Etusivu » Ristikakkosen sporttitärpit viikonlopulle - Viikko 33

Ristikakkosen sporttitärpit viikonlopulle – Viikko 33

Urheilun täyteinen viikonloppu lähenee jälleen! Tällä viikolla Euroopan huippufutis-sarjoista myös Bundesliiga sekä Serie A -kaudet pyörähtävät käyntiin ja lisäksi viikonlopun ohjelmaan kuuluu mm. Yleisurheilun MM-kisojen startti, Superpesiksen puolivälierä -otteluita, naisten MM-futiksen finaali sekä tenniksen Cincinnati ATP-Masters turnauksen finaalit

Kaikkea mahdollista emme tietenkään lähde perkaamaan sen tarkemmin, mutta muutaman mielenkiintoisen poiminnan olemme jälleen nostaneet. Katso siis Ristikakkosen sporttitärpit tulevalle viikonlopulle alta ja heitä omasi alas kommenttiosioon!


Loading animation
Loading animation
Loading animation

Perjantai 18.8.

Harry Kanen debyytti Bundesliigassa!?

🇩🇪 Werder Bremen – Bayern München

18.8.2023 klo 21:30

🏟 Weserstadion (Bremen)

Bundesliiga -kauden avausottelussa hallitseva mestari Bayern München matkaa viime kaudella 13. sijoittuneen Werder Bremenin vieraaksi.

Ennalta ottelun pitäisi olla selvästi Münchenin heiniä, vaikka vieraissa pelaavatkin ja tuskin tästä mitään hirmuista trilleriä on tulossa. Suurin mielenkiinto ottelussa kohdistuukin Münchenin tuoreeseen huippuhankintaan eli Harry Kaneen

Tottenhamin seuralegenda sekä Englannin maajoukkuemies on kaivattu vahvistus Bayernin hyökkäykseen, jolta on puuttunut ennen Kanen saapumista selkeä ykköskärki sen jälkeen, kun Robert Lewandowski siirtyi vuosi sitten Barcelonaan.

Nyt Kane on hyvin todennäköisesti ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa ja tekee täten samalla Bundesliiga-debyyttinsä. Viime viikon lauantaina pelatussa Super Cupin finaalissa RB Leipzigia vastaan Kane tuli vaihdosta kentälle 63 minuutin kohdalla. Tuon ottelun Bayern hävisi 0-3, joten avausvoittokin vielä Kanen kanssa odottaa. 

Hurjia maalimääriä koko uransa ajan Valioliigassa sekä maajoukkueessa mättänyt englantilaishyökkääjä tulee olemaan tulevalla Bundesliiga -kaudellakin kiistatta sarjan paras hyökkääjä ja on myös samalla selkeä suosikki voittamaan maalipörssin.

📝Peli-ideat

Kirjoitushetkellä Münchenin kahden maalin voitolle saa bookkerista riippuen 1.7 – 1.8 luokan kerrointa, joka kelpaa maltillisesti peleille. Vaikka kyseessä on kauden avausottelu vieraissa, niin pitäisi tasoeron kuitenkin näkyä selvästi Bayernin hyväksi ja nyt kun kärjessäkin on vielä sellainen pelaaja, joka osaa viimeistellä paikoista. Pienenä tilastonostona vielä mainittakoon, että Werder Bremen oli myös viime kaudella koko Bundesliigan heikoin kotijoukkue.

Mikäli siitäkin huolimatta kotijoukkueeseen löytyy jonkinasteista luottoa niin Werder Bremenin yli 0.5 maalille tarjotaan n. 1.5 kerrointa sekä kohteelle ”molemmat joukkueet tekevät maalin” saa 1.6 pinnassa olevaa kerrointa. Näissä kertoimet eivät kuitenkaan odotuksiin nähden niin maistuvia ole ainakaan allekirjoittaneen mielestä. 

Harry Kanen väh. yhdelle maalille tarjotaan n. 1.5 kerrointa sekä väh. kahdelle maalille puolestaan n. 2.55 kerrointa. Mikäli Kane löytää heti debyytissään jyvän, ei kaksi maaliakaan kaukaa haettua ole. Ainakin kesän maajoukkue-otteluissa sekä myöskin harjoitusmatseissa Spursin paidassa maalivainu tuntui olevan kunnossa.

