Etusivu » Euroopan jalkapallosarjojen paluu Koronan jälkeen

Euroopan jalkapallosarjojen paluu Koronan jälkeen

Urheilu on ollut tauolla kohta 2 kuukautta. Omalta osaltani voidaan sanoa, että futista tuli tankattua yliannos varastoon, ja nyt ei varsinaisesti ole vielä vieroitusoireet päässeet iskemään. Suurin harmitus tuli Korisliigan perumisesta, mutta jalkapallon osalta palloa tuli katsottua niin paljon viime vuosien aikana, että tietyllä tavalla tauko on mennyt lomasta.

Ilman koronaa elettäisi monessa sarjassa ratkaisun hetkiä, mutta nyt sen sijaan mietitään, miten keskeneräiset kaudet pelataan loppuun, vai pelataanko ollenkaan. Omalta osaltaan helpotusta tilanteeseen tuo se, että jalkapallon EM-kisat 2020 siirrettiin vuodelle 2021. Nyt sarjoilla on enemmän aikaa pelata kausi loppuun. Oman ongelmansa tuo kuitenkin se, että korona ei edelleenkään ole Euroopan -tai maailmankartalta hävinnyt, vaan riski leviämiselle ja uudelle aallolle on olemassa. Tietynlaiset koronarajoituksien purkamiset kuitenkin kielivät siitä, että eteenpäin on menty, ja sarjojen käynnistäminen on pikkuhiljaa teoriassa mahdollista. Joskin tyhjille katsomoille, mutta myös näissä peleissä osallistujamäärä staffeineen, kuvausmiehineen yms. pelaajia tietenkään unohtamatta nousee ainakin sadan lähelle, ehkä noin 130 henkilön pintaan.

Corona Risk Football - Free image on Pixabay

 

Omia ongelmiaan aiheuttaa tilanteessa se, että joidenkin pelaajien sopimukset päättyvät kesäkuuhun, ja periaatteessa uusi seura voi olla samassa sarjassa pelaava kilpailija. Ilmeisestikin ollaan kuitenkin linjattu, että kilpailevassa seurassa jatkava pelaaja ei saa edustaa samassa kilpailussa vihollisjengiä, mutta joka tapauksessa tämä tilanne voi aiheuttaa jopa isoja puutteita joidenkin joukkueiden kokoonpanoon etenkin siirtyvien pelaajien osalta, ja joukkueiden on pystyttävä sopimaan mahdollisista jatkoajoista.

Sarjat katkesivat hieman eri aikaan, mutta kaikki reilun viikon sisään toisistaan. Ensimmäisenä katkaistiin Italian Serie A 9.3.2020 ja muut sarjat seurasivat melko pian perässä 10.-13.3. Venäjän ja Ukrainan sarjoissa odoteltiin aina 17.3. asti ja Valko-Venäjällä korona ei kuulemma leviä, joten siellä pelit jatkuvat.

Koostin tähän hieman tilannetta, miten eri urheilusarjat tulevat jatkumaan Euroopassa. Kaikkialla ei ole vielä tilanteesta varmuutta, ja osassa mietitään ratkaisuja, mutta laitetaan sen tiedon varassa mikä nyt on.

Flag of Europe.svg UCL

Jalkapallon eurooppalainen ja koko maailmankin tasolla kovin seurajoukkuekilpailu tyssäsi kun seinään. Aiemmassa koronakirjoituksessa tilanne ei ollut vielä eskaloitunut, ja ei tuntunut vielä kovin realistiselta, että urheilu pysähtyy näin. Neljännesvälierissä ehdittiin pelata ensimmäinen ottelukierros kokonaan, ja toisesta kierroksesta puolet ottelupareista ehti ratketa. Puolivälieriin on selvinnyt jo Liverpoolin tiputtanut Atletico, Dortmundin tiputtanut PSG, Tottenhamin tiputtanut Leibzig ja Valencian tiputtanut Atalanta. Monessa uutisyhteydessä on ollut mainintoja, että tämän otteluparin ensimmäinen ottelu Atalanta-Valencia on toiminut yhtenä pahimmista koronaa levittävistä tapahtumista, sillä ottelu pelattiin hieman ennen sen leviämistä taudin eurooppalaisessa pesäkkeessä tai ainakin hyvin lähellä sitä, ja otteluun kokoontui iso määrä taudinkantajia. Pelaamatta jäi vielä toinen osaottelu pareista Barcelona-Napoli, Man City-Real Madrid, Juventus-Lyon ja Bayern Munchen-Chelsea.

