Etusivu » Korisliiga 4.11.20: 4 ottelua

Korisliiga 4.11.20: 4 ottelua

Korisliigassa pelataan keskiviikkona neljä kamppailua, BC Nokia-Kataja, Karhu-Korihait, Vilpas-Pyrintö ja Kouvot-KTP. Lyhyesti omat näkemykset ja vihjeet kamppailuista seuraavassa:

Kataja otti kovan päänahan lauantaina voittamalla Karhun vaikka kaksi tärkeää pelintekijää Wilson ja Mattila puuttuivat. Tähän peliin miesten pelikunto on epävarma, mutta Wilsonin viime pelin GTD50 on heikentynyt GTD25, eli tuskin pelaa. Mattila on kuitenkin merkattu GTD75, joten Korihait pelissä puolitoista viikkoa sitten kärsitty nilkkavamma lienee paranemaan päin. Mattilan ja Wilsonin poissaollessa nuori Valtteri Mervola on päässyt kunnolla totuttelemaan ykköspelintekijän rooliin ja hoitanutkin ruutunsa todella mallikkaasti vain 18-vuotiaaksi pelimieheksi. Mikäli Nokian luottomiehiin viime kaudella kuulunut Mattila pystyy pelaamaan, on Katajalla tässä pelissä sanansa sanottavana. Neljäs jenkki Jordan Semple on saapunut jo Suomeen, mutta ei ehtinyt vielä tähän peliin mukaan. Sen sijaan Katajan Rashard Odomes on ollut loistavassa iskussa ja noussut pistepörssissäkin jo toiselle sijalle. Myös sentteri Phil Fayne ollut hyvä. Nokia on saanut kovaa boostia otteisiinsa parilla voitolla ensin Kobrista ja sitten Kotkasta. Se on kotona terveenä ollessaan Katajalle erittäin kova vastustaja, ja varsinkin kun Katajan vieraspelaaminen ei ole mitään kovin kummoista ollut tulee näätäpaidat olemaan tässä suosikki. Se millaisen rosterin ja millaisen draivin Kataja saa peliin voi vaihdella paljonkin, ja lähtökohtaisesti Nokian laittaisin noin 5-6 pinnan suosikiksi näillä tiedoilla. Tällä hetkellä tarjotut kertoimet ovat hyvin lähellä tätä, joten vetovihjettä en tähän peliin näillä kertoimilla saa.

Korihaiden joukkueen voi sanoa taistelleen jokaisessa matsissa, mutta taipuneen lopulta. Joukkue on pelistä toiseen ollut täysin mukana ensimmäisen puoliajan, mutta toisella puoliajalla ja etenkin sen lopussa bensa vain loppuu kesken. Kelpo tasolla pelaavien jenkkien takana kun ei ole erityisemmin iskuvoimaa. Miikka Marttinen ja valmentajan poika, vasta 17-vuotias Aamos Nikula ovat väläytelleet, mutta kapealla pelaava Korihait romahtaa.

Karhun otteet ovat ailahdelleet paljonkin, ensin se kuritti KTP:ta lyömällä tauluun 122 pistettä (kolmoset 19/36) ja sitten jäi hyvinkin vaikean heittopelin (etenkin Bojan Sarcevic ja Okko Järvi) jälkeen Joensuussa vain 77 pisteeseen heittäen kolmoset 8/29. Karhu on selvästi tasoaan alempana sarjataulukossa, sillä sen otteet ovat pääosin olleet erinomaisia. Niukat tappiot vieraissa ja selvät voitot kotona on olleet alkukauden trendi. Karhu lähtee tähän peliin valtavana suosikkina, mutta voitaneen sanoa että jos Korihait jaksaa pelata edes sen 25 minuuttia aiempien otteluidensa tasolla, tulee tähän peliin asetettu tasoitus silti riittämään.

