Etusivu » Yleisurheiluennätysten pohdintoja

Yleisurheiluennätysten pohdintoja

Ajattelin käydä Kalevan kisoissa, ja samalla korkata ”yu-paikan päällä seurattuna”-neitsyyden, vaikka telkkarista on useita lajeja tullut väijyttyä jo vuosia ja kirottua sitä miten juoksulajien rataesittelyt jyrää aina jonkun mielenkiintoisen heittolajin edelle. Lähinnä loppujen lopuksi kysehän on kuitenkin siitä, että se kiinnostaa, missä betsit kiinni tai suomalaisia mukana, joten samalla tavalla tulisi kirottua jos korkeuden alkukorkeuksia näytettäisi silloin kun suomipoika/tyttö painaa pikamatkan alkuerässä Suomen ennätyksen ja sijoittuu sillä erässään viidenneksi ja karsiutuu jatkosta. Suomalaisten tasoa tulee manattua yhdessä jos toisessakin suomalaiskodissa penkkiurheilijoiden keskuudessa sieltä kaljatölkkien ja pizzalaatikoiden keskeltä: ”kyllä se oli taas paska”

Mutta kun maallikko alkaa todellisuudessa miettiä suorituksia tai miten härskejä tuloksia pitäisi vetää, että pääsisi edes sinne kisoihin olemaan se ”paska”, ja suhteuttaa ne reaalimaailmaan tai vaikka niihin mittapuihin, joiden kautta tulokset on helpompi ymmärtää, niin tajuaa ehkä että ei ne paskimmatkaan ihan paskoja siellä ole; he eivät vain ole ihan niin hyviä kuin ne Marsista saapuneet avaruusolennot, jotka pesevät muut mennen tullen, mutta ne ”paskimmatkin” pääsevät tasolle, johon normijantteri ei pääse useammallakaan hypyllä. Aloin näitä pohtimaan siltä kantilta ja kirjoitellaan nyt muutama ylös. Kirjoitellaan ne maailmanennätysten kautta, niin saadaan perspektiiviä, mitä vaaditaan, että olisi maailman huipulla

Maraton:

Miesten maratonjuoksun maailmanennätys on 2.01.39. Kenian Eliud Kipchoge juoksi ajan Berliinissä syksyllä 2018

Tämä tarkottaa käytännössä sitä että kaveri on juossut alle 122 minuutin aikana yli 42 kilometrin matkan. 122 minuutiin mahtuu 10 cooperia ja risat. Jokainen ”osacooper” on tultava 4200m vauhtia, että tähän tahtiin pystytään. Veikkaan että allekirjoittaneen ei tarvitsisi juosta tuota tahtia kuin tuo ”risat” joka jää kymmenestä yli, eli 2 minuuttia ja loppumatkan voisikin makailla selällään. Iivon yli neljän tonnin cooper-tulosta hehkutettiin ja onhan se älytön tulos. Tämä kaveri paineli tuollaista tahtia kymmenen pätkää. Monille kestävyysjuoksua joskus kokeileelle ”tavan tallaajalle” cooper onkin hyvä keino hahmottaa tuloksen sairautta.

50km kävely:

Maailmanennätysaika on Ranskan Yohann Dinizin 15. elokuuta 2014 kävelemä 3.32.33.

Jos maratonista halutaan vielä oksettavampaan suuntaan (kirjaimellisesti) niin kävelyllä siihen päästään, lajin hienoutena maratoniin verrattuna on vielä edellistä pitempi matka ja kiva extrasääntö, jossa toisen jalan on koskettava koko ajan maata, eli siis käveltävä. Tämähän käy jaloille ihan kivasti, vaikkakin itsellä kokemusta lähinnä pihaolympialaisten 400m kilpakävelystä, jossa jalat huusi armoa läpi matkan. Tämän taas jos pilkkoo coopereiksi niin aikaan mahtuu 17,67 cooperia. Kun 50km jakaa tuolla 17,67 saadaan tulokseksi 2800m ja risat eli kilpakävelijät kävelevät yli 2800m cooper vauhtia lähes 18 tällaista pätkää putkeen. Suurin osa perusjanttereista jää juoksemalla tuon alle, ja ensimmäisen juoksun jälkeen lienee turha odottaa toista samanlaista.

Allekirjoittaneen cooper-ennätys on 2830 (juoksemalla), vaikkakin hampaankoloon jäi, sillä 3000m oli tuolloin kovakuntoisena inttiaikana täysin mahdollinen, mutta milloin lihapullat ja milloin sade pilasi suorituksen. No selityksiä toki, mutta 3000m olisi ollut mahdollinen. Mutta vedäpä tuo 18 kertaa putkeen ja voit voittaa tämän maailmanennätysmiehen, joka kävelee vieressä.

Pituushyppy:

Pituushypyn maailmanennätys on Mike Powellin 895.

