Etusivu » Suomi-Venäjä peli EURO2020: ennakko ja vihjeet

Suomi-Venäjä peli EURO2020: ennakko ja vihjeet

Huuhkajat aloitti urakkansa kisojen dramaattisimmassa ja tunteita herättävimmässä pelissä lauantaina Parkenilla. Jäätävä juhlafiilis sai kauhuelokuvamaisia piirteitä kun Eriksen lyyhistyi nurmen pintaan. Onneksi loppu oli kauhuleffoja onnellisempi ja Eriksen selvisi. Kuitenkin ajatukset olivat monella kaukana jalkapallosta, ja Suomen sensaatiovoitto jäi huomattavasti pienemmälle palstatilalle, mitä se olisi ollut tätä ikävää sairaskohtausta.

Jos pureudutaan pelilliseen puoleen, oli ottelu piirteiltään yksi hämmästyttävimpiä näin tilastonikkarinkin näkökulmasta. En muista milloin viimeksi ottelua on voitettu yhdellä laukauksella (siis jos lasketaan kaikki laukaukset, kuten blokatut ja ohi menneet) ja varsinkin kun vastustaja tykitteli 22 kertaa, sai 9 kulmaa ja vielä rankkarinkin. Rankkarin lisäksi Tanskan oikeasti vaaralliset paikat oli kortilla, ja melko lopussa tullut maalinedusflipperi oli ehkäpä se vaarallisin paikka ja sen Suomen puolustus siivosi. Luke esitti myös pari huipputorjuntaa ja Köpiksen ihme oli valmis. Nimimiehiä vilissyt Tanska oli lyöty, joskin molempien joukkueiden pelaajilla oli varmasti ajatukset osittain muualla kuin jalkapallossa. Joka tapauksessa voiton näkyvyydestä huolimatta Huuhkajilla on taskussa 3 pistettä ja loistomahdollisuudet jatkoon kun he kohtaavat rakkaan itänaapurimme Venäjän Pietarin erittäin tärkeässä ottelussa.

Site general layout graphic Site general layout graphic

Suomi-Venäjä ennakko

Vastakkain ottelussa on EM-kisatasolla maailman ainoa 100% voittoprosentilla ja 100% laukaustehokkuudella operoiva joukkue ja säännöllinen kisakävijä, jolla ei mitaleita ole, mutta usein kiusannut vahvempiaan ja ottanut suurista yllätysvoittoja. Voittamaton Suomi lähtee kuitenkin otteluun altavastaajana, mutta ei ole mitään syytä etteikö voittoputki voisi jatkua.

Suomi lähti Tanskaa vastaan kolmen topparin ja kahden laitaa sahaavan laitapakin yhdistelmällä, ja pelin lähtökohta oli hyvin puolustusvoittoinen. Vaikka Venäjä onkin nimilistaltaan paljon heikompi kuin Tanska, on se aina ollut Suomelle haastava vastustaja. Riven Suomea se ei ole kuitenkaan kohdannut ja edellisestä kilpailullisesta ottelusta on aikaa jo 12 vuotta. 2010 kisojen karsinnoissa Venäjä löi Huuhkajat kaksi kertaa 3-0 lukemin, mutta ajat on muuttuneet. Siinä missä Suomi sai Tanskaa vastaan sen yhden laukauksen, on Venäjän puolustus huomattavasti haavoittuvaisempi, ja Teemu Pukin kaltaiselle kiiturille on varmasti luvassa enemmän tekopaikkoja. Venäjä otti kotinurmellaan Belgialta dunkkuun 0-3 ja vaikka Belgia onkin yksi kisojen mestarisuosikeista, kertoo tulos kuitenkin osaltaan, että Venäjä on haavoittuvainen. Suomen peli ei ole normaalisti noin passiivista, mitä se oli materiaaliltaan parempaa Tanskaa vastaan, ja Venäjän taso ei loppujen lopuksi ihan hirveästi eroa esimerkiksi Bosniasta, joka kaadettiin karsinnoissa upeasti kertaalleen.