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Vilpas pelannut pari murskavoittoa, kun ensin raajarikkoinen Kataja kävi ottamassa Salossa dunkkuun ja sitten Korihait sai kokea viikinkien mahdin. Korihait johti tuota peliä alkuvaiheet mukavasti, mutta Vilppaan laajempi kotimainen rosteri kairasi voiton. Vilppaalla Teemu Rannikko toipuu edelleen pitkästä loukkaantumisestaan ja Riku Laine on myös pitkään sivussa. Proctorin vaihduttua Tyler Cheeseen on jenkeissä jälleen kohtuu hyvä kokoonpano ja juustomies pääsikin ensimmäistä kertaa sisäänajettavaksi Ukin pelissä.

Pyrintö otti 4-0 recordin alkukaudesta, mutta pääsi todella helpolla, sillä kohtasi heikkoja joukkueita. Todellinen testi tuli Pyynikillä sitten viime perjantaina sarjan mestarisuosikin Seagullsin muodossa ja tässä pelissä nähtiinkin yksi kovimpia runeja pitkään aikaan. Hyvin peliä alkupuolet vienyt Pyrintö romahti toisella puolikkaalla täysin ja Gulls karkasi jopa 26-0 runiin vieden lopulta ottelun selvästi.

Pelissä hyvävireinen ja kelpo rosterilla peliin pääsevä Vilpas kohtaa sarjasijoitustaan selvästi heikomman Pyrinnön, jolla on kaiken lisäksi loukkaantumishuolena neljäs jenkki. Vilpas on ollut Pyrinnölle muutenkin paha viime kausina, on vahvempi joukkue ja hoitanee tämän pelin kotonaan tarvittavalla erolla.

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Kymenlaakson derbyssä kohtaavat Kouvot ja KTP.

Kouvojen rosteri ei ole ihan parasta A-luokkaa, ja pientä epävarmuutta aiheuttaa Anthony Ballardin GTD75 kokoonpanotiedoissa, eli pelaa 75% varmuudella. Kuitenkin ihan kelpo nippu sieltä saadaan jalkeille, vaikka joukkueelta puuttuukin edelleen neljäs jenkki Namon Wrightin saatua lähtöpassit. Mikäli Ballard pelaa, on Kouvoilla käytössä sama rosteri kuin voitokkaassa vieraspelissä Kobria vastaan, joka oli allekirjoittaneelle suuri yllätys; olihan Kobrat pelannut pääosin todella hyvää peliä ja etenkin kotipelin piti olla helppo homma. Tämä osoitti toisaalta, että Kouvoillakin on joukkue, jota ei saa aliarvioida.

Kotkan jenkit ovat olleet sarjan parhaimmistoa, ja sisäpelin dominoiva kaksikko Mangano-Burton löytyykin pistepörssissä sijoilta 1. ja jaettu 2. Myös Braxton Huggins vaikuttaa kovalta tekijältä. Kotkan rosteri on kuitenkin hieman kapeahko, ja jenkkien ulkopuolelta ei löydy sellaisia suomalaispelureita, jotka voisivat ottaa isompaa roolia. Joonas Lehtorannan ollessa sivussa ja koko alkukauden sivussa olleen Michael Poundsinkin puuttuessa jää takamiesosasto kapeaksi. Lehtorannan rooli on joukkueen pelin toimivuudelle erittäin tärkeää.

Ottelussa on kotiedun ja Kotkan rosterin kapeuden vuoksi (kovat jenkit, mutta aiheuttaa yliarvostusta joukkuesuorittamiseen) myötä hyvinkin tasaiset lähtökohdat. Kotiedun merkitys on näissä derbyissä toisaalta ollut hyvin pieni. Pieneksi suosikiksi KTP:n voinee laskea, mutta niin marginaalisesti, että nappasin Kouvoja tarjotulla kertoimella.

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Greg Mangano johtaa pistetilastoa Korisliigassa, ja vaikka mies onkin 3/5 pelissä tuon linen ylittänyt, on tämän tason linet jo vähän turhan kovia kelle tahansa pelaajalle, ja Manganonkin keskiarvot tulevat varmastikin laskemaan pelien edetessä.

Ladataan vihjettä, odota hetki...
1

Kirjoita kommentti