Jalkapallon MM-kisojen 2026 neljännesvälierät polkaistaan käyntiin Kanadan sekä Marokon välillä lauantai-iltana 4. heinäkuuta. Houstonin NRG Stadiumilla pelattava ottelu näytetään suomalaisittain ihanteelliseen katseluaikaan – kello 20:00 alkaen, mikä lisää osaltaan sen kiinnostavuutta entisestään!
Ottelusta odotetaan lähtökohtaisesti Marokon hallintaa, joka on kaksikosta kiistatta laadukkaampi kokonaisuus. Parhaimmillaan myös Jesse Marschin Kanada on osoittanut olevansa yllätysvalmis joukkue, mutta Marokon tasoisen joukkueen kaataminen vaatii kuitenkin selkeää tasonnostoa sunnuntain Etelä-Afrikka -ottelusta, joka jätti ilmoille paljon kysymysmerkkejä Vaahteranlehtien iskukyvystä. Nähtäväksi jääkin, onko Kanadan eväät turnauksessa jo syöty, mutta tähän kysymykseen tulemme onneksi saamaan vastaukset lauantai-illan aikana!
🔎 Perustiedot 🇨🇦 – 🇲🇦 –ottelusta:
⏰ Milloin? Lauantaina 4.7. klo 20:00 alkaen (Suomen aikaa)
🏟 Missä? NRG Stadium (Houston, USA)
📺 Televisiointi: MTV3, MTV Katsomo
Kanada – Marokko ennakon sekä vedonlyöntinäkymät pääset ottamaan haltuun alapuolelta! Kaiken tarvittavan jalkapallon MM-kisoihin 2026 liittyen, kuten otteluohjelman sekä aikataulun löydät jo aiemmin sivuillemme julkaistusta turnausennakosta.👀⚽️
⚽️ Kanada – Marokko ennakko ja vedonlyönti
Kanada (FIFA ranking: 30.) eteni pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta Etelä-Afrikkaa vastaan jatkoon Stephen Eustaquion viime hetken maalin ansiosta lukemin 0-1. Kokonaisuutena Vaahteranlehtien esitys oli kuitenkin odotuksia vaisumpi sekä varovaisempi ja päävalmentaja Jesse Marschin valitsema lähestysmistapa otteluun yllätti varmasti monet, jopa kanadalaiset itsekin.
Selvää on, että mikäli Kanada haluaa jatkaa turnaustaan vielä Marokko-ottelun jälkeen, vaaditaan Marschin miehistöltä isoa tasonnostoa. Lähtökohtaisesti, Marokko on selvästi Etelä-Afrikkaa laadukkaampi kokonaisuus ja pelin vaade sekä vastustajien taitotaso tulee olemaan lauantaina täysin eri luokkaa, mitä Etelä-Afrikkaa vastaan.
Kanadan kokoonpanotilanne lauantain otteluun on kohtuullinen. Turnauksen alkupuolella Qatar-ottelussa loukaantunut Ismael Kone ei luonnollisesti ole käytettävissä, mutta joukkueen kiistaton ykköstähti Alphonso Davies pelasi vihdoin turnauksensa avausminuutit Etelä-Afrikka -ottelussa. Eittämättä vielä täydessä pelikunnossa hän ei kuitenkaan ole ja pitkä pelaamattomuus näkyy normaalisti tuulennopean laitapuolustajan otteissa. Kiistatta Kanada tarvitsisi kipeästi parasta versiota Daviesista, sillä varsinkin ilman häntä – Marokko voi olla Vaahteranlehdille liian korkea vuori kiivettäväksi.
Marokko (FIFA ranking: 7.) lunasti paikan neljännesvälieriin kaatamalla Hollannin melkoisessa trillerissä vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Pelinkuvaan nähden jatkopaikkaa voi pitää täysin ansaittuna, ja Mohamed Ouahbin miehistö oli ottelussa eittämättä aktiivisempi ja parempi osapuoli, vaikka 1-1 tasoitusosumaa se joutuikin odottamaan aivan ottelun viime hetkille saakka. Voitosta huolimatta Marokko sai ottelussa myös jobinpostia, kun toppari Chadi Riad loukkasi itseään ja joutui jättämään pelin kesken. Kirjoitushetkellä on vielä epävarmaa, onko Riad pelikunnossa lauantaina. Mikäli ei, paikkanee häntä Anass Salah-Eddine. Yksistään Riadin mahdolliseen poissaoloon Marokko tuskin tulee Kanadaa vastaan kaatumaan.