Tuloksen suuruutta voi parhaiten hahmottaa mittaamalla asunnostasi 9m pätkän ja pohtia että tuosta tuonne tulisi hypätä. Monella opiskelijalla tai yksinasuvalla saattaa loppua neliöt kesken, ja omastakin kämpästä kun katsoo tuon eron niin ilman siipiä aivan tekemätön paikka (Red Bullia ostamaan ehkä, ja uusi yritys). Aikuisiällä en ole pituutta kokeillut, mutta muistelen että kouluaikoina tulokset jäi sinne 3-4m haarukkaan, eli pienellä varauksella saattaisin tuohon kolmella loikalla pystyä.

Kolmiloikka:

Miesten maailmanennätys 18,29 m on brittiläisen Jonathan Edwardsin hallussa.

Voisin kuvitella että pääsisin pituudessa nykykunnossa maksimissaan neljä metriä jos sitäkään, eli vaikka saisin hypätä kaikki hypyt erillisillä vauhdeilla pituutta ja tulokset ynnättäisiin, jäätäisiin vielä lähes parin loikan päähän tästä. Maailmanennätyksen yksittäinen loikka onkin lähes tuplat siitä mihin pystyisin yksittäisellä pituushypyllä repäisemällä loppuvenytykset yms alkuvauhdit.

Korkeushyppy:

Miesten maailmanennätys on kuubalaisen Javier Sotomayorin 245 cm.

Yleinen standardi asunnoissa on huonekorkeudelle noin 240-250cm, nykyään hieman enemmän. Jos haluat rikkoa korkeuden maailmanennätyksen, sinun tulisi ylittää rima joka on asetettu hyvin lähelle asuntosi katon rajaa. Jäisi ainakin itseltä tekemättä. Kouluikäisenä tykkäsin hypätä korkeutta huvikseen, ja siinä 120-130cm korkeudella oleva rima vielä oli mahdollinen, mutta helposti meinasi rimakauhu siinäkin iskeä. Tässä tilanteessa rimakauhusta ei ole pelkoa kun en ylettäisi hyppäämälläkään rimaan vaikka nostaisin käden ilmaan.

Seiväshyppy:

Armantis Dublantis paranteli MM-kisoissa maailmanennätyksensä lukemiin 621cm. Tämä on omaan silmään jotenkin niin sairaan vaarallinen laji, etten ymmärrä miten porukka säilyy ehjänä kun riskitekijöitä on niin paljon (yksi joka ei niin todennäköinen mutta kauhistuttaa itseä on se että tippumisvaiheessa pystyssä oleva seiväs jäisi mukavasti jalkoväliin tai muualle). Muutenkin pudotus kuudesta metristä ei ole kevyttä kamaa. Vitosesta joskus hyppinyt uimahallissa ja tippumisasennon oli tuolloinkin hyvä olla optimaalinen. Uimahallissa onkin hyvä hyppytornissa saada perspektiiviä miten korkealle kaverit nousevat ja sitten tulevat sieltä alas.

Heittolajit:

Heittolajit kuuluu seuraamisemielessä omaan suosikkikategoriaan mielenkiintoisuutensa vuoksi ja usein niihin löytyy parhaiten myös vetoja. Perspektiiviä tuloksiin on toki vaikea antaa muuten kuin neuvomalla mittaamaan maailmanennätysmatka ja testaamalla itse meneekö oma heitto lähellekään. Puukeppiä tuli pentuna viskeltyä keihäänä, ja yli 20m tulokset oli kivoja. Saman kun saisi painavammalla keihäällä nelinkertaistettua niin taisteltaisiin MM-tasolla loppukilpailupaikasta.

3000m esteet:

Miesten 3 000 metrin esteiden maailmanennätystä pitää hallussaan Qataria edustava Saif Saaeed Shaheen (tunnettiin aiemmin Kenian väreissä nimellä Stephen Cherono) ajalla 7.53,63.

Tällä vauhdilla Cooperissa päästäisiin päälle 4500m tulokseen, johon tuskin kovin moni Suomessa pystyy ilman edessä olevia aitoja.

5000m:

Ugandan 23-vuotias Joshua Cheptegein maailmanennätys matkalla on 12.35,36.

Tämä vertautuu ehkä parhaiten Cooperin maksimisuoritukseen, sillä aika on hyvin lähellä Cooperin aikaa ja esteitä ei matkalla ole. Eli viittä tonnia ei ole kukaan Cooperissa vielä juossut, mutta hyvin lähelle on päästy.

100m ja 200m:

Pikajuoksulegenda Usain Bolt omistaa maailmanennätykset näillä matkoilla. Jamaikalainen teki Berliinin MM-kilpailuissa 2009 edelleen voimassaolevat 100 ja 200 metrin maailmanennätykset, 9,58 (100 m) ja 19,19 (200 m)

Nämä on ne matkat, jolloin ihminen on juossut kaikkein kovinta vauhtia kilpatasolla. Tuntinopeus on tässä yli 37kmh, jolle toki gebardit (jopa 130kmh) ja karhut (56kmh) yms saattaisivat vielä naureskella, mutta toisella ihmisellä ei ole vara. Lakisääteisellä mopolla pysyisi vielä rinnalla, mutta pyörällä olisi jo tekemistä. Mikäli joku pystyisi juoksemaan Cooperin tällä vauhdilla, tulisi tulokseksi noin 7500m, mutta siinä tulee jo ihmisen fysiikka vastaan. On kuitenkin härskiä ajatella että se maailmanennätysmaratoonari on pystynyt pitämään yllä 56% sitä nopeutta millä Bolt juoksi ME:n, koko 42 kilometrin matkan, eli aika älyttömän kova ukko oltava.

