä viereisen ruokailijaryhmän pöydän alle ja kyyneleet tulvahtivat silmään. Ei naurattanut. Ravintolan tarjoilija tuli taputtamaan häntä selkään ja sanoi että ”next year, next year”. Lohdutti varmasti sillä hetkellä kuin tikku kynnen alla. Minulle hän totesi häntä osoittaen ”true fan”. Itse lähdin täysi-ikäisen serkun kanssa kasinolle, ja alaikäiset taksiin ja hotellille. Taksikuski oli ollut Realin miehiä ja sanonut että hyvä kun Barcelona hävisi. Pikkuveli oli jo avaamassa taksin ovea että tässä kyydissä hän ei istu. Kaupunki oli pelin jälkeen hiljainen ja vaisu, monestakaan asiasta ei olisi tiennyt että juuri on pelattu iso jalkapallo-ottelu.

Äärimmäisen pettyneenä mutta ammattiylpeydellä Barcelona asteli kuitenkin Valenciaa vastaan kotistadionille seuraavana lauantaina.

[Lue lisää ]


Sijalla 2:  7.5.2019 Liverpool-Barcelona

Barcelonan edellinen kevät oli päättynyt katastrofiin sen tiputtua Romalle johdettuaan 4-1. Vaikka koko kausi oli muuten lähestulkoon täydellinen, yksi surkea peli pilasi kauden ja kyseenalaisti mm. Valverden roolin. Nyt oli kuitenkin homma taas kuosissa, ja Barcelona oli saanut melko helpot vastustajat välierävaiheeseen asti. Siinä tuli kuitenkin kivenkova testi, kun edelliskaudella finaaliin yltänyt Liverpool asteli vastaan. Tämän otteluparin voittamalla Barcelona pääsisi todennäköisesti finaaliin, jossa tulisi ennakolta heikompi vastustaja, todennäköisesti Ajax (myöhemmin selvisi että Tottenham). Barcelona latoi kotipelissään 3-0 lukemat, ja tällä kertaa ei päästänyt edes sitä kaiken viime kaudella tuhonnutta vierasmaalia. Paikkoja oli useampaankin maaliin, mutta tämänhän pitäisi kuitenkin riittää, 3-0 ilman vierasmaalia on kovaa valuuttaa.

2.osaottelun kuvaus:

Barcelonan karmeat vieraspelin peikot ja mörköt alkoivat nousta kaapeista ja muista koloistaan, kun Divor Origi vei isännät johtoon jo 7. minuutilla. Vieraspelaaminen Euroopassa on ollut sysipaskaa pitemmän aikaa, ja siltä se näytti taaskin. Yksi vierasmaali toisaalta riittäisi siihen, että Liverpool tarvitsisi jatkoon 5. Barcan puolustus tiukkeni ja 1-0 pysyi taululla aina 54. minuutille, kun Wijnaldum iski 2-0. Ja 2minuuttia myöhemmin sama mies 3-0. UCL näytti jälleen uskomattomuutensa. Tässä vaiheessa moni Barcelonan fani jo varmasti aavistikin miten tässä taas kerran käy. Ja niin kävikin. Nerokkaaksi kehuttu kulmapotku tilanteessa, jossa pelaajat eivät olleet valmiina yllätti koko puolustuksen.

Itse olen tästä nerokkuudesta vähän eri mieltä. Jos kyseessä olisi tennis ja vastustaja ei ole valmiina, syöttö uusittaisiin. Nyt se oli taideteos. Blaugrana-lasit saattavat vaikuttaa asiaan, mutta uskon että ihmettelisin myös neutraalina katsojana tätä. Joka tapauksessa, tämän maalin jälkeen Barca oli henkisesti lyöty ja sen eväät syöty. 3-0 ilman vierasmaalia ei riittänyt. Riittääkö siis enää mikään, miten paljon vieraissa voidaan hävitä ja miten iso johto tarvitaan kotona, että se riittää. Sen näyttää tulevat kaudet.

Liverpool voitti siis 4-0 ja meni yhteismaalein 4-3 jatkoon ja finaaliin, jonka se voitti.

