Etusivu » Urheiluviikon satoa

Urheiluviikon satoa

Viime viikolla oli tietynlainen superviikko urheilussa, tai ainakin se tuntui siltä, kun pitkästä aikaa kisaa käytiin lukuisissa eri huipputurnauksissa ja korkealla tasolla. Koostin tähän mieleenpainuvimpia tapahtumia.

Emil Ruusuvuoren ensimmäinen Grand Slam ottelu ja voitto, Novak Djokovic diskattiin

Emil Ruusuvuoren historiallinen avausturnaus, uran ensimmäinen Grand Slam aloitettiin US Openissa viime viikon alussa. Ruusuvuori oli jo päässyt aiemmin kovatasoiseen Cincinnatin pääsarjaan, jossa taipui erittäin tiukasti maailmanlistan kasina majailevalle Matteo Berrettinille (ITA) toisella kierroksella kaadettuaan ensin Sebastian Kordan. US Openin avauspeli slovenialaista ATP 53:sta Aljaz Bedeneä vastaan oli erittäin tiukka, ja meni viisieräiseksi. Huomioitavaa oli kuitenkin että nuori suomalainen voitti aina erätappion jälkeen seuraavan erän selvästi ja voitti 3-2 (6-3, 3-6, 6-1, 4-6, 6-1). Seuraavalla kierroksella vastaan tuli norjalainen ATP-37 Casper Ruud, joka oli täysin voitettavissa, sillä kyseessä on massalle erikoistunut pelaaja, ja Ruusuvuoren paras alusta on kova kenttä. Ruud vei kuitenkin ottelun nimiinsä, sillä Ruusuvuoren peliin astui nivusvaivat, jotka pakottivat miehen keskeyttämään. Ruud johti tällöin 4-6 3-6 2-3, mutta Ruusuvuorelle annettiin jo medical-helppiä aiemmin pelissä, joten ihan täysipainoisesti ER ei ole peliä voinut pelata. Kolmannella kierroksella vastaan olisi tullut jo aiemmin tuttu Berrettini, jolle Ruusuvuori laittoi tiukasti kampoihin jo aiemmin, joten kyllä tällä miehellä on mahdollisuudet edetä tulevaisuudessa jopa Jarkkoa pidemmälle. Kuvauksissa ei löytynyt mitään vakavampaa ja pelit jatkuvat. Ruusuvuori sai villin kortin Kitzbuhelin pääsarjaan ensi viikolle, jossa turnaukset jatkuvat.

Loppuviikosta tennikseen saatiin lisää draamaa, kun ykkössijoitettu Novak Djokovic diskattiin ja päälle lätkäistiin sakkoa 250.000 euroa. Djokovic löi puolikovan neppauksen kohti linjatuomaria, ja neppaus yllätti naistuomarin osuen suoraan kurkkuun ja aiheutti tukehtumisvaaran. Tilanne näyttää harmittomalta, ja ainakaan vahingoittamistarkoitusta siinä ei ole, mutta seuraukset olivat vakavammat. Vastaavia neppauksia nähdään tenniksessä paljon, jossa ylimääräiset pallot pyöritellään sivuun, mutta Djokovicin turhautuminen hävittyyn syöttöön näkyi hieman suurempana voimana ja tuomari ei ehtinyt reagoida tähän.

NHL:ssä kolme Game 7-peliä ja Joel Kivirannan hattutemppu

NHL:ssä nähtiin peräti kolmessa neljästä konferenssisemifinaalista seiskapeli, kun sekä Philadelphia, Vancouver että Colorado olivat kaikki kammenneet itsensä 3-1 tappioasemasta tasoihin. Samaan aikaan kun Tampa Bay Lighting on jo tovin vastustajaa odotellut, nämä joukkueet tappelivat seiskapelissä jatkopaikasta. Ironista on, että jokaisen kolmen taistelu valui lopulta hukkaan, sillä seiskapelin voitti se 3-1 johtanut joukkue, mutta ainakin saatiin urheiludraamaa parhaimmillaan. Ja uusi suomalainen supersankari (ainakin hetkellisesti, aika näyttää syttyykö tähti). Vielä muutama kausi sitten Sportissa liigaa tahkonnut Joel Kiviranta voitti MM-kisat 2019 (täysin puskista, kuten koko joukkueen voitto), mutta ehkä vielä enemmän puskista tuli hänen suorituksensa seiskapelissä.

Youtube: Urheiluviikon satoa
Viaplayn kuvaa, Antti Mäkinen hehkuttaa ja saa selostuksellaan kansainvälistä huomiota

Ensimmäistä kertaa kokoonpanoon tässä ottelusarjassa nostettu Kiviranta oli tehnyt NHL:ssä ennen tätä peliä tehot 1+0 (kaikkiaan 11 ottelua) ja playoffeissa tehot 0+1 (2 ottelua) mutta sitten rävähti. Hattutemppu Game 7:ssa, heti Wayne Gretzkyn 1993 tekemän hattutempun jälkeen, ja ratkaisumaali. Myös Miro Heiskanen on suorittanut tasaisen varmasti ja saa hyvin peliaikaa. Jos Dallas nostelee kannua, on suomalainen vahvoilla Conn Smythe Trophyn saajaksi.