📊 Kertoimet otteluun

Werder Bremen9.75LV Bet
X7.00LV Bet
Bayern München1.28LV Bet
Loading animation

🔎Muuta sporttia perjantaihin

Myös pesäpallon ystäville löytyy herkkua nimittäin luvassa on Superpesiksen puolivälierien toiset osaottelut! 

Vimpelin Veto sekä Sotkamon Jymy ovat tällä kaudella miesten Superpesiksessä ennakkosuosikkeja mestariksi. Löytyykö takaa haastajia näille kahdelle?

⏱Klo 17:30

🥎Joensuu – Kempele

🥎Kitee – Sotkamo

🥎Manse PP – Kouvola

🥎Seinäjoki – Vimpeli

(Kertoimia perjantain otteluihin ei kirjoitushetkellä ollut vielä avattu)


Lauantai 19.8.

Valioliiga pistää parastaan!

⚽️Tottenham – Manchester United

19.8.2023 klo 19:30

🏟 Tottenham Hotspur Stadium (Lontoo)

Valioliigan toinen kierros tarjoaa lauantai-iltaan kaksi huippuottelua, kun ensiksi Tottenham sekä ManU kohtaavat klo 19:30 alkaen ja ilta kruunataan vielä heti perään Man City-Newcastle matsilla!

Harry Kanen menettänyt Spurs avasi kautensa vahvasti pelannutta Brentfordia vastaan 2-2 tasurilla. Paikkoja ei kummaltakaan joukkueelta puuttunut, mutta tuohon yhteenkin pisteeseen Spurs voi kiistatta olla tyytyväinen, sillä ei Brentfordin voittokaan olisi mikään suuri vääryys kyseisestä otatuksesta ollut.

ManU puolestaan voitti Wolvesin vähämaalisessa avausottelussaan 1-0 Raphael Varanen 76. minuutin kohdalla tekemän maalin ansiosta. Loppujen lopuksi ManU selvisi ottelussa ilman takaiskuja, vaikka “susiryhmälläkin” riitti paikkoja roppakaupalla, josta kertoo oman osansa myös Wolvesin xG-lukema (2.14), kun vastaavasti ManU:lla se oli 1.49. Pilkun tynkääkin Wolvesille oli vielä ottelun toisen puoliajan lisäajalla mahdollisesti tulossa tarjolle, jonka tuomari kuitenkin videotarkistuksen jälkeen hylkäsi ja ManU pääsi tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Parasta peliään kumpikaan ei siis totisesti vielä ensimmäisellä kierroksella esittänyt, joskin harvoin se kauden ekassa ottelussa sitä onkaan.

Lähtökohdat tähän otteluun ovat varsin tasaiset, mutta kertoimien osalta ManU on pienoinen ennakkosuosikki Spursin kotiedusta huolimatta. Viime kauden keskinäisistä ensimmäinen päättyi Old Traffordilla ManU:n 2-0 voittoon, kun taas jälkimmäinen Hotspur Stadiumilla 2-2 tasuriin. Olisiko siis jälleen tasuri edessä?

📝Peli-ideat

🔴Manchester United DNB (1.80)

Vaikka kumpikaan ei täysin avausottelussaan vakuuttanut, niin allekirjoittaneen mielestä ManU:lla on vielä enemmän potentiaalia parantaa mitä Spursilla ja nyt kun vastustajakin on ennalta viime viikkoista kovempi, niin voisi luulla, että ManU:n tähtipelaajatkin (Rashford, Bruno, Mount jne.) syttyvät entistä enemmän tähän matsiin. Painaako Spursilla lisäksi vielä Kanen lähtö ja onko Richarlisonista täyttämään nuo varsin isot saappaat? 

Mikäli ottelu päättyy tasan, palautuu panos.

Ketkä tekee maalit?

Avauskierroksella ilman täysosumia jääneelle ManU-hyökkääjä Marcus Rashfordin maalille tarjotaan n. 2.6 kerrointa (Winmastersilla), mikä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto ainakin mitä pelaajakohtaisiin vetoihin tähän matsiin tulee. 

