Etusivu » Ice Cage 8 | Ennakko

Ice Cage 8 | Ennakko

Ice Cage vedonlyönti
Loading animation

🥊 Ice Cage 8 ennakko

Ice Cage 8 -kamppailu-urheilutapahtuma järjestetään Turun Gatorade Centerissä, 19. syyskuuta 2026. Tapahtuma kokoaa yhteen järjestyksessään jo kahdeksannen kerran Suomen ja Pohjoismaiden kovatasoisimmat sekä viihdyttävimmät nimet ja illan aikana tullaan näkemään otatuksia mm. vapaaottelussa (MMA), nyrkkeilyssä, thainyrkkeilyssä sekä potkunyrkkeilyssä.

Ice Cage fightning

Ice Cage on noussut parin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti promoottorinsa Max Hynnisen johdolla Suomen suurimmaksi sekä suosituimmaksi kamppailu-urheilutapahtumia järjestäväksi organisaatioksi. Ice Cage -tapahtumat ovat kehittyneet kerta toisensa jälkeen ja viimeisimpänä toukokuun Ice Cage 7 -otteluilta Nokia Arenalla oli todellinen menestys. Yleisöä paikan päällä oli ennätyksellisesti lähes 15 000, mikä on poikkeuksellisen kova luku suomalaisessa kamppailu-urheilussa.

Tampereen otteluilta piti sisällään paljon huikeita otteluita aina Sani Brännforsin tyrmäysvoitosta, Olli Santalahden ja Andre Fialhon veriseen titteliotteluun. Edellä mainittujen ohella aiemmissa Ice Cage -illoissa häkissä on myös nähty paljon muita Suomen kovimpia kamppailu-urheilunimiä, kuten Theo Kolehmainen, Makwan Amirkhani sekä Abdul Hussein sekä nousevia tähtiä, kuten Brayan Aspegren, Aapo Rovanperä sekä Rikhard Kallioniemi. Mielenkiintoisten otteluiden ohella Ice Cage -tapahtumista erityisen tekee mm. myös näyttävät show-elementit aina mukaansatempaavista juontajista erilaisiin ääni- ja valoefekteihin, jotka viimeistelee laadukkaan ottelutapahtuma-kokonaisuuden.💥



Ennakon kirjoitushetkellä Ice Cage 8 -otteluiltaan on varmistunut yksi ottelu, jossa kohtaa Brayan Aspegren sekä Andre Fialho. Molemmat nappasi toukokuun Ice Cage 7 -tapahtumassa tyylikkäät tyrmäysvoitot ja illan aikana kaksikon välillä nähty jäätävä ”tuijotusskaba” antoi jo viitteitä tulevasta. Syyskuussa Aspegren pääsee yrittämään Fialhon kukistamista itse kehässä ja ottelua odotetaan kamppailu-urheilupiireissä vesi kielellä. Aspegren vs Fialho -ottelun ohella Ice Cage 8 -ilta tulee tarjoamaan taatusti myös paljon muita huippuotteluita ja tuttuun tapaan vähintäänkin yhden ”showottelun”, joka tuo tapahtumalle entisestään medianäkyvyyttä.

Kokonaisuudessaan Ice Cage 8 -iltaan kohdistuu suuret odotukset, eikä suotta. Turun Gatorade Center tarjoaa loistavat puitteet tapahtumalle, jossa yhdistyy korkeatasoinen kamppailu-urheilu sekä ainutlaatuinen viihdekokemus. Kun syyskuun 19. päivä koittaa, kamppailu-urheilun ystävät pääsevät nauttimaan jälleen intensiivisestä tunnelmasta sekä huippuluokan otteluista loppuunmyydyllä Gatorade Centerillä. Ice Cage on vakiinnuttanut asemansa Suomessa tapahtumana, jossa laadukas tuotanto, kovat ottelijat ja intohimoiset fanit muodostavat unohtumattoman sekä vertaansa vailla olevan kokonaisuuden. 🥊

Ice Cage 8 ennakko, vedonlyönti ja kertoimet
Kuva: icecage.fi

📝 Perustiedot Ice Cage 8 -tapahtumasta

⏰ Milloin?

★ 19.9.2026

🏟 Missä?

★ Gatorade Center, Turku

📺 Mistä tapahtuman näkee?

