Etusivu » Yleisurheilu vedonlyöjän silmin

Yleisurheilu vedonlyöjän silmin

Yleisurheilu on yksi Suomen seuratuimmista urheilulajeista ja seuraajia lajiin löytyy niin tavan penkkiurheilijoista, satunnaisista arvokisojen seuraajista, urheilijoista, kuin runsaasti myös meistä vedonlyöjistä. Yleisurheilu on vuosi vuodelta monien muiden ”pienempien” lajien tavoin nostanut päätään ja saanut yhä enemmän suosiota ja näkyvyyttä, myös vedonlöyntiyhtiöiden pelilistoilla ja tätä myötä niin ikään vedonlyönti yleisurheilun ympärillä on lisääntynyt tarjonnan mukana.

Kilpailuja on koko ajan enemmän ja enemmän ja varsinkin arvokisat tuovat lajin ympärille suuresti näkyvyyttä ja moni penkkiurheilija on vedonlyöntiin taipuvainen ja haluaa lajin seuraamisen lisäksi lisäjännitystä työntämällä peliin X määrän rahaa, jolloin on mielekkäämpää jännittää omien juoksijoiden, heittäjien, työntäjien ja aitojien puolesta. Arvokisat ovat yleisurheiluvedonlyöjän, kuten yleensäkin vedonlyöjän kultakaivos. Arvokisojen aikaan pelivaihdot ovat suurempia ja niin kutsuttua ”tyhmää” rahaa on liikkeellä enemmän, kuin pienempien kilpailujen aikana.

Mistä aloittaa yleisurheiluvedonlyönti

Yleisesti ottaen vedonlyönnin aloittamista ollaan sivustollamme käyty läpi erillisessä artikkelissa, joten mikäli se on lukematta niin kurkkaa se, mutta tuon lisäksi on paljon erilaisia spesifejä toimintamalleja, jotka sopivat nimenomaan YU-vedonlyöntiin ja niistä lisää tässä. Kurkkaa listaamamme yleisurheiluun sopivat vedonlyöntiyhtiöt erillisestä artikkelista sekä vuoden 2020 kisakalenteri tästä! Vedonvälittäjien laaja kattaus on suureksi eduksi yleisurheilusta vetoa lyödessä, kuten muistakin lajeista, näin ollen saat aina markkinoiden parhaan tai parhaasta päästä olevan kertoimen vedollesi ja pitkässä juoksussa tällä on suuri merkitys.

🏆 Katso kilpailuja

Jalkapallossa, jääkiekkossa, koripallossa ja monessa muussa lajissa voit tehdä äärimmäisen kovaa tulosta katsomatta kilpailuakaan seuraamalla pelkästään laajaa tilastodataa ja mallintamalla sen avulla oman vedonlyöntimasiinan, yleisurheilussa tämä ei ole niin helppoa.

Voit tehdä tulosta yleisurheilussakin ilman kilpailujen katsomista, mutta se on erittäin paljon vaikeampaa ja yleisurheilussa kisoja ja suorituksia seuraamalla saat paljon hyödyllistä informaatiota, mikä ei millään tavalla tule tilastoihin saakka. Muutamia esimerkkejä tällaisesta on yliastutut heitot tai hypyt, urheilija on saattanut tehdä kovia suorituksia, jotka kertovat kovasta kunnosta, mutta ottanut niukoilla yliastumisilla sarjan X X X, joka ei tilastona kerro mitään.

🏆 Seuraa tilastoja

Kilpailujen katsominen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on seurata tuloksia käydyistä kilpailuista. Osaan kilpailuista on lähes mahdotonta, ellei mahdotonta löytää livekuvaa, joten silloin on tyytyminen tilastoihin.

Yleisurheilu ei ole minkään bookkerin tärkeimpiä lajeja, joten kertoimien tekemiseenkään ei yhtä paljon laiteta eforttia ja resursseja, kuin suuriin lajeihin, joten tilastonikkari pystyy kyllä löytämään valueta vedoilleen, kunhan seuraa tilastoja ja tuloksia käydyistä yleisurheilukilpailuista JA osaa vetää niistä oikeita johtopäätöksiä.