Lisäksi kahdella syöttöpisteellä kauden avanneen Spurs-keskikenttä James Maddisonin “Tekee maalin tai syötön” tai “Tekee väh. yhden syöttöpisteen” kohteet voisivat olla ihan maistuvia. 

Kertoimia kyseisiin Maddison-kohteisiin ei kirjoitushetkellä ollut vielä valitettavasti avattu eikä niitä ihan jokaiselle bookkerille tulla edes lisäämäänkään, mutta vaihtoehtoisesti ja ehkä enemmän viihdevetona Maddisonin maalia voi lähteä kokeilemaan, jolle annetaan annetaan n. 4.00 kerrointa, toki mikään maalitykki hän ei ole ikinä ollut.

Spursin muista potentiaalisista maalintekijöistä voisi nostaa myös brassihyökkääjä Richarlisonin (Kerroin n. 3.00), joka jäi niin ikään maaleitta avauskierroksella. Nyt kauden kotiavauksessa ja vieläpä ManU:a vastaan maalisarake olisi melko hieno avata, joten saa nähdä mille pelipäälle brassi vielä lauantaina äityykään.

📊Kertoimet otteluun

Tottenham2.90Winmasters
X3.65Winmasters
ManU2.41Winmasters
Loading animation

⚽️Manchester City – Newcastle

19.8.2023 klo 22:00

🏟 Etihad Stadium (Manchester)

Jos Spursin ja ManU:n avauspelit eivät juuri vakuuttaneet avauskierroksella, niin näiden kahden joukkueen esitykset olivat puolestaan toista maata. Toki vastuksetkaan eivät olleet niitä kovimpia mittareita, kun City kaatoi sarjanousija Burnleyn 0-3 sekä Newcastle tuhosi Aston Villan peräti lukemin 5-1. Siitäkin huolimatta onhan se nyt makoisaa aina aloittaa uusi kausi voitolla oli vastassa sitten mikä joukkue tahansa.

Viime kaudella joukkueiden keskinäiset päättyivät Etihadilla pelatussa ottelussa Citylle lukemin 2-0, kun taas Newcastlen kotistadion St. James` Parkilla 3-3 tasuriin.

Kuten oikeastaan kaikissa Valioliiga -otteluissa, niin tässäkin City on ennakkosuosikki. Sekään ei ainakaan nostata Newcastlen voitto-odotuksia, että ottelu pelataan Etihadilla, jossa Newcastle on viimeksi onnistunut voittamaan vuonna 2014 eli liki 10 vuotta sitten. Tuleeko tähän tänä lauantaina muutos? Vastaus on, että tuskin, vaikka kuinka vakuuttavasti Newcastle Aston Villaa vastaan viime viikolla pelasikin.

City sai Burnley -ottelun yhteydessä / jälkeen voiton lisäksi jobinpostiakin, kun keskikentän maestro Kevin De Bruyne loukkaantui ja on alustavasti useita kuukausia sivussa. Vaikka Cityn materiaali onkin omaa luokkaansa, niin kyllä tämä siltikin varmasti tuntuu ja on iso menetys kaikkinensa, kun De Bruynen tasoisesta pelaajasta puhutaan.

Newcastlen saumoja voi De Bruynen loukkaantumisen lisäksi pienesti nostaa se, että he pääsevät otteluun täydestä levosta, kun taas Citylla on alla myös keskiviikkoinen UEFA Super Cup ottelu Sevillaa vastaan, joten matkustamista sekä tietysti jonkin asteista rasitusta muutenkin Citylla on, vaikka rotaatiotakin Pep Guardiola voi halutessaan tehdä oikeastaan mielin määrin.

Pienoisesta rasituksesta sekä De Bruynen loukkaantumisesta huolimatta, pitäisi Cityn tämä ottelu lauantaina kotikentällä kuitenkin hoitaa, mutta toivottavasti Newcastle pystyy tällä kertaa pitämään ottelun Etihadilla tasaisena, vaikka se ei ole viime vuosina sille helppoa ollutkaan. 

Mikäli lauantai-iltana olet TV:n äärellä, niin tämä ottelu kannattaa ottaa ehdottomasti seurantaan! 