Vaikka suomalaisten huippukisailijoiden taso ei aivan ME-tasolle riitäkään, on huomattavan moni tulos kuitenkin prosentuaalisesti kohtuu lähellä näitä, ja nyt kun näitä miettii oman suoritustason rajoissa ja saa perspektiiviä niin ehkä kyse ei ihan paskoista urheilijoista olekaan.

8

5 vastausta artikkeliin “Yleisurheiluennätysten pohdintoja”

  1. Site general layout graphicSlotittaja sanoo:

    Hyvä teksti, laittoi ko. lajeista täysin tietämättömänkin pään alenemaan kunnioituksen merkiksi

  2. Site general layout graphiclarpalate sanoo:

    Mielenkiintoista luettavaa 🙂

  3. Site general layout graphicpino sanoo:

    Itse menetin Kalevan Kisa -neitsyyden viime kesänä Ratinassa. Tapahtuma ei ehkä mitenkään ihmeellinen ollut mutta jäi sieltä jotain mieleen. Vaikkapa se, että olisin päässyt makkarajonoon Ella Junnilan perään mutta ei juuri sillä hetkellä tehnyt mieli, siis makkaraa. Urheilullinen kohokohta oli se kun Wilma Murto hyppäsi uuden seipään Suomen ennätyksen 472. Kalevan kisoissa ei nykyään ihan jatkuvasti Suomen ennätyksiä tehdä (tänä vuonna ei kai yhtään?) ja jos niitä joskus tuleekin niin ei välttämättä juuri sinä päivänä kun itse on paikalla joten olin sikäli onnekas. Mieleen jäi myös se kun eräs forumin jäsen laskeutui hiekkakasaan kolmiloikkapaikalla. Minulla on siitä jonkinlainen kuvakin mutta en tähän hätään löytänyt sitä. Mahtoiko olla ko. henkilön viimeinen Kalevan Kisa hyppy?

    Mutta itse asiaan, mielenkiintoinen ja aiheellinen vertailu. Ei ne kisoihin päässeet urheilijat tosiaan ihan paskoja ole. Viikon päästä alkaa EM-kisat ja Suomella sinne poikkeuksellisen iso joukkue. Helppo arvata, että palautetta tulee. Vääjäämätöntä on, että moni jää alkuerään tai karsintaan ja tuloskin ehkä kauaksikin ennätyksestä. Moni tai ainakin jotkut on sitä mieltä, että yhteiskunnan varoilla ei saisi lähettää näitä ”turisteja” kisoihin vaan sinne pitäisi lähettää vain sellaiset joilla realistinen mahdollisuus mitaleille. Jos näin tehtäisi niin joukkue olisi pieni ja jos kaikki maat tekisi samoin niin tapahtuma olisi pieni ja aika vastaava kuin Timanttiliigan päätöskilpailu. Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tämä olisi tietysti hyvä asia mutta eiköhän sen puolesta yleisön matkustamista arvokisoihin rajoiteta ensin.

    Useimmille urheilijoille pääsy arvokisoihin on uran huippukohta, vain harvoille siellä menestyminen. Monet joutuu pistämään kaikkensa peliin jotta rikkoisivat rajoja tai menestyisivät rankingkisoissa eli heidän täytyy olla huippukunnossa ennen kisoja jotta pääsevät sinne. Ei ihme jos joku on vähän laskukunnossa itse kisoissa. Itseäni ei kauheasti haittaa tämä rahan tuhlaaminen, sehän on hienoa tai ainakin ihan mukavaa, että mahdollisimman monessa lajissa on mukana suomalaisia vaikka sitten jäävät häntäsijoille. Jos saan hieman kritisoida niin se joskus ärsyttää kun epäonnistunut urheilija selittää, että oli jotain vammaa tai tautia eikä oikein kulkenut tai ennen kisoja jotain mistä ei ollutkaan toipunut. Näissä tilanteissa voisi olla niin paljon moraalia, että jäisi pois mutta kai se on vaikea luopua kisapaikasta jos on kovalla työllä sen hankkinut.

    • Site general layout graphichabs sanoo:

      Hyvä teksti ja hyviä pointteja. Taidan kirjoitella lyhyen referaatin päätöspäivästä artikkelina, kun kommenttina riski paisua melko isoksi niin siinä tarkemmin kisoista :D. Mitä tulee kisajoukkueen kokoon, niin mitä isompi sen parempi, jos vaan mukaan pääsee. Suomalaissuorituksia on aina mukava seurata ja paljon turhempaankin rahoja (ja ilmakehää) saa käytettyä. Ja samalla palkitaan hyvin suoriutuneet urheilijat ainakin unohtumattomalla kokemuksella.

Vastaa