Etusivu » Sunnuntain liiallinen vieraskoreus

Sunnuntain liiallinen vieraskoreus

Bordeaux – OGC Nice

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Bordeaux ja Nice kohtaavat heti klo 14 pelissä. Kummankaan kauden aloitus ei ole ollut erityisen vahva tai heikko, mutta Bordeaux onnistui välttämään tappio aina viime peliin saakkan, jossa hävisivät Lensille. Bordeaux otti heti sarjataulukosta ne sijat, joille he todennäköisesti tulevat kauden jälkeen myös jäämään. Mitään suuria odotuksia heille ei ole sarjassa, mutta ei myöskään tänään pelissäkään. Kotijoukkue ei ole tehnyt tällä kaudella yhtään maalia kotipeleissään, mutta eivät ole niitä toisaalta yhtään päästänytkään eli heidän kotipelinsä eivät ole olleet kaikkean dramaattisimpia.

Nice puolestaan aloitti kautensa hyvin voittamalla sekä Lensin että Strasbourgin, mutta kahdesta viime pelistä on tuloksena kaksi tappiota ja kokonaiset 6 päästettyä maalia. Toki he ovat kohdanneet huimassa vireessä olevan Montpellierin sekä PSGn, mutta silti tuo määrä on liikaa. Nicen maalinteko on myös tökkinyt viime pelit ja siihen olisi tultava muutosta. Nicella on ihan hyvä hyökkäys, joten tulosta voidaan heiltä kauden mittaan odottaa. Tänään kokoonpanoon palaa myös Dolberg, joka on Nicelle todella tärkeä pelaaja ja on ollut loukkaantuneena.

Nice todella tarvitsisi tästä pelistä pisteitä, sillä heillä on vaikea hetki alla. Mutta myös isännät haluaisivat avata voittotilinsä kotona. Itselle päätyi lopulta overia lapulle, koska Nice on joutunut pelaamaan pari kovaa peliä viime aikoina ja eivät ole päässeet hyökkäämään kuten ovat parhaillaan, koska vastustajat ovat olleet liian hallitsevia, mutta tänään heillä pitäisi olla mahdollisuus pystyä pelaamaan enemmän hyökkäyksen kautta. Myös Bordeauxin on vihdoin saatava maalitilinsä auki kotona ja heidän on koitettava avata peliään ja tuohon sopii hyvin heikossa vireessä olevat Nice. Nicen peleistä vain yksi on päättynyt alle 2.5 maaliin ja se oli heidän voittonsa Starsbourgista, kun voittivat 0-2. Toki sitten myös Bordeauxin molemmat kotipelit ovat päättyneet 0-0, mutta uskon, että tänään nähdään eläväisempää peliä ja maaleja tulee.

Dijon – Montpellier

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Dijonilta ei paljoa tästä kaudesta odotettu ja he ovat lunastamassa nuo odotukset. Heillä on kauden neljästä ensimmäisestä pelistä 0 pistettä ja ovat tehneet ainoastaan yhden maalin, joskin yllättäen Lyonia vastaan. Mutta heille on odotettavissa siis todella hankalaa kautta ja oikeastaan yksi syy miksi he ovat edelleen sarjassa on Toulouse, joka onnistui olemaan historiallisen paska viime kaudella. Ja Dijonin alkukausi on tosiaan näyttänyt sen, että heillä ei materiaali yksinkertaisesti riitä tähän sarjaan ja vauhtia on haettava alempaa. Dijon kyllä tulee ajoittain tekemään vastustajien arjesta hankalaa, mutta en usko, että he tulevat juurikaan voittoja napsimaan ja vähäiset pisteet tulevat tasapeleistä.

Montpellier on puolestaan täysin päinvastainen Dijoniin verrattuna. Heidän alkukautensa on ollut hirmuista tykitystä ja tuntuu, että heitä ei tällä hetkellä pysäytä mikään. Harva varmaan osasi odottaa näin väkevää starttia Montpellierille ja heidän pelejään on kyllä ollut ilo katsoa, kun pallo ja miehet liikkuu ja syötöt napsuu kohdilleen. Itseluottamus on todella korkea tällä hetkellä. Mitä kauemmin he pystyvät jatkamaan tällä pelillä niin sitä paremmalta heidän mahdollisuudet tulevat olemaan Eurooppa- paikoille ensi kaudeksi. Toki Montpellierin materiaali ei ole se kovin sarjassa, mutta heidän pelityylinsä on tällä hetkellä niin iloinen, että se korvaa materiaalin puutteet moninkertaisesti. Suurimpana kysymysmerkkinä on toki edelleen puolustuksen pitävyys, se oli kysymysmerkki ennen kautta ja se on sitä edelleen sillä he eivät ole onnistuneet pitämään yhtään nollapeliä vielä, joskin ovat päästäneet maksimissaan yhden maalin per peli ensimmisen Rennes pelin jälkeen.

Montpellierin kerroin ei päätä huomaa tänään ja on aika matala vierasjoukkueeksi, mutta itse näin, että se on silti täysin riittävä peleihin. Montpellierin vire on niin hyvä tällä hetkellä, että sarjan heikoimmalla joukkueella tuskin on isompia mahdollisuuksia tänään.

