Etusivu » Mielipide: Tanska ottelun jälkipyykki turhaa

Mielipide: Tanska ottelun jälkipyykki turhaa

Kauan siinä menikin, kun Tanskassa ei ole kuin kahdenlaisia otsikoita. Toisessa kerrotaan Eriksenin voinnista ja toinen otsikko kauhistelee UEFA:n toimintaa ja ottelun pelaaminen lauantai-iltana oli väärä päätös. Ei ollut väärin, se oli huonoista vaihtoehdoista paras vaihtoehto sillä hetkellä.

Tanskan valmentaja Kasper Hjulmand on ollut kohtuullisen neutraali antamissaan lausunnoissa, mutta toista maata on ollut Peter Schmeichel, Tanskan jalkapallohistorian legendoja menneiltä vuosikymmeniltä. Otetaan esimerkkinä tuorein lausunto, joka on käännetty Iltasanomiin.

– Luin sunnuntaina Uefan virallisen tiedotteen siitä, että he jatkoivat ottelua pelaajien toiveesta. Tiedän, ettei se ole totta, hän latasi.

Schmeichelin mukaan pelaajille annettiin todellisuudessa kolmaskin vaihtoehto: 0–3 luovutusvoitto Suomelle. [lainaus Iltasanomista].

– Miettikääpä itse. Oliko se todella pelaajien aloite jatkaa pelaamista? Oliko heillä oikeasti varaa valita? Mielestäni ei. Kuten sunnuntain lehdistötilaisuudessa kuultiin, päävalmentaja katui päätöstä lähettää pelaajat takaisin kentälle, Schmeichel sanoi ohjelmassa.

Niin, mikä kohu tai yllätys tässä oli ja mitä Peter näkee, että olisi voitu tehdä toisin? Päätöstä ei tehty sillä hetkellä, kun Eriksenin voinnista ei ollut tietoa, vaan sillä hetkellä kun oli saatu videoyhteys Erikseniin ja puhuttu hänen kanssaan. Vaikka värikynää ollutkin, että päätös on tehty tilanteessa, jossa ei tiedetty selviääkö joukkuetoveri, niin aivan näin asiahan ei ollut. Ei lähelläkään. Tätä tukee useat uutiset, kuten myös esimerkiksi Joel Pohjanpalon lausunto Aamulehdelle.

– Kuulimme, että hän pystyi vastaamaan kysymyksiin. Sitten tuli positiivisempia ajatuksia mieleen, viimeistään siinä vaiheessa, kun tuli tieto sairaalasta, että kaikki näyttää hyvältä, eikä pitäisi olla komplikaatioita. Sitten piti kääntää ajatuksia peliin, Pohjanpalo sanoi.

Turnauksen aikataulut tai säännöt ovat armottomia

UEFA:n turnauksen säännöissä artikla 29 ensimmäinen kohta käsittelee otteluiden siirtämistä kokonaan tai osittain seuraavasti:

If a match cannot start or cannot be played in full, the full or remaining match time is, as a rule, played on the next day, without prejudice to any possible disciplinary measures. For that purpose, the host associations must conclude all the necessary agreements to ensure that the required facilities are available and can be operated.

Eli turnauksen säännöissä on varsin selkeästi, että mikäli ottelua ei voida pelata loppuun, pelataan jäljellä oleva peliaika seuraavana päivänä. Ottelun erotuomari toimi kaiken saamamme tiedon mukaan juurikin näin. Joko jatketaan peliä tauon jälkeen tai pelataan se seuraavana päivänä sääntöjen mukaisesti. Schmeichelin kohu, että annettiin kolmaskin vaihtoehto tuomita ottelu 0-3 tappioksi on taas täysin normaali tilanne, mikäli toinen joukkueista luovuttaa ottelun.

Olisi mukava tietää, mitä muita vaihtoehtoja järjestäjillä tai joukkueilla oli tarjolla tuolla hetkellä tai edes myöhemmin seuraavana päivänä ”hyvin nukutun yön jälkeen”. Käydäänpä läpi vaihtoehdot, joita oli pöydällä.

Pelataan ottelu tauon jälkeen (toteutunut)

Oli varmasti hankala tilanne, mutta jälkeenpäin ottelussa ei tainnut näkyä henkinen vaikutus, jonka Eriksenin tilanne oli takuulla pelaajille aiheuttanut. Tanska pelasi melko samalla voimalla kuin ensimmäisen puoliajan, sai usean vaarallisen tilanteen ja rangaistuspotkun kaiken kruununa. Vaikka Pohjanpalon maalista olikin kommentteja, että ”normaalina” päivänä se olisi torjuttu, niin ei noin hyviä puskumaaleja pompun kautta nyt aivan joka kerta torju edes maailman paraskaan maalivahti. Ehkä olisi toisena päivänä torjunut tai sitten ei. Kukaan ei tätä tiedä.

Pelataan ottelu seuraavana päivänä

Tarjolla ollut toinen vaihtoehto, johon Tanska ei tarttunut. Syytä emme tiedä, mutta ehkä he ajattelivat samaa mitä muutkin. Pelilataus olisi voinut olla vieläkin vaikeampaa saada uudestaan aamupäivän lämmittelyissä ja huonosti valvotun yön jälkeen olisi ollut lähinnä kysymys kuinka moni ilmoittaa ettei kykene pelaamaan.

Pelataan ottelu toisena ajankohtana

Teoriassa jopa sääntöjen puitteissa mahdollinen sillä ehdolla, että seuraavana päivänä ottelua ei olisi voitu järjestää. Mutta kertokaa, mikä olisi ollut tähän riittävä peruste? Eriksen oli videopuhelun pitänyt jo välittömästi lauantaina joukkueen kanssa ja voinnista oli entistä parempia tietoja. Olisiko todella ollut sellainen Force Majeure edessä, että kello 12.00 ei olisi voitu pelata? Eikä tämä tarkoita, että pelaaminen olisi ollut mukavaa, vaan kysymys on täysin siitä, että olisiko ottelu ollut pelattavissa. Kyllä olisi.

Jos ottelulle olisikin ollut perusteet siirtämiselle, niin kysymys kuuluu mihin ajankohtaan? Suomi pelaa Venäjällä keskiviikkona klo 16.00. Taas tullaan UEFA:n turnausta koskeviin sääntöihin lepoajasta.

”At least two rest days are provided between each team’s matches (i.e. a
team that plays on Thursday cannot play again until Sunday at the earliest)”

Tämä ei olisi toteutunut jos ottelu olisi siirretty maanantaille. Seuraava Suomen peli on 21.6 eli ensi viikon maanantaina Venäjällä edelleen. Myöskään tähän väliin ei olisi ollut mahdollista sääntöjen mukaisesti järjestää lepotaukojen kera Tanska-Suomi ottelua. Saati, että olisi toteutunut Tanskan kotietu ja olisimme käyneet taas piipahtamassa Tanskassa, josta palanneet Pietariin.

Kuinka paljon Suomen tai muiden lohkossa pelaavien joukkueiden olisi pitänyt olla valmis joustamaan Tanskan erittäin ikävän vastoinkäymisen vuoksi, josta kuitenkin tuli lähes heti seuraavan tunnin sisällä tieto, että mitään vakavaa ei ole tiedossa ja Eriksenin tila on vakaa? Jossain tämän rajan on oltava ja voimme kaikki hyvillä mielin todeta, että lauantaina ottelun pelaaminen loppuun oli ainoa ja oikea päätös.

PS: Olisikohan Tanskassa yhtä kova poru jos olisivat voittaneet ottelun?

3

Kirjoita kommentti