📝Peli-ideat

Manchester City W (1.66)

Etihadilta ei ole ikinä helppo hakea Citylta pisteitä ja vaikka Newcastlella pienoinen lepoetu onkin, niin on vaikea nähdä, että se kuitenkaan voittoon asti tässä riittäisi.

Muita:

Mikäli Newcastlen esitykset ovat puolestaan tarpeeksi vakuuttaneet ja heidän kauttaan haluaa lähteä peliä etsimään, niin esimerkiksi Newcastle AH +1 kohteelle eri bookkerit tarjoaa 1.8 luokan kertoimia ja Newcastle DNB:lle puolestaan on kirjoitushetkellä saanut jopa 4.00 kerrointa!

Aikainen maali (varsinkin Newcastlen tekemä) ottelussa tekisi hyvää eikä kohde yli 2.5 maalia huonoimmasta päästäkään ole. Kyseisen kohteen kerroin on liikkunut 1.75 tuntumassa. Lisäksi aiempiin kausiin nähden keskimääräistä pidemmät lisäajat nostavat otteluiden maaliodottamaa entisestään, jolloin overeita tullaan jatkossa näkemään todennäköisesti enemmän. 

Halutessaan pelin kulkua voi väijyä myös livestä ja mikäli näyttää siltä, ettei ottelu ole liikaa nyhjäämistä, niin eikun overit hyvillä kertoimilla sisään ja puristelemaan maaleja!

Pelaajakohtaisista vedoista Newcastlen kärkihyökkääjä Alexander Isakin väh. yhdelle maalille tarjoama yli 3.5 kerroin kelpaa vähintäänkin viihdemielessä peleille. Avausottelussa Aston Villaa vastaan ruotsalainen iski kaksi maalia! 

Toinen maalintekijäveto, mitä voisi lähteä haistelemaan on Cityn keskikenttäpelaaja Rodrin väh. yksi maali, jolle saa jopa kertoimen 10.00! De Bruynen ollessa poissa, Rodrin rooli voi hyökkäyssuuntaakin nähden kasvaa, vaikka puolustavasta keskikentästä puhutaankin. Etenkin komeista kaukolaukauksistaan tunnettu espanjalainen heilutti verkkoa avauskierroksellakin.

📊Kertoimet otteluun

Man City1.66TonyBet
X4.19TonyBet
Newcastle2.05TonyBet
Loading animation

🍀Lauantain muita nostoja

Seria A -kausi polkaistaan käyntiin neljän ottelun kattauksella – Koko illan on tarjolla Italian pääsarjan avauskierroksen matseja! Jatkaako Napoli siitä mihin viime kaudella jäi?

⚽️19:30 Empoli – Verona

⚽️19:30 Frosinone – Napoli

⚽️21:45 Geona – Fiorentina

⚽️21:45 Inter – Monza

🔥Yleisurheilun MM-kisat alkavat Budapestissa🇭🇺

Yleisurheilu on tunnetusti ollut iso laji Ristikakkosessa ja myös tämän vuoden kisoihin meiltä löytyy jo useita peli-ideoita. Montako mitalia tulee Suomeen? Murrolle kultaa naisten seipäästä? Mihinkäs riittää Topi Raitasen rahkeet 3000m esteissä?


Sunnuntai 20.8.

🪑Sunnuntai on todellinen penkkiurheilijan juhlapäivä!

🏆Jalkapallon MM-kisat Finaali – Naiset

Espanja – Englanti

20.8. klo 13:00

🏟 Olympiastadion (Sydney)

Kokonaisen kuukauden kestäneet naisten jalkapallon MM-kisat tulevat sunnuntaina päätöksen, kun mestaruudesta taistelevat Espanja sekä Englanti! Nappaako Espanja pytyn itselleen vai tuoko Englanti jalkapallon “kotiin”?

Sunnuntai on yleisurheilun MM-kisojen ohessa hyvä startata tällä ottelulla, josta on lupa odottaa kunnon jännitysnäytelmää! Otteluun lähdettäessä asetelmat ovat enemmän kuin tasaiset ja käytännössä ihan tasabookki matsista puhutaan näin vedonlyöntitermejä käytettäessä. Joillain bookkereilla pienoiseksi ennakkosuosikiksi kertoimien osalta on voitu asettaa Englanti ja puolestaan joillain toisilla ennakkosuosikki voi olla Espanja, joka kertoo, miten tasaisista lähtökohdista puhutaan.