Nimes – Lens

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Nimes on aloittanut kautensa hyvinkin käsikirjoituksen mukaan. Kenties ainoa yllätys on viime pelin tasapeli Lyonia vastaan, mutta sekin oli enemmän Lyonin heikkoutta kuin Nimesin hyvyyttä mitään poisottamatta heiltä. Mutta kuten Dijon, ei myöskään Nimes voi odottaa suuria asioita tältä kaudelta. He toki tykittivät Brestin kumaan kauden avauspelissään, mutta sen jälkeen tekeminen on ollut heikompaa ja ovat palanneet niin sanotusti omalle tasolleen. Nimesillä on toki kummallinen tapa välillä ruveta pelaamaan ja napsia isojakin voittoja ja jopa monta putkeen, vain palatakseen takaisin paikalleen ottamalla useita rumia tappioita. Nimesin hyökkäys ei etukäteen luvannut isoja, mutta he ovat kuitenkin onnistuneet ihan mukavasti ja heidän takiaan toivon, että pystyvät jatkamaan maalien tekemistä, koska puolustus on heidän suurin heikkous.

Lens on yllättänyt positiivisesti kyllä varmaan kaikki, mukaanlukien itsensä. He ovat voittaneet kaikki kolme kauden avauspeliäänsä ja tietenkin suurimpana päänahkana tuo ensimmäisen pelin PSG voitto. Allekirjoittanut ei tosin meinaa päästä yli siitä Lensin voittomaalista, PSGllä sen verran alhaalla hierarkiassa oleva maalivahti tuossa pelissä, että eii oikeastaan voinut odottaa muuta kuin ns. syöttöä lapaan vastustajalle, kun taito ei riitä lyhyt syöttö peliin mitä PSG tykkää harrastaa 😀 No mutta takaisin Lensiin. Lensiä vaivaa niin sanottu Marseille-syndrooma, että heiltä voidaan odottaa usein suuria, mutta todella harvoin he pystyvät elämään noita odotuksia, sillä onnistuvat aina pupeltamaan asiansa jossain vaiheessa kautta. Nyt kuitenkin heitä kohtaan odotukset olivat matalalla ja ovat ylittäneet ne moninkertaisesti. Kausi on pitkä ja Lens voi romahtaa jossain välissä, mutta nämä pisteet mitä nyt hankkivat on elintärkeitä loppukaudella, koska Lens saattaa kuitenkin olla taistelemassa putoamista vastaan. Itse toivon, että romahdusta ei tule, mutta Les sang et or on näyttänyt niin usein, että se tulee jossain vaiheessa.

Tänään en usko, että Lens tulee romahtamaan vaan he ovat varmasti iloisia, että saavat vastaansa ”heikomman” joukkueen, pitää vain toivoa, että eivät sen takia lähde takki auki peliin. Itse en kuitenkaan näe Nimesin tänään voittavan peliä, vaan hallitseva osapuoli tulee olemaan Lens ja kun tietää Nimesin vaikeudet alakerrassa, vaikea nähdä vieraiden jäävän nollille. Varsinkin kun Nimesin puolustus onnistui nollaamaan Lyonin niin tuskin heille toista suonenvetoa tulee putkeen.

Monaco – Strasbourg

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Monaco on napsinut 7 pistettä ensimmäisestä neljästä pelistä eli ei huono alku. Joskin viimeisestä pelistä tuli tappio Rennesiä vastaan, mutta se suotakoon, Rennes on ollut kova vastus kaikille. Kotona Monaco ei ole vielä tappiota kokenut ja maalejakin on tullut mukavasti (4kpl), mutta työtä on silti tehtävä, että voisi sanoa heidän pelanneen hyvin. Monacoa vaivaa aavistuksen se, että pelin sisällä taso vaihtelee liikaa ja välillä sählätään urakalla kun taas välillä näyttävät pelaavan aivan mahtavasti. Monaco on siinä mielessä kauden musta hevonen, että he voivat olla aivan yhtä hyvin Eurooppa-paikoilla kuin niiden ulkopuolellakin ja edelleenkään ei voi sanoa kumpaan Monaco todenäköisesti tulee sijoittumaan, sillä pelistä ei pysty täysin sanomaan varmuutta. Hyökkäys Monacolla on ollut nyt hyvä huolimatta siitä, että Golovin on poissa, mutta Ben Yedder on onnistunut olemaan hyvä ainakin ajoittain.

Starsbourg on puolestaan ollut heikko viime aikoina, vaikka onnistuivatkin pisteet saamaan viime pelistä Dijonia vastaan. He ovat oikeastaan olleet heikompia kuin mitä heiltä voi odottaa ja en itse usko, että he olisivat noin alhaalla kun kausi lähenee loppuaan vaan he tulevat kyllä kasaamaan rivinsä jossain vaiheessa ja tekemään tarpeeksi, että putomistaistelu jää taakse. Mutta erityisesti tappio Lorientia vastaan oli ikävä, sillä tuollaiset pelit Strasbourgin pitäisi voittaa suhteellisen helposti. Suurin pettymys on ollut Strasbourgin alakerta, he ovat päästäneet aivan liikaa maaleja vaikka heidän puolustus on tasoltaan ihan hyvä. Toki yksi iso vaikuttava asia on maalivahti Sels, joka kärsii akillesjännevammasta ja maalivahti osasto on heikentynyt hänen poissaollessaan, mutta ei sen pitäisi yksin vaikuttaa noin paljoa ja siinä Les coureurs joutuukin parantamaan kauden edetessä.

Starsbourg on liian heikossa vireessä tällä hetkellä, että heille uskaltaisi liikaa mahdollisuuksia antaa tänään Monacoa vastaan. Tasoero ei lopuilta ole hirveän iso joukkueiden välillä normaali tilanteessa, mutta koska vieraat ovat tasostaan kaukana, niiin Monacolle uskaltaa antaa ison edun tänään. Strasbourg voi taistella tasapelistä pitkäänkin, mutta uskon, että lopulta Monaco tulee viemään pisteet murtamalla puolustuksen kerran tai pari.


Kirjoita kommentti