Ennen kaikkea vahvasta puolustuspelistään sekä vaarallisista vastahyökkäyksistään tunnettu Marokko on näyttänyt näissä kisoissa olevan myös aiempaa monipuolisempi joukkue ja samalla entistä vaarallisempi sekä luovempi hyökkäyssuuntaan. Suurta roolia hyökkäyspelissä näyttelee mm. oikealla laidalla viilettävät Achraf Hakimi sekä Brahim Diaz, jotka pystyvät tuottamaan nopeudellaan sekä henkilökohtaisella taidollaan ongelmia oikeastaan kenelle tahansa.
Positiivisesti yksittäisistä pelaajista silmään on pistänyt myös PSV:tä edustava Ismael Saibari, joka on kolmella maalillaan toistaiseksi Marokon tehokkain pelaaja. Muiltakin osin Saibari on pelannut tähän saakka todelliset läpimurtokisat ja hänen suuntana lienee lähitulevaisuudessa Hollannin pääsarjaa isommat liigat. Lisäksi keskikentän nuori lupaus – vasta 18-vuotias Ayyoub Boaddi ansaitsee erityismaininnan ja myös hänen otteita kannattaa seurata.
Edellä mainittujen nimien takanakin Marokon kokoonpano on todella kilpailukykyinen ja vilisee laadukkaita top 5 -liigojen pelaajia. Selkeitä heikkouksia on vaikea löytää, mikä kertoo omaa osaansa joukkueen perustekemisen tasosta. Kuten Marokko on näissäkin kisoissa jo osoittanut esimerkiksi lohkovaiheessa Brasiliaa vastaan sekä viimeisimmäksi kahdeksasvälierien Hollanti-ottelussa, ei se kumartele isompiaan, vaan lähtee pelaamaan voitosta käytännössä mitä joukkuetta vastaan tahansa. Ei sovi myöskään unohtaa, että vuoden 2022 MM-kisoissa Marokko eteni aina pronssiotteluun saakka, joten mistään puskista tämä joukkue ei ole suinkaan noussut näin kilpailukykyiseksi, mitä se nykyisin on.
Vaikka Marokko pystyy hyvin organisoituna joukkueena ottamaan myös pidempiä aikoja vastustajien painetta vastaan, tulee se todennäköisesti hallitsemaan lauantaina pelinkuvaa itse pallonhallintansa kautta. Kanada oli jo Etelä-Afrikkaakin vastaan yllättävän passiivinen ja ajoittain käytännössä luovutti pallonhallinnan vastustajalleen. Lopulta Kanadan pallonhallinta olikin ottelussa vain 42 %. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka aktiivisesti ja kovaa Kanada uskaltaa prässätä Marokkoa vastaan, sillä Etelä-Afrikka -ottelussa Marschin valitsemaa lähestymistapaa kuvailtiin mediassa muun muassa sanoin ”pelkuritaktiikka”. Vastaavalla esityksellä Marokkoa vastaan on vain hopeaa jaossa kerran kerrasta.
Ottelun lähtökohdat, kuten joukkueiden viime aikaiset peliesitykset, materiaali sekä perustekemisen laatu huomioiden, lähtee Marokko lauantain otteluun odotetusti selvähkönä suosikkina, edeten jatkoon yli 70 % todennäköisyydellä. Ainakaan tähän saakka nähtyjen esitysten perusteella on melko vaikea uskoa, että Marokko murtuisi ennakkosuosinkinkaan paineen alla totaalisesti ja joukkueen henkinen kapasiteetti vaikuttaa olevan korkealla tasolla. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii mm. juurikin alkuviikon Hollanti-ottelu, jossa joukkue joutui takaa-ajajana hakemaan tasoitusta pitkään – lopulta onnistuen siinä.
Vaikka Kanadakin on turnauksen aikana ajoittain väläytellyt potentiaaliaan, on Marokko ollut kuitenkin kaksikosta kokonaisuutena laadukkaampi sekä tasaisempi ja heidän ennakkosuosikin asemaa voi pitää täten täysin perusteltuna. Lisäksi, koska ottelu pelataan Kanadan maaperän sijaan USA:ssa, ei Vaahteranlehdille ole luvassa edes niin suurta kotietua, mitä alkulohkovaiheen otteluissa – jos ollenkaan.