Siitä miten pelit jatkuvat ei ole vielä saatu minkäänlaista virallista vahvistusta, mutta ensimmäinen suunnitelma pelata loppuottelu juhannuksen aikoihin on jo peruuntunut, ja viimeisimpien itselläni tiedossa olevien suunnitelmien mukaan loppuottelua on suunniteltu pelattavaksi 29. elokuuta. Tästä suunnitelmasta on uutisoinut BBC.

Vielä ei ole myöskään tiedossa, pelataanko muut pudotuspelit yksiosaisena -vai kaksiosaisena, joten kuviot kuninkuussarjan osalta ovat vielä pahasti levällään.

Flag of Europe.svg UEL

Eurooppa-liigan loppuottelua ollaan suunniteltu pelattavaksi 26.8.2020, eli muutama päivä ennen suunniteltua UCL-finaalia. Kuviot ovat kuitenkin auki yhtä pahasti molempien osalta, ja tilanne voi muuttua.

Englannin Valioliiga

Sarjaa on pelaamatta vielä 92 ottelua, ja kaikki joukkueet ovat nyt pelanneet 28-29 ottelua 38;sta. Liverpool johtaa sarjaa 25 pisteen erolla, ja sen ensimmäinen Valioliigan mestaruus sitten vuoden 1990 olisi enää sinettiä vaille. Toisaalta mm. Teemu Pukin Norwichin putoaminen on myöskin enää sinettiä vaille, mikäli kausi pelataan loppuun.

Englannin Valioliigaa suunnitellaan aloitettavaksi kesäkuun alussa, tarkemmin ottaen 8.6. Englannissa on tällä hetkellä säädetty rajoitukset kokoontumisille 7.5. Liikkeellä on ollut myös vääriä? huhuja siitä, että UEFA olisi suositellut sarjoja päättämään kauden tähän ja mestari olisi sijalla 1 oleva, mutta nykytietojen pohjalta kausi pyritään pelaamaan loppuun.

Valioliigan pelaamista loppuun on suunniteltu pelattavaksi vain muutamilla tietyillä stadioneilla ilman yleisöä, ja toki pelaajille koronatestit tehtynä. Etenkin kuusi putoamisuhan alla olevaa joukkuetta ovat vastustaneet sarjan pelaamista loppuun tällä formaatilla. Valioliigassa TV-tuotot tuovat jopa 53% tuloista, joten tyhjille katsomoille pelaaminen voi olla bisnesmielessä kuitenkin kannattavampaa, mitä monessa pienessä sarjassa.

Espanjan La Liga

La Ligassa Barcelonan ja Real Madridin mestaruuskamppailu kävi poikkeuksellisen tiukkana juuri ennen koronan räjähtämistä. El Classicossa Barcelona kärsi 2-0 tappion, jonka avulla Real ponkaisi pisteen turvin sarjakärkeen, mutta menetti sen heti seuraavalla kierroksella hävittyään Betisille samalla kun Barca otti voiton Sociedadista ja johti keskeytyshetkellä sarjaa 2 pisteellä. 38 ottelun kaudesta on kaikilla joukkueilla pelaamatta 11 ottelua.

La Ligan paluustakaan ei vielä varmuutta ole, mutta kolme päivämääräikkunaa on todennäköisimmät skenaariot sarjan jatkamiselle. Nämä mahdolliset päivämäärät ovat 28-29.5 tai 6-7.6 tai 28-29.6. ja todennäköisimpänä skenaariona pidetään kesäkuun puolenvälin ja lopun välistä aikaa aloittaa sarja.