★ Todennäköisesti livearena.io palvelun kautta

🎤 Järjestäjä / Organisaatio

Ice Cage Fighting


💥 Ice Cage 8 ottelukortti ja aikataulu

Kirjoitushetkellä Ice Cage 8 ottelukortista on julkaistu vain yksi ottelu, jossa Brayan Aspegren kohtaa Andre Fialhon. Aspegren on suomalainen nouseva ja erittäin lupaava vapaaottelija, joka tyrmäsi Ice Cage 7 -illassa puolalaisen Bartosz Kwiatkowskin. Aspegrenin ammattilaisrekordi on puhdas 5-0-0. Portugalilainen Fialho on puolestaan UFC:ssäkin uransa aikana otellut ”tyrmäyskone”, joka antoi Ice Cage 7 -illan titteliottelussa kyytiä Olli Santalahdelle. Fialhon ammattilaisrekordi 16-9-0. Fialho on kaksikosta kokeneempi ottelija, mutta Aspegrenin huimat kehitysaskeleet sekä vakuuttavat otteet tekevät ottelusta vedonlyönnillisestikin erittäin mielenkiintoisen sekä odotetun.

👀 Ice Cage 8 -ottelukortti näyttää seuraavanlaiselta (päivitetty 17.5.2026):

  • Brayan Aspegren – Andre Fialho

Ottelukorttia päivitetään sitä mukaa, kun Ice Cage julkaisee uusia otteluita.



📊 Ice Cage 8 kertoimet ja vedonlyönti

Ice Cage vedonlyönti tuo ottelutapahtumaan entisestään mielenkiintoa sekä lisäjännitystä ja tietysti fiksusti pelaamalla, mahdollisuuden tehdä rahaa! Ice Cage vedonlyönnin suosio on kasvanut tasaisesti siinä – missä ottelutapahtumatkin ja viimeisimmissä tapahtumissa varsinkin otteluiltojen kiinnostavimmat ottelut ovat keränneet runsaasti pelivaihtoa.

Ice Cage 8 -iltaan etenkin parhaat vedonlyöntisivut tarjoaa kohteita jokaiseen Ice Cage 8 -otteluun! Kohteita avataan tyypillisesti sitä mukaa, kun organisaatio otteluita julkaisee. Vedonlyöntikohteita Ice Cage 8 -tapahtumaan tulee tarjoamaan ainakin seuraavat vedonlyöntisivustot:

Tyypillisimpiä vedonlyöntikohteita Ice Cage -otteluissa ovat mm. voittajavedot, joiden lisäksi eritoten pääkortin otteluissa on usein saatavilla myös vetovaihtoehtoja esimerkiksi ottelun voittotavasta tai erien määrästä. Joitakin erikoiskohteita voi niin ikään olla tarjolla. Ice Cage 8 kertoimet voittajamarkkinaan lisätään alapuolelle pikimmiten, kun vedonlyöntisivustot ovat ne avanneet.

Parhaat sekä ennen kaikkea ilmaiset pitkävetovihjeet löydät sivustoltamme pitkävetovihjeet -osiosta! Tänne lisäillään myös Ice Cage 8 vihjeet, mikäli pelikelpoisia kohteita tulee tarjolle. Omaa pelikassaa Ice Cage 8 -iltaa varten pääset myös kasvattamaan hyödyntämällä sivuiltamme löytyvät parhaat vedonlyöntibonukset!🥊

Ice Cage

📺 Ice Cage 8 live stream ja lipunmyynti

Ice Cage 8 live stream tarjotaan mitä todennäköisimmin livearena.io -striimausalustan kautta. Samaa palvelua on käytetty aiemmin jo mm. Ice Cage 6 sekä Ice Cage 7 -tapahtumissa. Livelähetyksen hinta on vaihdellut noin 10 € – 20 € välimaastossa.

Lippuja Ice Cage 8 -tapahtumaan paikan päälle Gatorade Centeriin myydään osoitteessa biletti.fi, alkaen noin 50 eurosta ylöspäin. Liput tullaan myymään nopeasti loppuun, joten mikäli haluat varmistaa paikkasi Ice Cage 8 -iltaan, ole nopea ja et missaa tapahtumasta hetkeäkään!📺🍿

Ice Cage 8
Ice Cagen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja myös Ice Cage 8 -otteluillan liput myydään loppuun nopeasti. Kuva: icecage.fi

❓ FAQ – Usein kysytyt kysymykset – Ice Cage 8

UKK- Usein Kysytyt Kysymykset

Milloin on Ice Cage 8?
Missä Ice Cage 8 järjestetään?
Mistä Ice Cage 8 näkyy?
Voiko Ice Cage 7 -tapahtumaan lyödä vetoa?
Mikä on Ice Cage?
Ice Cage vedonlyönti
Loading animation
2

Kirjoita kommentti