Ottelun lopputulemaa veikkaillessa Ristikakkosen toimitus uskoo siihen, että Marokko näyttää Kanadalle lauantaina kaapin paikan ja marssii paremman materiaalin sekä perustason turvin jatkoon. Totaalisia murskajaisia ei välttämättä nähdä ja pudotuspeliottelulle ominaiseen tapaan pelinkuva voi olla ajoittain varovaista riskien minimointia. Maaliodotusarvo ottelussa onkin kallellaan vähämaaliseen suuntaan. Paremmasta osapuolesta ei kuitenkaan loppuviimein pitäisi olla epäselvyyttä.⚽️
✅ Lopputulosveikkaus: 1-2
📝 Kanada – Marokko kokoonpanot
Alapuolella hahmotelmat joukkueiden mahdollisista kokoonpanoista lauantain ottelussa. Nähtäväksi jää, lähdetäänkö voittavia kokoonpanoja enää tässä kohtaa sen suuremmin muovaamaan. Toisaalta, Alphonso Daviesin nouseminen Kanadan avaukseen ei yllättäisi, jos hän vaan on lauantaina edes lähelle 90 minuutin pelikunnossa. Lisäksi kuten jo todettua, Marokon puolustaja Chadi Riadin pelikunto on vielä kysymysmerkki.
🇨🇦 Kanada:
(4-4-2)
Oluwaseyi (Larin?, Promise David?) – David
Davies (Ahmed tässä jos Davies ei täydessä pelikunnossa) – Eustaquio – Saliba – Buchanan
Laryea – Cornelius – Bombito (De Fougerolles?) – Johnston
MV: Crepeau
—
🇲🇦 Marokko:
(4-2-3-1)
Saibari
El Khannouss – Ounahi – Diaz
El Aynaoui – Boaddi
Mazraoui – Riad? (Jos Riad ei pelikunnossa, esim. Salah-Eddine tässä) – Diop – Hakimi
MV: Bono
📊 Kanada – Marokko kertoimet ja vihjeet
Kanada – Marokko vedonlyönti on avoinna ja betsejä otteluun pääsee iskemään käytännössä jokaisella vedonlyöntisivustolla! Näistä etenkin parhaat vedonlyöntisivut kannattaa ottaa haltuun, jotka panostaa lähtökohtaisesti kohdetarjontaansa vahvasti sekä tarjoaa kilpailukykyiset kertoimet. Otteluun on tarjolla laajasti eri vetotyyppejä aina perinteisistä 1X2-, totals- sekä handicap-markkinoista – pelaajavetoihin sekä muihin erikoiskohteisiin saakka. Pre-match -markkinan ohella myös live-vedonlyönnin kautta kohteita kannattaa pitää silmällä. Suomalaisten vinkkelistä katsoen ottelun suotuisan alkamisajan myötä kyseessä onkin myös oiva live-veto kohde!
Vedonlyönnillisesti mielenkiintoa ottelun pre-match -markkinassa herättää alustavasti eritoten Marokon menestys. Esimerkiksi Tonybet tarjoaa kirjoitushetkellä Marokon voitolle (1X2) kertoimen 1.85. Kohteelle ”Yli 2 maalia” Epicbet tarjoaa puolestaan kertoimen 1.74, mikä voi olla vähintäänkin kelpo jännärikohde.
Pelaajavedoista silmiin pistää eritoten kohde ”Ismael Saibari tekee maalin”, jolle Coolbet tarjoaa kertoimen 3.05. Kanadan kärkihyökkääjä Jonathan Davidin maalille Playzee tarjoaa puolestaan kirjoitushetkellä kerrointa 4.75. Toinen isomman kertoimen viihdehaku voisi olla mm. kohde ”Achraf Hakimi tekee maalin tai syöttää maalin” Epicbetin kertoimella 3.50. Kaikki Kanada – Marokko vihjeet löydät ennen ottelun alkua pitkävetovihjeet -osiostamme!
Kanada – Marokko kertoimet 1X2- sekä totals-markkinaan näet alapuolen taulukoista. Huomioithan, että kyseessä on kirjoitushetken kertoimet ja ne voi vielä elää ennen ottelun alkua:
⚽️ MM-kisojen ajan sivuiltamme löydät päivittäin peli-ideoita otteluihin, joten katso parhaat pitkävetovihjeet jalkapallon MM-kisoihin pitkävetovihjeet osiosta! Omaa pelikassaa jalkapallon MM-kisoja 2026 varten pääset myös kasvattamaan hyödyntämällä sivuiltamme löytyvät parhaat vedonlyöntibonukset!
📺 Kanada – Marokko televisiointi
Kanada – Marokko -ottelu on katsottavissa Suomessa suorana lähetyksenä sekä suomeksi selostettuna MTV3 -kanavalla sekä MTV Katsomo -suoratoistopalvelussa. Peli polkaistaan käyntiin lauantai-iltana kello 20:00 Suomen aikaa alkaen. Ottelun tarkemmat lähetystiedot lisätään tähän pikimmiten, kun lisäinfoja on tarjolla.