Huuhkajat | Suomen Palloliitto

Avauspelien jälkeen ainakin oma mieli on muuttunut sen suhteen, että Suomi olisi tässä selkeä altavastaaja. Tanska-peli itsessään ei vakuuttanut kuin puolustuspelin osalta, mutta samalla on tiedossa, mihin Suomi pystyy kun vastustaja on heikompi, ja sitä Venäjä on. Venäjän pelaajista nimekkäitä löytyy vain muutamia, kuten Artem Dzyuba ja Alexander Golovin. Suomi on joukkueena kollektiivisempi ja on pystynyt ottamaan Riven johdolla rajallisesta materiaalistaan kaiken irti. Kun Tanska pelissä taistelu oli käytännössä Hradecky-Arajuuri-Toivio-DOS-Raitala-Uronen vs Tanskan vyöryvä hyökkäys, päässee tässä pelissä Kamara, Lod, Pukki ja tottakai kliinisesti kunnossa ollessaan viimeistelevä Suomen kisahistorian avausmaalin tehnyt Joel Pohjanpalo ottamaan laukauksia kohti Venäjän maalia. Odotan kuitenkin pelistä Venäjän laukausmyllyä, ja Suomi ottaa pääosin vastaan. Aivan yhtä telineisiin ei kuitenkaan jäädä mitä Tanskaa vastaan.

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Vetotasolla Jollen tekemä maali aiheuttaa pientä ristiriitaa Suomen lisämaaleista. Ennen kisoja kotimaiselle Vekelle napattu 10-kertoiminen betsi Jollen Suomi-maalikuninkuudesta napsuisi kotiin jos Suomi ei lisämaaleja tee. Jokainen eri maalintekijä jakaa voittosummaa ja jos esim Pukki tekee kaksi niin setelit lentelee ilmaan. En anna tämän kuitenkaan vaikuttaa tunteisiin, vaan kyllä Suomen maalit saa edelleen aiheuttaa sen tunnemyrskyn jossa naapuri kirjaa isännöitsijälle valitusta tyyliin:

12.06.21 22:09 Kovaäänistä metelöintiä ja huutoa hiljaisuuden aikana

Ylläolevasta tuli vitsailtua, sillä tuohon aikaan Luke torjui pilkun, joka varmisti Suomen kolme pistettä. Spontaani reaktio. Myös meemejä liikkui aiheesta, jossa sanottiin että ”se tilanne kun pilkku kymmeneltä ei olekaan huono asia”. Noh, vitsailut sikseen ja mennään seuraavaksi käsittelemään ottelun panoksia tarkemmalla tasolla.

Suomi-Venäjä ottelun panos ja alustavat jatkospekulaatiot

Alussa kisaturistiksi leimattu Suomi käänsi lohkon spekulaatioita päälaelleen yllättävällä kolmen pisteen voitolla. Ennakolta uskoin kyllä että tasuri on otettavissa, joten kolme pistettä oli enemmän kuin tervetullut, ja nyt Suomen saumat jatkoon ovat noin 60% luokkaa karkeasti arvioituna. Arvio heitetty melko hatusta ilman laskukaavoja, mutta näitä tulee tehtyä tosielämässäkin välillä, joten eiköhän se kohtuu lähelle mene.

Suomella on ottelussa tiiviillä puolustuspelillä napata tasuri, ja miksi ei voittokin, joka olisi aivan supersuoritus Suomen joukkueelta, ja Belgia-matsiin voitaisi lähteä rennosti jatkopaikka taskussa. Väittäisin että tasapelin mukanaan tuoma 4 pistettä vie Suomen myös lähes varmasti jatkoon. Asia varmistuu, mikäli Tanska ei onnistu yllättämään kivikovaa Belgiaa, ja pidän tätä hyvin epätodennäköisenä, vaikka tasuriin onkin vielä saumat. Käsittelen eri lopputulosten tuomat vaihtoehdot Suomen jatkopaikan kannalta seuraavaksi:

Suomi voittaa: Jatkopaikka on saletissa, vaikka Suomi voi teoriassa päätyä lohkokolmoseksi, mikäli Tanska voittaa molemmat pelinsä ja Suomi häviää Belgialle. Tällöin Suomi, Belgia ja Tanska olisivat kaikki kuudessa pisteessä ja Venäjä nollilla, ja keskinäisetkin menisi ristiin kolmella pisteellä ja maaliero Suomi-Belgia-Tanska keskinäisissä ratkaisee sijoitukset. Lohkokolmonen pääsee kuudella pisteellä aivan varmasti jatkoon, on olemassa olemattoman pieni mahdollisuus, ettei näin kävisi. Todennäköisemmin käy kuitenkin niin että Belgia ottaa pisteitä Tanskalta samaan aikaan, ja Suomi pelaa päätöspelissä lohkovoitosta Belgiaa vastaan ja on varmuudella ainakin lohkon 2.

=> todennäköisesti Suomi on tämän ottelun voittamalla lohkon 2. ja pienen pienet mahdollisuudet myös lohkon 1. tai 3. paikkaan. Jatkopaikka kuitenkin 99,9999% varma.

