Menu
Rekisteröidy
Etusivu » Vedonlyöntiyhtiöt » Nordicbet

Nordicbet

Nordicbet


Nordicbet vedonlyönti yleistä

NordicBet on Nordic Gaming Group:n vuonna 2002 perustama brandi, jonka ensisijainen tarkoitus on ollut tarjota urheiluvedonlyöntiä pohjoismaisille pelaajille, heidän mieltymyksensä etusijalla. Vedonlyönti olikin Nordicbetin ainoa tuote sivuston alkuvaiheilla, mutta nettikasino otettiin mukaan vuonna 2004. Myöhemmin Betsson Group osti sivuston osaksi omaa brandiaan, joten nykyisellään voit löytää kerroinlistoilta samat kertoimet kuin Betsafe tai Betsson tarjoaa.

Nordicbetin ylpeydenaiheena on ollut laaja kerrointarjonta nimenomaan pohjoismaisten asiakkaiden tarpeisiin. Tästä johtuen sivusto on ollut pitemmän aikaa aivan omaa luokkaansa myös suomalaisten aladivisioonien kertoimien tarjoamisessa; voit löytää kertoimet kolmosen tai jopa nelosen futispeleihin, säbän kakkosdivariin tai jääkiekon Suomi-sarjaan, eli periaatteessa otteluihin, joissa kahtakymmentä katsojaa pidetään yleisöryntäyksenä. On luonnollista että näihin kohteisiin teoreettinen palautus ja panoskatot on asetettava reilusti alemmaksi mitä esimerkiksi Champparin finaaliin, mutta jo inside-tiedolla tai jo hieman tarkemmalla perehtymisellä esim. Kolmosen Itä-Suomen lohkoa seuraaja voi löytää selkeää valueta.

Kerrointarjonta on ollut muiltakin osin mieltä ilahduttavaa; erityisesti jenkkilajeihin, kuten MLB, NBA ja NHL-otteluihin löytyy runsain mitoin pelattavaa, esim Patrik Laineen laukauksien määrä, Lebron Jamesin levypallolukemat tai Mike Troutin kunnari ovat usein löytyneet listoilta pelattavana. Arvokisoissa on erityisen paljon mielenkiintoista erikoisvedon härpäkettä, ja lisäksi vetoja löytyy politiikasta, TV-sarjoista ja monesta muusta. Super Bowlissa Nordicbetin tarjoama kerroinlista on monesti bookkereista hauskin, sillä sieltä löytyy niin omituisia vetoja, että nauruhermoissa on pitelemistä. Itse olen veikannut muun muassa sitä, että Lady Gagalla on puoliaikashown alussa häntä. Noh, ei ollut, mutta kerroin oli hyvä. Nordicbetin kerrointarjonta on yksi laajimpia, ja samalla hauskimpia. 300 kertoimella vedin Luis Suarezin MM2014 puraisun jälkeen, että uusi puraisu tapahtuu parin vuoden sisään. Samaan tapaukseen liittyi omituisin vetokohde toistaiseksi Norkan listoilla: muuttuuko Chiellini vampyyriksi puraisun seurauksena? ’Ei’ vaihtoehtoa ei kuitenkaan tähän kohteeseen ollut tarjolla…

Nordicbetilla talletukset ja kotiutukset toimivat hyvin ja nopeasti ja chatti on yleensä suomenkielinen ja ystävällinen. Nordicbet tarjoaa myös paljon vedonlyöntitarjouksia ja ilmaisvetoja, ja onkin yksi suomalaisten suurimmista suosikeista. Nordicbet on saanut näkyvyyttä mm. Jokerien vieraspelien sponsorina ja monet suomalaiset vedonlyöjät ovat olleet tyytyväisiä palveluun.

Suurimman negatiivisen äänenpainon Nordicbetilla annan käyttöliittymälle. Samalla kun kohdemäärä on iso, on käyttöliittymä ollut melko sekava etenkin kohteissa, jossa alakohteita on paljon. Sivujen latautuminen on myös ollut usein hitaahkoa, mutta nähdäkseni tässä on tullut jonkun verran kehitystä (äsken tekemässäni pikatestissä en törmännyt pahaan jumitteluun). Käyttöliittymät on kuitenkin monesti maku -ja tottumisasioita. Joillekin sama käyttöliittymä voi olla se kaikista selkein, ja joku toinen sekava. Omaan silmään Nordicbet ei kuitenkaan tässä kategoriassa sijoitu kärkipäähän.