Huuhkajille voitto ja tappio

Nations League palautti maajoukkuepelit jalkapallossa kartalle ensimmäistä kertaa sitten koronan katkaistua ottelut. Kansojen Liiga käynnistyi uusitulla olympiastadionilla Walesia vastaan. Mm. Kupsin Ilmari Niskanen teki hienon maajoukkuedebyytin tässä matsissa, ja muutenkin Markku Rive Kanerva alkoi ajaa sisään uusia pelaajia näissä matseissa. Suomi lähti ilman luottotoppareitaan peliin, mutta puolustus kesti siihen nähden hyvin. Hyökkäyksessä ruuti oli kuitenkin märkää, eikä Suomi saanut ainuttakaan laukausta kohti maalia, ja koko pelissä Walesin 0-1 maali oli ainoa laukaus kohti maalia. Muutenkin laukauksia nähtiin vain kourallinen, ja pelistä jäi kokonaisuutena nihkeä kuva.

File:Helsinki Olympic Stadium-7147.jpg - Wikimedia Commons
Uusittu Olympiastadion otettiin käyttöön

Huuhkajien toinen peli oli kuitenkin riemukas, ja osittain mieleen palasi historialliset EM-karsinnat. Avauspelin katkeran 0-1 tappion jälkeen palattiin voittojen tielle 0-1 vierasvoitolla Irlannista. Maalintekijä oli sama, joka EM-karsintojen toisessa ottelussa Armeniaa vastaan, eli Fredrik Jensen. Maalintekotyylikin oli samantyylinen, eri nurkalle vain, eli Jensen liukui kohti takatolppaa poikittaissyöttöön ja nakkasi sen maaliin. Tällä kertaa ei vaan sääriluut kolissut tolppaan. Rive kokeili tähän peliin paljon uusia pelaajia, jotka eivät olleet aiemmassa pelissä mukana, kuten Nikolai Alho. Kokeilut onnistui, ja Irlanti näytti melko aseettomalta, kun taas Suomi neppaili palloa alueella ja paikkoja oli useampaankin maaliin. Laukausmäärät nousivat tässä pelissä aivan eri tasolle.

Formuloissa hurjaa draamaa ja yllätysvoittaja

Formuloissa nähtiin pitkästä aikaa mielenkiintoinen kisa, ja se yleensä vaatii sen, että Mersut eivät dominoi. Monen mielestä tylsäksi käynyt Hamiltonin ylivoima pyyhkäistiin ainakin hetkellisesti pois, ja Supertriplan kerroin voittajayhdistelmälle Gasly-Sainz-Stroll oli peräti 166 990, joka kertoo siitä, että mikään odotetuin tulos ei ollut kyseessä.

Leclerc ajoi kisassa seinään, mikä aiheutti nykyformuloihin hyvin harvinaisen punaisen lipun. Sen hetkiset rengastilanteet ja järjestykset jäivät voimaan. Lewis Hamilton toki johti, mutta onnistui ottamaan itselleen Stop And Go-rangaistuksen yritettyään varikolle varikkosuoran oltua jo suljettu. Näin uusintastartista paikka avautui etenkin Lance Strollille huikeaan sijoitukseen. Kimi Räikkönen lähti ruudusta neljä, ja Jäämiehen mahdollisuus rupuautolla palkintopallille oli parempi kuin koskaan tällä kaudella. Räikkönen nousikin jopa kakkoseksi, mutta autossa ei tehot riittäneet ja Räkä tippui sijoitus sijoitukselta alemmas. Stroll sössi oman lähtönsä ja Alpha Taurilla ajava Pierre Gasly otti uransa ensimmäisen voiton taisteltuaan uskomattoman viimeisen kierroksen thrillerin itselleen. Carlos Sainz Jr. tuskin olisi ennen kisaa kakkossijaan erityisen pettynyt, mutta nyt oli. Hamilton nousi lopulta hänniltä seitsemänneksi ja Valtteri Bottaksen vauhti oli täysin hukassa, eikä nastolalainen saanut piiskattua Mercedestään vitossijaa paremmaksi. Tässä kisassa olisi ollut paikka ottaa eroa Hamiltoniin kiinni.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana ainakin omissa papereissani edellinen yhtä yllättävä voittaja oli Sebastien Vettel Toro Rossolla. Kyseessä on sama talli uudelleennimettynä, joka voitti nytkin. Ja tapahtumapaikkana molemmissa, kuinkas muuten: Monza.

Muuta

Suomi-Ruotsi maaottelu käytiin myös yleisurheilussa Tampereella. Miesten voitto karkasi viimeisessä lajissa, ja Ruotsi vei 206-201 kokonaispistein. Naiset hävisivät selkeämmin 221-186.

Baseballissa pelattiin runsaasti, ja vihjemäärässä mitattuna viikko oli ehkä aktiivimpia Ristikakkosessa. Yli 4000 vihjettä on nyt foorumilla yhteensä vihjattuna palautusprosentin näyttäessä 103,24%. Katso kaikki vihjetilastot täältä.


Vastaa

Avaa chat