Suomi ja Venäjä pelaavat tasan:

Tasapelillä jatkopaikka on myös erittäin lähellä. Vaikka Suomi häviäisi päätöspelin Belgialle, kuten on odotettavissa, 4 pistettä riittää lähes varmuudella lohkokolmosten vertailussa jatkoon ja hyvät saumat myös arvokkaaseen kakkospaikkaan. Mikäli Tanska häviää samalla Belgialle, olisi tilanne lohkossa Belgia 6p, Suomi 4p, Venäjä 1p ja Tanska 0p, jolloin Venäjä voisi vielä nousta Suomen ohi maalierolla voittamalla Tanskan Suomen ottaessa murskatappion Belgialta, mutta 4 pisteen pitäisi lohkokolmosenakin riittää jatkoon. Lisäksi Venäjän 0-3 tappio Belgialta nostaa todennäköisyyksiä sille, että Venäjä ei sieltä ohi voi tulla ja Suomi on lohkokakkonen ja saa huomattavasti helpomman jatkopaikan.

Tanskan ottaessa tasurin Belgialla samaan aikaan kun Suomi ja Venäjä pelaavat tasan, päädytään asetelmaan, jossa Belgialla ja Suomella on 4p, Venäjällä ja Tanskalla 1p. Koska en suoraan sanottuna luota siihen, että Suomi raapisi kivikovalta Belgialta pisteitä, mikäli Belgialla on ottelussa panosta, niin lähdetään siitä että Suomi tuon ottelun häviää (toki otetaan vastaan mielellään muutkin lopputulokset). Vaikka Tanska raapisi Belgiasta tasurin, ei se voi nousta enää Suomen ohi päätöskierroksella, sillä se hävisi keskinäisen Suomelle. Venäjä voi nousta, jos voittaa Tanskan ja Suomi häviää isosti Belgialle.

Mikäli taas Tanska ottaa yllätysvoiton Belgiasta, ollaankin tilanteessa, jossa Suomi johtaa lohkoa 4 pisteellä, Belgia ja Tanska ovat 3 pisteessä ja Venäjä yhdessä. Tällöin on todennäköistä, että Belgia ja Tanska päätyvät molemmat Suomen edelle, mutta Suomi menee lohkokolmosena jatkoon lopulta 4 pisteellä. Lohkon viimeiseksi Suomi ei voi tippua, sillä Venäjä ja Tanska eivät molemmat voi ohittaa enää Suomea.

=> hyvin lähellä lohkon kakkospaikka, mikäli Tanska ei yllätä Belgiaa 3 pisteen voitolla. Varma vähintään lohkon kolmospaikka, joka riittää 4 pisteellä jatkopeleihin.

Suomi häviää:

Tappio tuo harmaita hiuksia Suomifaneille, sillä päätöskierroksella odottava Belgia-matsi on budjetoitavissa 0 pisteeseen. Tällä hetkellä on jo varmaa, että Belgia ei täysin ilman panosta pääse päätöspeliin lähtemään. Tappio Suomelle voisi tarkoittaa lohkovoiton menettämistä. Siksi on vaikea uskoa, että Suomi hakisi Belgialta pisteitä ja Suomi päätyy lohkossa näin Tanskasta otettuun 3 pisteeseen. Ratkaisevaksi koituu tässä tilanteessa se, pystyykö Tanska ottamaan Belgialta pisteitä toisella kierroksella. Mikäli pystyy, saattaa Suomi tippua lohkon neloseksikin. Jos otetaan vaihtoehtojen rajaamiseksi oletukseksi, että Suomi ottaa myös Belgiasta 0p, käydään läpi tilanteet, millä Suomi etenisi Venäjä-tappiolla jatkoon. Aiemmin on jo todettu, että tasapeli Venäjästä riittäisi jatkoon, mutta mitkä skenaariot auttavat Suomen vielä tappiollakin jatkoon. Tähän tarvitsemme Tanskan jäljellä olevien pelien 9 vaihtoehtoa:

Oletus siis seuraavissa että Suomi häviää Venäjälle ja Belgialle:

Tanska voittaa Belgian ja Venäjän: Tilanne olisi lohkossa se, että Belgialla ja Tanskalla 6p, Suomella ja Venäjällä 3p, Suomi hävinnyt Venäjälle keskinäisen joten lohkojumbon paikka tarjolla.

Tanska voittaa Belgian ja pelaa tasan Venäjän kanssa: Belgialla 6p, Tanskalla 4p, Venäjällä 4p ja Suomella 3p. Suomi lohkojumbona ulos kisoista.