Toinen heikkous käyttöliittymän lisäksi on melko alhaiset panosrajat suurpelureille. Pienpelureille rajat on yleensä mielekkäät, mutta paljon voittava suurpeluri voi helposti törmätä ongelmaan, jossa panosta menee vain murto-osa halutusta. Hyväksynnän kautta saa tarvittaessa loput lyötyä sisään. Jos joudut käyttämään hyväksyntää, saat hyväksynnästä sähköpostiviestin siitä, onko loput panoksestasi mennyt läpi. Tiukat panosrajoitukset ovat kuitenkin arkipäivää kaikissa vedonlyöntipaikoissa, jotka tarjoavat mitä erikoisempia kohteita runsaalla kauhalla. Mitä erikoisempi kohde on, sen todennäköisemmin siinä oleva kerroin on laskettu väärin, ylikertoimen mahdollisuus on olemassa ja panosta ei saa sisään niin paljoa kuin isoon peliin, jossa markkinat muokkaavat kerrointa lähelle oikeaa todennäköisyyttä. Tällaisiin isoihin peleihin ja kohteisiin saat yleensä reilun moukun sisään halutessasi.

Livevedonlyönti

Livevedonlyönti tarjoaa eri otteluihin runsaasti pelin aikaista pelattavaa ja streameja. Livevedon tarjonta on melko kattavaa, mutta ei aivan markkinoiden kärkipäätä. Kaikki merkittävät pelit sieltä kuitenkin löytyy. Aiemmin mainitsemani käyttöliittymän sekavuus näkyy erityisesti livevedon puolella, missä navigointi voisi olla selkeämpää ja nopeampaa. Livevedonlyönnin kertoimet ei myöskään ole aivan terävintä kärkeä. Omaan makuuni Nordicbet on erinomainen paikka pre-beteihin, mutta livevetopaikkana en ole siihen koskaan tykästynyt. Kannattaa kuitenkin kokeilla, sopisiko Nordicbetin liveveto parhaiten juuri Sinun pelityylillesi ja makuusi.

 

Bonuspaketti

Nordicbet tarjoaa bonuspaketin, jossa saat rahanarvoisia etuja kolmelle ensimmäiselle talletuksellesi:

  1. Avaa tili ja talleta. Tämän jälkeen voit lunastaa Bonukset-osiosta 100 % bonuksen 100 euroon asti.
  2. Kierrätettyäsi ensimmäisen bonuksen voit lunastaa tallettamalla uuden 50 % bonuksen 50 euroon asti.
  3. Kun olet kierrättänyt toisen bonuksesi, voit lunastaa 20 euron ilmaisvedon mobiililaitteille tallettamalla vähintään 10 euroa.

Kierrätysehto bonukselle on 6 kertaa bonussumma, eli jos otat koko summan bonusta ykköstalletuksella eli 100e, tulee sinun pelata 600 eurolla vähintään 1,5 kertoimisia vetoja seuraavan 30 päivän aikana. Kierrätysvaatimuksia ei kannata säikähtää, vaan lyödä esimerkiksi 20 euroa päivässä päivän parhaaseen NHL-kohteeseen, tai jos olet isomman riskin pelaaja, lyö koko summa kerralla, tappiolla kierrätys poikki ja voitolla vielä toinen kierros. Nopeaa ja tehokasta. Tapoja kierrättää on monia, mutta pelasitpa miten vaan, jos kuitenkin vetoja pelaat, on bonus aina extraa viivan alla ja lisänä voittoihin.