La Liga pelattaisiin niin ikään tyhjille katsomoille, mutta TV-tuotoissa sarja on Englannin ja Italian jälkeen kolmanneksi suurin, kun verrataan tuoton osuutta (42%) kokonaistuloista, joten tyhjille katsomoille pelaaminen on tyhjää parempi.

Italian Serie A

Serie A oli ensimmäinen sarja, joka katkaistiin koronan takia, ja siinä on eniten pelaamattomia otteluita eli rästejä. Kaikkiaan ottelukierroksia on joukkueilla jäljellä 12 ja lisäksi kahdeksalla joukkueella yksi peli enemmän. Sarjassa on poikkeuksellisenkin jännittävä tilanne kahden kärkijoukkueen Juventuksen (63p) ja Lazion (62p) välillä.

Italiassa on kuitenkin jo vahvistetumpaa tietoa sarjan paluusta. Italian pääministeri Giuseppe Conte on vahvistanut, että Serie A joukkueet voivat palata harjoittelemaan 18.5 ja sarja jatkuu suurella todennäköisyydellä kesäkuun alussa, jolloin tehdään tarkemmat kaaviot. Kuitenkin etenkin Italian urheiluministeri pitää epätodennäköisenä, että kausi saataisi pelattua täydessä mittakaavassaan loppuun.

Mahdolliset pelit pelataan tyhjille katsomoille.

Saksan Bundesliga

Bundesliiga on todennäköisesti ensimmäinen isompi sarja, joka palaa tositoimiin koronan jälkeen. Tästä on esiintynyt paljon kritiikkiä, mutta ensimmäiset toiveet saada pelit käyntiin olivat jo 9.5, mutta tätä on siirretty nyt ainakin viikolla tai kahdella. Kunhan hallitus ja terveysviranomaiset saavat hyväksyttyä kaikki suunnitelmat sarjaa voidaan jatkaa.  Joukkueet ovat harjoitelleet pienryhmissä jo joitakin viikkoja.

Sarjassa Bayern Munchen on ottanut piikkipaikan hienoisella erolla haastajiin, kuten Dortmund (4p päässä) ja Leibzig (5p päässä)

Ranskan Ligue 1

Ranskan Ligue 1 on ensimmäinen suursarjoista, joka on laittanut jo pillit pussiin, eli tämän kauden osalta hommaa ei päätökseen viedä Ranskan pääministerin ilmoitettua että yhtään matsia ei voida pelata ennen syyskuuta. PSG kruunattiin mestariksi, mikä tässä tilanteessa ei aiheuttane liikaa parranpärinää. Pariisilaisten kaula seuraavana olevaan Marseilleen on 12 pistettä ja sillä jäi yksi ottelu enemmän pelaamatta mitä kellään TOP10 joukkueista. Myös Ligue 2 keskeytettiin.

Kaikki europaikat, putoaminen ja sarjanousut määriteltiin keskeytyshetken tilanteen mukaan laskemalla pistemäärä peliä kohti, jolloin vähemmän pelejä pelanneet eivät kärsineet. Toki epäreilujakin asetelmia on lukuisia, koska joukkueiden loppuohjelmat olivat vaikeustasoltaan eri tasoa, mutta pakon edessä tehty ratkaisu, joka vaikuttaa ihan hyvältä.

Hollanti Eredivisie

Myös Hollannissa kausi on paketissa. Ranskasta poiketen kausi mitätöitiin kokonaan, eli mestaruutta, putoamisia tai sarjanousuja ei tällä kaudella jaettu. Europaikat menevät suoraan sarjataulukon mukaan, vaikka kaikki joukkueet eivät pelanneet samaa määrää pelejä, eli Mestarien Liigaan etenee Ajax, Mestarien Liigan karsintaan samaan pistemäärään samalla recordilla, mutta heikommalla maalierolla päätynyt AZ Alkmaar, Eurooppa-liigaan Feyernoord ja Eurooppa-liigan karsintaan PSV ja Willem II.