Tanska voittaa Belgian ja häviää Venäjälle: Belgialla 6p, Venäjällä 6p, Suomella ja Tanskalla 3p. Suomi lohkokolmonen keskinäisen perusteella, mutta maaliero pakkasella. Se ei välttämättä riitä jatkoon. VIimeksi jatkoon kolmosten vertailussa päästiin 3 pisteellä maalieron mennessä 2-2.

Tanska ja Belgia pelaavat tasurin ja Tanska voittaa Venäjän: Tilanteessa Belgialla 7p, Tanskalla 4p, Suomella ja Venäjällä 3p. Suomi jää lohkojumboksi hävittyään keskinäisen Venäjälle

Tanska ja Belgia pelaavat tasurin ja Tanska ja Venäjä pelaavat tasurin: Belgia 7p, Venäjä 4p, Suomi 3p ja Tanska 2p. Suomi on lohkokolmonen mutta maaliero pakkasella. Muista lohkoista riippuu se, pääseekö jatkoon.

Tanska ja Belgia pelaavat tasurin ja Venäjä voittaa Tanskan: sama järjestys kuin ylläolevassa, Suomen maaliero tulee ratkaisemaan jatkoonmenon lohkokolmosena.

Belgia voittaa Tanskan ja Tanska voittaa Venäjän: tämä on todennäköisin ja samalla kimurantein skenaario näistä. Tällöin Belgia todennäköisesti päätyy 9 pisteeseen ja Tanska, Venäjä ja Suomi ovat kaikki kolmessa pisteessä. Tässä Suomen, Venäjän ja Tanskan järjestys ratkaistaan keskinäisten maalierolla. Mikäli maalierotkin menisivät tasan, ja keskinäisten tehdyt maalit, vertailtaisiin koko lohkon maalieroja. Koska Suomi voitti Tanskan vain 1-0, ei se voi Venäjälle hävitessä saada maalieroaan enää keskinäisten osalta plussalle ja lohkokakkoseksi pääsy on erittäin vaikeaa. Kolmospaikka on kuitenkin otettavissa, mutta se vaatisi käytännössä sen, että Venäjälle ei häviä yli maalilla. Tämänkin jälkeen maalierovertailu muita kolmosia vastaan vaatisi sen, että Belgialtakaan ei oteta isosti dunkkuun..

Belgia voittaa Tanskan ja Tanska ja Venäjä pelaavat tasurin: Belgialla 6p, Venäjällä 4p, Suomella 3p ja Tanskalla 1p. Suomi maalierovertailuun kolmosten kanssa, jossa voi olla heikoilla.

Belgia voittaa Tanskan ja Venäjä voittaa Tanskan: Sama tilanne kuin yllä mutta eri pistemäärillä.

=> Suomen hävitessä Venäjälle, ollaan jatkopaikan suhteen tilanteessa, että Suomen on periaatteessa otettava pisteitä Belgiasta. Kolmella pisteellä voi mennä jatkoon, mutta se vaatisi sen, että tappiot Venäjälle ja Belgialle ovat korkeintaan maalin tappioita. Silti jatkopaikka on vähän siinä ja siinä ja kolmoseksi pääseminen kolmella pisteellä on edelleen epätodennäköistä.

Runsaiden spekulaatioiden myötä todettakoon tiivistelmänä että voitolla ja tasurilla Venäjästä jatkopaikka varmistuu ja tappiolla mennään erittäin hankalaan tilanteeseen, josta on mahdollista edetä jatkoon joko ottamalla pisteitä Belgiasta tai kärsimällä tappiot siisteilla maalieroilla Tanskan pelatessa Suomelle suotuisasti. Suomi pelaa siis äärimmäisen tärkeän pelin keskiviikkona.

Mainittakoon vielä että lohkon kakkospaikka, joka muuttuu erittäin todennäköiseksi Suomen ottaessa pisteitä Venäjältä toisi vastaan A lohkon kakkosen, joka on todennäköisesti Wales, Sveitsi tai Turkki. Tie olisi siis auki puolivälieriin, jossa olisi sitten tarjolla voittaja ottelusta C1 (todennäköisesti Hollanti) – joku lohkokolmonen. Suomen panokset ottaa pisteitä Venäjästä on siis valtavat.

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Vetovihjeet otteluun:

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Enemmän vihjeitä otteluun ja muihinkin matseihin löydät pitkävetovihjeet -osiosta. Tsekkaa vihjeet sivuiltamme ja liity mukaan voitollisten pelaajien joukkoon. Mikäli omat vihjeet napsuu, niin rohkeasti vain vihjaamaan!

1

Vastaa