Ristikahden kokemuksia ja yhteenveto

Nordicbet oli allekirjoittaneen ensimmäinen ulkomainen pelipaikka Veikkauksen ja Paffin jälkeen. Tilin avasin 2006 niinkin hauskasta syystä, että sinne sai minimipanokseksi 0.13e per kohde. Koska pelkäsin tuolloin riskiä ja halusin paljon vetoja, tämä sopi minulle ja pystyin lyömään muutamalla eurolla yölle runsaita nhl-järjestelmiä. Maku mataliin panoksiin meni siinä vaiheessa kun osui 13 sentillä yli satakertoiminen rekka (saattaa olla edelleen isoin kiinni saamani pitkävetokerroin), ja tajusin että ei tämä osuma nyt niin palkitse mitä sen pitäisi. Myöhemmin panokset on nousseet, mutta Nordicbet on edelleen säilyttänyt jonkunlaisen aseman listalla joissa lyön vetoa. Enää se ei ole kärjessä panosrajoituksien takia, mutta välillä löydän sinne pelattavaa, ja kun saman vedon lyö myös Betsafelle, saa tuplattua panoksen. Betssonilla sen saisi triplattua.

Nordicbetista on jäänyt muistoja nimenomaan ensimmäisenä ulkomaisena bookkerina johon pelasin; tuolloin pelkäsin voiko ulkomaisiin paikkoihin luottaa. Sain kuitenkin vahvistavia viestejä toiselta foorumilaiselta että voi luottaa ja aloin depoilemaan. Ensimmäiset vuodet talletus tehtiin niin, että tehtiin pankkisiirto suoraan pankista, otettiin siitä printscreen ja lähetettiin Norkan asiakaspalveluun, jonka jälkeen he lisäsivät rahat tilille. Talletusmenetelmät ovat tästä kuitenkin parantuneet, ja tällaisia olisi tarvittu inttiaikoinakin, kun nuori habsi, jolla ei kunnon älypuhelinta ollut, soitti kurkkusalaateissa metsäleiriltä veljelleen voisiko hoitaa tuon printscreen hässäkän, että pääsisi pelailemaan. Sitten säbävedot sisään ja metsään tetsaamaan.

Nordicbetin sivustosta jäi alkuajoilta mieleen myös käyttöliittymä, jossa kaikki lajit ja sarjat alasarjoineen ja linkit niihin näkyi yhdellä isolla sivulla, josta pystyi valitsemaan, tai vaihtoehtoisesti sai listattua kaikki päivän kohteet samalle sivulle. Tästä käyttöliittymästä tykkäsin, mutta mobiilissa tuollainen koko sivun kanvaasi ei ehkä kunnolla toimisi.

Paljon on tultu alkuajoista eteenpäin, Norkka on myyty Betssonille, mutta tarjonta sen kuin lisääntyy ja ilmaisvetoa ja riskitöntä tarjotaan runsaasti. Nordicbet on hyvä valinta pelaajalle, jonka panostaso ei ole erityisen iso, joka tykkää pelata monia pohjoismaisia alasarjoja tai tykkää että kohteisiin löytyy valinnanvaraa. Nordicbet kuuluu eittämättä peruspilareihin vedonlyönnissä, bookkereihin jotka jokaisen suomalaisen vedonlyöntiharrastajan (tai ammattilaisen) kannattaa avata!

 

2 votes, average: 4,50 out of 52 votes, average: 4,50 out of 52 votes, average: 4,50 out of 52 votes, average: 4,50 out of 52 votes, average: 4,50 out of 5 (2 votes, average: 4,50 out of 5)
You need to be a registered member to rate this. Register now and start earn gold coins!
Loading...

Bonus: 100 % 100 €
Bonusehdot Säännöt & Ehdot
New Customers Only
1.
talletus
Talletusbonus100 % 100 €
Extrat
Bonus saatavillaVoimassa toistaiseksi
Pay'n Play CasinoEI
Verovapaat voitotEI
Aikaa ehtojen täyttämiseen
BonuskoodiEI TARVITSE
MaksimipanosEI RAJOITETTU
Suurin mahdollinen kotiutus
TalletusbonusEi rajoituksia
ExtratEi rajoituksia
Kierrätysvaatimus
Talletusbonus6 X Bonus
ForfeitableEI
Bonussumma vähennetään kotiutuksestaEI
Lue lisää

Nordicbet

2 arvostelut
90% käyttäjät pitävät

Vastaa