fbpx
Rekisteröidy
Etusivu » EM-kisojen lohkospekulaatio osa 2

EM-kisojen lohkospekulaatio osa 2

Laitetaan eetteriin jälkimmäinen osa spekulaatioista ennen arvontaa:

Em-karsinnat saatiin lopulta päätökseensä, ja mitään isompia yllätyksiä ei tällä kertaa nähty pois tippuneiden joukosta, vaan käytännössä kaikki isot futismaat kisoihin pääsi, ja kun 24 joukkueen kisoiksi laajennetut kisat toista kertaa EM-historiassa kyseessä, niin myös pienempiä maita nähdään jälleen reilusti. Tällä kertaa mukana myös kaikkien suomalaisten iloksi oma synnyinmaamme, joten kisoissa on vielä oma extralataus, vaikka ainakin allekirjoittanut odottaa kisoja ilman Suomeakin kuin joulua.

Suomi pelasi Kreikkaa vastaan urhoollisesti ja meni johtoonkin, mutta paikkoja oli hyvin vähän, ja Kreikka vei ansaitun voiton. Tämä tarkoitti, että omissa käsissä ollut kolmoskorin paikka valui neloskoriin, joten tiedossa on koko alkulohkon tujumpaa tavaraa. Kun karsinnat on saatu päätökseen, valmistui myös lopullinen ranking, jonka perusteella lohkospekulaatiot voi tehdä jo huomattavasti tarkemmin. Käydään läpi myös hieman tulevia Nations Cup-playoffeja, ja ketkä sinne pääsee. Tässä arvonnassa on enemmän liikkuvia osia kuin koskaan aiemmin, joten jos virheitä löytyy, niin korjaaminen ja kommentointi on sallittua ja jopa suotavaa.

Nations League

Nations-leaguessa A-liiga meni siis niin, että kaikki muut A-liigaa pelanneet lunastivat suoran kisapaikan paitsi Islanti, ja Islanti menikin suoraan A-liigan playoffeihin, vaikka oli Nations Cupin lohkovaiheessa liigansa viimeinen.

A-liigasta jäi playoffeissa siis kolme vapaata paikkaa alemmille liigoille. B-liigassa sattui sopivasti niin, että vain 4 joukkuetta (Bosnia, Slovakia, Irlanti, P-Irlanti) jäivät ilman suoraa kisapaikkaa, joten nämä neljä B-liigaa pelannutta lunastivat suoraan B-liigan playoffeihin paikat, mutta kukaan ei tarvinnut A-liigasta jääneitä paikkoja.

C-liigassa ainoa suoran kisalipun lunastanut oli Suomi. Siltä vapautui siis yksi C-liigan paikka muiden käyttöön. Muut kolme playoff-paikan lunastanutta (Skotlanti, Norja, Serbia) käyttävät paikkansa. Suomen takaa valittiin siis neljä seuraavaa maata, Bulgaria, Israel, Unkari ja Romania ja näiden kesken tullaan arpomaan, että kuka jää C-liigan playoffeihin ja loput kolme viskataan Islannin seuraksi A-liigan playoffeihin.

D-liigasta ei odotetusti suoraa kisapaikkaa lunastanut kukaan, joten sieltä playoffeissa pelaa suoraan ne neljä joukkuetta, jotka alunperin lunastivat paikan, eli Georgia, P-Makedonia, Kosovo ja V-Venäjä.

Kuva (Lähde: Wikipedia) kertoo tarkemmin sijoitukset Nations-Cupissa.  Kuvassa näkyy eri liigojen rankingjärjestys, joka pohjautuu Nations Cup-alkulohkojen pisteisiin. Vihreällä pohjalla on suoraan kisoihin päässeet ja sinisellä pohjalla on Nations Leaguen-playoffeihin etenevät joukkueet.

 

Lopullinen korit määrittävä ranking:

Ranking määräytyi suoraan niin että 10 parasta oli lohkovoittajia ja 10 seuraavaksi parasta lohkokakkosia ja 4 viimeisintä Nations Cupin playoffvaiheesta jatkoon pääseviä. Lohkovoittajien -ja kakkosten keskinäinen järjestys saatiin karsintalohkon pisteistä ja maalierosta, jossa kuuden joukkueen lohkon jatkoonmenijöiltä tiputetaan ottelut lohkojumboa vastaan pois vertailusta.

Kuvassa (lähde Wikipedia) näkyy jatkoon päässeiden joukkueiden rankingit

Sijoilla 1-6 olevat sijoitetaan ykköskoriin, 7-12 kakkoskoriin, 13-18 kolmoskoriin ja 19-20 + 4 Nations Cupin playoffit selvittävää joukkuetta neloskoriin.

Lohkospekulaatiot EM-kisoihin

Isäntämaat lohkoissa ovat seuraavat:

A: Italia ja Azerbaidhan
B: Venäjä ja Tanska
C: Hollanti ja Romania
D: Englanti ja Skotlanti
E: Espanja ja Irlanti
F: Saksa ja Unkari

Poliittisista syistä jatkospekulaatioissa olevat maat, jotka ei saa kohdata toisiaan ovat Venäjä-Kosovo, Venäjä-Ukraina, Kosovo-Bosnia, Kosovo-Venäjä ja Kosovo-Serbia. Nämä on huomioitava spekulaatioissa.

A-lohko

A-lohkon isäntämaa on Italia, joten ykköskorin paikka menee sille.