Tilastopaja on se tärkein ja ehdoton työkalu yleisurheiluvedonlyöjälle, joten voitollista vedonlyöntiä tehdäkseen tuota on käytettävä. Tilastopajasta löytyy tulokset ja tilastot kaikista yleisurheilulajeista ja kaikista kisoista, joten tuota palvelua käyttämällä pärjää pitkälle.

Tilastojen seuraamisesta tärkeimpiä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota on viimeisimmät kilpailut ja näiden tulokset sekä milloin nämä on käyty. Painoarvo edellisille kilpailuille on aivan erilainen, jos urheilija on kisannut hyvällä tasolle viimeiset 3 kilpailua kahden edellisen viikon sisään, kuin hyvällä tasolla 3 kilpailua kaksi kuukautta sitten.

🏆 Tasaisuus on valttia

Yleisurheilussa, kuten monessa muussakin lajissa tasaisuus on tärkeää. Älä reagoi yksittäisiin suonenvetoihin tai räikeisiin epäonnistumisiin, kiinnitä tarpeeksi huomiota head-to-head eli H2H eli hedarivedoissa urheilijoiden perustasoon ja pidemmän aikavälin otantaan.

Liikaa ei kannata reagoida urheilijan yksittäiseen hyvään suoritukseen, joka todennäköisemmin on ylisuorittanut yhden kilpailun, kuin saanut yhtäkkiä vakiinnutettua tuloskuntonsa selkeästi aiempaa paremmalle levelille, toki tämäkään ei ole mahdotonta.

🏆 Nykykunto ratkaisee

Aiemmin sivusinkin, että painoarvoa kannattaa erityisesti antaa viimeisimmille tuloksille. Yleisurheilussa, kuten kaikissa yksilölajeissa oma kunto pyritään ajoittamaan parhaaksi juuri tietyksi ajanjaksoksi, yleensä arvokisoihin, osa onnistuu tässä paremmin, kuin toiset.

Nykykunto ratkaisee, ei se kuka oli parhaassa kunnossa 3kk sitten käydyssä kilpailussa. Anna painoarvoa eniten viimeaikaiselle tuloskunnolle ja vähemmän painoarvoa koville suorituksille, jotka ovat syntyneet keväällä, jos lyödään vetoa vaikkapa loppusyksyn suurissa arvokisoissa.

🏆 Tunne kilpailijat

Hieman aiempaa osiota sivuten, osa kilpailijoista onnistuu ajoittamaan kuntonsa paremmin, kuin toiset, mutta vuodet eivät ole veljiä keskenään, suuntaa aiemmista arvokisoista kannattaa kuitenkin hakea.

On tärkeä tuntea kilpailijat, sama pätee kaikkiin yksilölajeihin, osa pärjää paremmin tietynlaisissa olosuhteissa ja osa taas toisenlaisissa. Osa yleisurheilijoista on hyviä tai vähemmän hyviä, oli keli mikä tahansa, mutta osalle olosuhteet vaikuttavat enemmän kuin toisille, on tärkeä tietää miten kyseinen urheilija pärjää ja milloin.

Löytyy lukuisia esimerkkejä eri yksilölajien puolelta, että tietty kilpailija on aina kovassa kunnossa, kun kausi alkaa, mutta arvokisoissa ei menestytä niin hyvin. Vastaavasti toinen urheilija saattaa kontata koko alkukauden, mutta silti on huippukunnossa, kun taistellaan kirkkaimmista mitaleista.

Osa kilpailijoista urheilee paremmin aamulla, kuin illalla, osa taas päinvastoin. Varsinkin arvokisoissa tällä on merkitystä, koska kilpailuja käydään yleensä koko päivän, jolloin osa lajeista on aamulla ja osa illalla ja tähän on sopeuduttava, vaikka oma kroppa olisi parhaimmillaan aina iltakilpailuissa.