Muut pienemmät Euroopan sarjat

Pienempien sarjojen osalta lyhyt katsaus :

Itävallassa on palattu harjoittelemaan pienemmissä ryhmissä ja ottelut todennäköisesti saadaan käyntiin jo toukokuun puolessa välissä.

Belarus Valko-Venäjällä on pelattu normaalisti läpi pandemian ja homma jatkuu edelleen huolimatta fanien boikoteista.

Belgium Belgiassa on tarkoitus äänestää kauden lopettamisesta ja kruunata Brugge mestariksi, mutta äänestystä on lykätty ja vaihtoehtoa jatkaa kausi läpi pidetään avoinna. Todennäköisesti Belgia päätyy kuitenkin Ranskan ja Hollannin tavoin lopettamaan kauden kesken.

Czech Republic Tshekissä tavoitteena on palata 25.5 tositoimiin, mutta etenkin kesäkuun loppuun päättyvät pelaaja -ja sponsoridiilit aiheuttavat päänvaivaa, sillä kautta ei saada päätökseen ennen sitä.

Denmark Tanskassa alustava suunnitelma palata tositoimiin olisi 17.5 ja kausi päättyisi heinäkuun lopussa.

Poland Puolassa sarja on tarkoitus aloittaa taas 29.5 riippuen viruksen tilanteesta ja kausi päättyisi 20.7

Portugal Portugalissa tilanne on vielä epävarma, mutta skenaarioita sarjan jatkamisesta suljetuin ovin 30.5 alkaen on väläytelty. Portugalissa Portolla ja Benficalla on tiukka vääntö mestaruudesta pisteen erolla toisistaan

Russia Venäjällä tositoimiin palattaneen kesäkuun lopulla ja sarja päätettäisiin 2.8. Mikäli kautta ei saada pelattua loppuun, suunnitellaan sarjan laajentamista kahdella joukkueella 16:sta 18:aan, jolloin kukaan ei tippuisi ja kaksi joukkuetta nousisi. Sarja palaisi taas seuraavalla kaudella 16 joukkueen sarjaksi.

Skotlannissa suunnitellaan kauden päättämistä nykytilanteeseen, jolloin nousut, putoamiset ,europaikat ja mestaruus jaettaisi nykytilanteen mukaan.

Ruotsissa Allsvenskanin alkua on lykätty, ja seurat odottavat päätöstä kauden aloittamista, joka tapahtuisi todennäköisesti touko-kesäkuun vaihteessa.

Sveitsissä paluu treenaamaan tapahtunee 11.5, ja tarkoituksena on pitää silmällä tilannetta, jotta kausi saataisi jatkumaan 4 viikkoa myöhemmin suljetuin ovin. Sveitsissä St.Gallen ja Young Boys pitävät sarjakärkeä.

Turkissa alustava arvio kauden jatkumiselle on kesäkuun 12-13 välillä, aikana jolloin Huuhkajien piti pelata kisoissa avausmatsinsa.

Lähteenä pienemmissä sarjoissa tämä

Veikkausliiga ja korona

Suomen kotoisessa Veikkausliigassa ei vielä tarkempaa tietoa kauden jatkumisesta ole. Kesälajien osalta ollaan yleisesti ottaenkin syvässä epätietoisuudessa. Hallituksen kokoontumisrajoitukset jatkuvat ainakin heinäkuun loppuun, ja Suomen sarjoissa tv-tulojen osuus on mitätön verrattuna Euroopan suursarjoihin. Jos pääsylipputuloja ei ole, on seuratoiminnan pyörittäminen Suomessa erittäin kannattamatonta puuhaa, ja aika näyttää pelataanko tällä kaudella futista tai pesistä laisinkaan.

Edit. 6.5.2020: Veikkausliiga päätettiin pelata kaksinkertaisena 12 joukkueen sarjana, joka alkaa 1.7. ja päättyy 21.11.2020

 

Teksti kirjoitettu 4.5.2020

 

Loading animation

Kirjoita kommentti