[Lue lisää ]


Sijalla 1:  8.3.2017 Barcelona-PSG

Barcelonan playoff-kevät oli jäämässä lyhemmäksi kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Lähes poikkeuksetta puolivälierässä nähty joukkue romahti neljännesvälierän avausosassa Pariisin illassa 4-0 tappioon, mikä tarkoitti sitä, että yksikin vierasmaali Camp Noulla ja Barca tarvitsee kuusi maalia jatkoon. Eikä se 4-0 PSG:n tasoista nippua vastaan kotona mikään itsestäänselvyys myöskään ole. Osa faneista piti kuitenkin jatkopaikkaa mahdollisena, joskin epätodennäköisenä. Lippunsa toiseen osaotteluun hommanneet pettyivät kuitenkin varmasti pahasti, kun avausosassa taputeltiin käytännössä homma pakettiin.

2.osaottelun kuvaus:

Maaliskuisessa illassa pelatusta ottelusta muodostui UCL-historian uskomattomin thrilleri, jonka draaman kaarta on vaikea enää lyödä. Etenkin Barca-fanina tämä sykähdytti syvältä, mutta loistavan futisselostajan Tuomas Virkkusen täydellinen sekoaminen pelin loppupuolella kertoo kaiken oleellisen, peli oli aivan järkyttävän upea kokonaisuus.

Barcelona aloitti ottelun hyvin ja meni jo kolmannella minuutilla 1-0 johtoon. 40. minuutilla PSG teki oman maalin, ja tilanne 2-0 antoi Blaugranalle vielä mahdollisuudet toiselle jaksolle. Messin pilkkumaali 50.minuutilla nosti katalonialaiset jo maalin päähän. Mutta vierasmaalia ei saanut päästää. 62. minuutilla Cavani kuitenkin iski 3-1 ja pariisilaiset huokaisivat helpotuksesta. Barcelona tarvitsi nyt kolme maalia, ja aikaa oli enää puoli tuntia. Huikean nousun tehnyt Barcelona hieman lässähti tähän maaliin ja peli näytti jo taputellulta. Ottelua oli jäljellä enää kolmisen minuuttia + lisäaika, ja Barcelonalta puuttui edelleen ne kolme maalia, kun Neymar asettui ampumaan vaparia boksin vasemmasta reunasta. Tämän jälkeisistä minuuteista tuli UCL-historian sykähdyttävimmät, jotka nostavat etenkin Virkkusen selostuksella varustettua Viaplay-clippiäni (jota en viitsi tekijänoikeussyistä tänne upata) katsoessa kylmiä väreitä.

Neymar antoi palaa, iski 4-1 vaparista ja kaunisteli lukemia. Kunnes lisäajan alussa Suarez kaadettiin ja pallo hieman heppoisesti pilkulle. Neymar ampui pilkun sisään, ja yhteismaalit olivat nyt 5-5, mutta edelleen tuolla vierasmaalilla PSG menossa jatkoon. Lisäaikaa 5 minuuttia, ja kiri näytti jäävät sen maalin verran torsoksi. Vapari hyvästä paikasta tyrehtyi ja pallo pomppi keskialueelle kun ottelun viimeiset sekunnit käyntiin. Vielä nosto alueelle ja Roberto syöksyi palloon ja nosti sen yli maalivahdin. Yleisö sekosi, selostajat sekosi, katsojat sekosi, PSG-fanit murtui. Aivan käsittämätön nousu oli tosiasia.

Käytyäni Barcelonassa seuraavana vuonna, tätä 6-1 maalia pystyi katsomaan Camp Noun penkissä virtuaalilaseilla maksamalla vitosen. Olihan se hieno kokemus. Mutta ei varmasti yhtä hieno kuin sillä hetkellä olisi istunut oikeasti katsomossa kun se maali tuli. Sääliksi käy niitä jotka jättivät lipun käyttämättä, kun ottelupari oli jo selvä.

[Lue lisää ]

 

Youtube: Uefa Champions League: TOP 7-ottelut kolmen viime vuoden aikana

 

TOP3 suorituksista kolme ensimmäistä oli hyvässä ja pahassa Barcelonan pelejä. Jokaisella on varmasti pieniä näkemyseroja järjestyksestä, ja joku peli saattaisi listalle nousta jollain toisella. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että kyllä nämä pelit lähes kaikkien futisfanaatikkojen papereissa melko korkealle nousevat.

Tänä vuonna saadaan taas uusia tarinoita, joten katsellaan pelejä ja eletään mukana.

 


 

Parhaat kertoimet champpariin löydät Pinnaclelta!

Loading animation

 

 

 


4 kommenttia

  1. Paluuviite:
  2. Paluuviite:
  3. Paluuviite:
  4. Paluuviite:

Kirjoita kommentti