Mitä tämän turnauksen esityksiin tulee, niin Espanja on hävinnyt yhden ottelun (0-4 vs Japani) ja voittanut loput (yhden jatkoajalla), kun taas Englanti on edennyt turnauksessa voitosta voittoon (yksi voitto jatkoajalla), joskin tuskaillut turnauksen aikana ja etenkin sen alkupuolella maalinteon kanssa.

Edellisen kerran maat kohtasivat viime vuoden EM-kisojen puolivälierissä, jonka Englanti lopulta voitti jatkoajan jälkeen lukemin 2-1. Se on selvää, ettei jatkoaika sunnuntainakaan olisi mikään ihme. Isompaakin kuvaa peilatessa ottelut näiden kahden välillä ovat olleet järjestäen lähihistorian saatossa tasaisia, joskin useimmin ne ovat päättyneet lopulta Englannin voittoon. 

Viimeiset 10 keskinäistä ottelua: Englanti 5 voittoa (yksi jatkoajan jälkeen) – 3 tasapeliä – Espanja 2 voittoa

Ymmärrettävästi jo pelkkien aikaerojen takia varsinkaan meidän leveyspiireillä nämä karkelot eivät varmasti ole olleet ne mitkään kaikista seuratuimmat kisat, mutta kannattaa ainakin tämä finaali katsoa, mikäli sunnuntaina klo 13:00 aikaan ei ole parempaakaan tekemistä. Ehkä pienet sivubetsit sekä sitä myöten lisäjännärit kylkeen ja voilá, johan alkaa matsi eri tavalla kiinnostamaan!

📝Peli-ideat

Kuten jo aiemmin mainittiinkin, niin ei tasuri olisi ihme. Mikäli sitä haluaa lähteä pelaamaan, tarjotaan kyseiselle kohteelle ennen matsia n. 3.00 kerrointa, eli suhteellisen alhaalla se tässä kohtaa on ja esimerkiksi livestä toisen joukkueen mentäessä mahdolliseen johtoon, tulisi tasurinkin kerroin varmasti nousemaan.

Englannin mestaruudelle esimerkiksi Pinnacle tarjoaa kirjoitushetkellä kerrointa 1.95 ja Espanjan mestaruudelle 1.87. Jos jompi kumpi pitäisi näistä lähtökohdista valita, niin kyllä Englannin mestaruutta mieluummin pelaisi. Kuten hieman alapuolella näkyykin, niin Englannin voitolle varsinaiselle peliajalle saa puolestaan noin 3 kerrointa (kirjoitushetkellä), jolloin veto kuitenkin “kuolee” mikäli ottelussa edettäisiin jatkoajalle. On myös hyvä muistaa, että kertoimet voivat lisäksi vielä elää ennen sunnuntaita suuntaan jos toiseen.

📊Kertoimet otteluun

Espanja2.74Pinnacle
X2.93Pinnacle
Englanti3.01Pinnacle
Loading animation

Muutakin sporttia riittää roppakaupalla sunnuntaina!

🥎Superpesiksen puolivälierien kolmannet osaottelut

Hienoja matseja tiedossa!

🎾Cincinnati ATP Mastersin finaalit

Kuka nappaa ison turnausvoiton US Openin alla?

🔥Yleisurheilun MM

Suomalaisista mm. Elmo Lakka sekä Saga Vanninen kehissä!

⚽️Futiksen huippusarjat (Valioliiga, Bundesliiga, LaLiga, Serie A, Ligue 1)

Futista riittää joka lähtöön koko päivän mitalla! Myös kotimaisessa Veikkausliigassa on luvassa sunnuntaina kärkiottelu, kun sarjataulukon ykköspaikalla sijaitseva KuPS sekä kolmantena majaileva SJK kohtaavat.


Mikä ottelu / urheilutapahtuma on sinun viikonloppusi kärkihevonen? Kommentoi halutessasi alas🍀

2

Kirjoita kommentti