Kilpailijat on tärkeä tuntea, mitä paremmin ne tunnet, sitä paremmin pystyt yksittäisistä nähdyistä asioista poimimaan informaatiota, joka ei välttämättä mitenkään näy tilastoissa.

🏆 Huomioi olosuhteet

Ota olosuhteet huomioon, koskee hieman aiempaa kohtaa, eli urheilijoiden tuntemista. Osa urheilijoista hyppää, heittää, juoksee, loikkaa keskimääräistä huonommin tai paremmin sateella, vasta- tai myötätuulessa, joten ota olosuhteet huomioon. Kannattaa pitää kirjaa kilpailuista, minkälainen keli on milloinkin ja kuka silloin on pärjännyt tai kuka ei.

Samat lainalaisuudet pätevät kaikkiin lajeihin, mutta yksilölajeissa ne yleensä korostuvat. Olosuhteet on äärimäisen tärkeä huomioida varsinkin, jos lyöt vetoa jonkun kisan tuloksesta. Vaikkapa keihäänheiton voittotulos, tai 100m juoksun voittoaika, tai minkä tahansa lajin yksittäisen urheilijan tulos, tai voittotulos. Lajin tuloksiin vaikuttaa erittäin paljon vallitsevat olosuhteet, joten olosuhteista on tärkeä olla kartalla.

Vedonlyöntiyhtiöt julkaisevat kertoimet monesti jo tunteja, mutta usein päiviä ennen tapahtumaa, varsinkin arvokisoissa. Vedonlyöjällä on kuitenkin aikaa ja mahdollisuus seurata olosuhteita aina kohteen sulkeutumiseen eli lajin alkamiseen saakka, joten varsinkin tulostasoa veikatessa on syytä odottaa paras mahdollinen informaatio olosuhteista.

🏆 Arvokisoissa kokemusta ei kannata aliarvioida

Erityisesti arvokisoissa kokemus on tärkeää, eikä sitä kannata aliarvioida. Vuodesta toiseen nähdään esimerkkejä, että tietyt urheilijat, jotka saattavat kilpailla ailahdellen koko kesän läpi, ovat kuitenkin aina, tai lähes aina arvokisoissa parhaimmillaan. Se on kokemusta.

Kokeneet kilpailijat tekevät yleensä kauden parhaat suorituksensa arvokisoissa, vastaavasti nuoret tulokkaat suoriutuvat kärjistetysti aina parhaiten muualla. Arvokisoissa pääkoppa punnitaan toden teolla ja se nyt vaan on aika suuri etu, jos urheilijalla on monet arvokisat takana ja kokemusta kilpailemisesta siinä kaikkein tiukimmassa paikassa, mikä urheilijalla voi olla.

Älä aliarvioi kokemusta, kun kilpaillaan kauden suurimmissa mittelöissä. Hyvin koko kauden kilpaillut urheilija, kenellä ei ole vielä arvokisakokemusta, voi olla yllättävän vaisu maksimaalisen yleisön edessä, kun kauden kovin hetki koittaa.

Pienen lajin edut ja haitat

Yleisurheiluvedonlyönti on osaavien ja pitkään lajia seuranneiden konkarien keskuudessa varmasti yksi tuottoisimmista urheilulajeista, josta vetoa voi lyödä. Yleisurheilu lasketaan vedonlyöjien keskuudessa ns. marginaalilajiksi tai pieneksi lajiksi, kuten aiemmin sanoin. Vedonlyönnissä, kun puhutaan jonkin lajin koosta, niin ei yleensä tarkoiteta tai ainakaan minä en tarkoita sillä tietyn lajin harrastajamääriä, en tietyn lajin urheilijamääriä, eikä siihen liity suoraa kyseisen lajin suosio tai kilpailumäärät eikä palkintojen suuruudet vaan pienellä lajilla tarkoitan vedonlyöntimarkkinaltaan pientä lajia, jollainen yleisurheilu vieläkin on verrattuna suuriin lajeihin ja sarjoihin, kuten NHL, NBA, MLB, NFL tai suuret jalkapallosarjat, joita riittäisi lueteltavaksi vaikka millä mitalla.

Yleisurheilu on vedonlyönnissä kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta ja pienien lajien ongelma yleisesti on, että vedonlyöntimarkkina lajin ympärillä on pienehkö, jolloin pelivaihdot ovat pienehköjä ja siksi maksimaaliset panokset, joita vedonlyöjä voi kyseisen lajin vedonlyöntikohteisiin lyödä, ovat suhteessa reilusti pienemmät, kuin edellä mainituissa lajeissa ja sarjoissa. Suurimmat haitat ovat siis markkinan pienuus ja eniten kärsivät isoimmat vedonlyöjät ja aina ei tarvi olla kovin suurikaan, että panoksia rajoitetaan ja vetojen lyöminen yleisurheiluun muodostuu ongelmaksi.

Pienen lajin etujakin on kyllä runsaasti. Yleisurheiluun, kuten moneen muuhunkaan pienempään lajiin ei ole edelleenkään olemassa kovin kattavaa kerroinvetailusivustoa. Kattavimmatkin sivustot listaavat kertoimet vedonlyöntiyhtiöiltä maksimissaan voittajavetoihin, eli kohteisiin, joissa veikataan tietyn lajin voittajaa. H2H -kohteisiin eli ns. hedareihin ei kerroinvertailusivustoja ole, joten tämän takia markkina eikä kertoimet yleensä ole sivustojen välillä täydellisesti linjassa, kuten suuremmissa lajeissa on. Kyseisen tiedon hyödyntäminen taas luo osaavalle vedonlyöjälle paikan tehdä tuottoa vedoillaan, monesti tulee niin kutsuttuja arbitraasi -tilanteita, joissa pelaamalla toisen juoksijan/hyppääjän/heittäjän puolesta H2H vedossa toiselle vedonvälittäjälle ja samaan parivaljakkoon vastaan toiselle vedonvälittäjälle on näiden kahden vedon tuotto yli 100 %, jolloin vedonlyöjä tekee saletin tilin. Arbitraaseista ei sen enempää tähän artikkeliin, niistä tulee sivustollemme aikanaan oma artikkelinsa.

Yleisurheiluvedonlyöjät eivät myöskään käytä, eivätkä voi käyttää niin paljon matemaattisia mallinnuksia tai suoraan datasta tulevia arvioita, kuin suurten tilastoitujen lajien vedonlyöjät. Tämä on yksi syy, miksi osaava ja lajista perillä oleva vedonlyöjä pystyy saamaan tietotaidollaan paljon parempaa tuottoa yleisurheilusta, kuin kanssa vetäjät saavat esim. suurista jalkapallosarjoista. Yleisurheiluvedonlyönti ei ole yhtä kilpailtua, kuin suuret helpommin mallinnettavat lajit tai sarjat, joten kerroinvirheitä ja markkinapoikkeamia ja ylikertoimia löytyy yleisurheilusta monia lajeja enemmän ja helpommin.

Pienessä lajissa ja siitä vedon lyömisessä on siis omat hyötynsä ja omat haittansa. Yleisurheiluvedonlyönti kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun, jos laji vähääkään kiinnostaa. Varsinkin panosten ollessa vielä maltilliset, niin pienellä opiskelulla, kisojen seuraamisella ja tilastojen pläräämisellä pystyt todennäköisesti lyömään markkinat ja tekemään voittoa vedoillasi pitkässä juoksussa.

Ristikakkoseen on tulossa runsaasti lajikohtaisia artikkeleita, joissa käsitellään tietyn yleisurheilulajin nyansseja vedonlyöjän näkövinkkelistä, joten pysy kuulolla, jos haluat jatkossa lukea spesifimpääkin materiaalia yleisurheilusta ja yleisurheiluvedonlyönnistä!


Kirjoita kommentti