Kakkoskorista lohkoon on tarjolla Ranska, Puola, Sveitsi, Kroatia, Hollanti ja Venäjä. Hollanti ja Venäjä ei isäntämaina voi tähän lohkoon joutua, joten mahdolliset maat ovat Ranska, Puola, Sveitsi ja Kroatia.

Kolmoskorista tarjolla on Portugali, Turkki, Tanska, Itävalta, Ruotsi ja Tshekki.
Tanska ei voi tähän koriin päätyä, mutta muut maat voi.

Neloskorista mahdollisuuksia ovat Suomi ja Wales. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt niin Nations Leaguen A,C ja D-polkujen voittajille on varattu lohkot C, D ja F, koska näissä lohkoissa olevia mahdollisia NL-isäntämaita pelaa A -ja C-liigan playoffeissa varmuudella. Koska ei kuitenkaan voida arvontahetkellä tietää, mitkä isäntämaat selviävät jatkoon, niin näitä ei voida lyödä lukkoon, vaan homma toimii niin että kun voittajat on selvillä, niin jatkoon selvinneet isäntämaat sijoitetaan ensin lohkoihin C, D tai F, ja jäljelle jääneet paikat sitten annetaan niille playoffien selvittäjille, jotka eivät ole isäntiä.  Vaikka D-liigan voittaja ei voi olla isäntämaa, sen on oltava tässä joukossa mukana, jotta se saadaan sijoitettua johonkin niistä lohkoista, jonka isäntä ei selvitä karsintaa. Ja B-liigan voittajalle on varattu suoraan lohko E, koska B-liigan ainoa isäntämaa on Irlanti. Näin ollen lohkot A ja B ovat ainoat, johon Suomi ja Wales voidaan sijoittaa.

Eli tiivistetysti:

1.Italia
2.Ranska/Puola/Sveitsi/Kroatia
3.Portugali/Turkki/Itävalta/Ruotsi/Tshekki
4.Suomi/Wales

 

B-lohko

B-lohkoon tulee ykköskorista Belgia, sillä kaikki muut ykköskorissa olevat ovat isäntämaita paitsi Belgia ja Ukraina, ja Ukraina ei voi olla samassa lohkossa Venäjän kanssa.

Kakkoskorista lohkoon tulee suoraan isäntämaa Venäjä

Kolmoskorista lohkoon tulee toinen isäntämaa Tanska

Neloskorista vaihtoehtoja ovat Suomi tai Wales. Nations Leaguen voittajista kukaan ei voi tähän lohkoon tulla, koska Nations Leaguen voittajille on varattava jo arvontahetkellä lohkot C-F, että saadaan varmasti jatkoon päässeet isäntämaat sijoitettua.

Eli tämä lohko on aika selkeä:

1.Belgia
2.Venäjä
3.Tanska
4.Suomi/Wales

C-lohko

Ykköskorista tähän lohkoon tulee Ukraina, koska tämän on ainoa lohko, jossa ei ole ykköskorin isäntää B-lohkon ohella, ja Ukraina-Venäjä ristiriidan takia Belgia menee B-lohkoon

Kakkoskorista lohkoon sijoitetaan isäntämaa Hollanti.

Kolmoskorista vaihtoehtoja on Portugali, Turkki, Itävalta, Ruotsi ja Tshekki

Neloskorista tähän lohkoon tulee joko liigan A, C tai D voittaja riippuen siitä onko se Romania, ja miten Unkari ja Skotlanti pärjäävät Nations Leaguessa. Jos Romania pääsee, se sijoitetaan tähän lohkoon, jos ei pääse, sijoitetaan jompikumpi muista NL-voittajista (ei-isäntämaa)

1.Ukraina
2.Hollanti
3.Portugali/Turkki/Itävalta/Ruotsi/Tshekki
4.Romania/NL-A/C/D-voittaja

D-lohko

Ykköskorista isäntämaa Englanti ottaa paikkansa

Kakkoskorista vaihtoehtoja ovat Ranska, Puola, Sveitsi tai Kroatia

Kolmoskorista tutut vaihtoehdot Portugali, Turkki, Itävalta, Ruotsi tai Tshekki

Neloskorista sama homma kuin lohkossa C. Mikäli C-liigan voittaja on Skotlanti, se ottaa tästä paikkansa, jos taas joku muu, niin sijoittelu riippuu siitä, onko tuo voittaja isäntamaa. Jos esim. Unkari voittaa C-liigan, tulee tähän voittaja A- tai D-liigasta

1.Englanti
2.Ranska/Puola/Sveitsi/Kroatia
3.Portugali/Turkki/Itävalta/Ruotsi/Tshekki
4.Skotlanti/NL A/C/D-voittaja

E-lohko

E-lohkossa kisaisäntä Espanja ottaa ykköskorin paikan, kakkos ja kolmoskoreissa on samat vaihtoehdot kuin monessa muussakin ylläluetelluista lohkoista ja neloskoriin tulee Nations League B:n voittaja, koska Irlanti on siinä mukana, ja muita isäntiä ei ole taistelemassa sen liigan voitosta.

1.Espanja
2.Ranska/Puola/Sveitsi/Kroatia
3.Portugali/Turkki/Itävalta/Ruotsi/Tshekki
4.NL B voittaja (Bosnia,Slovakia,Irlanti tai P-Irlanti)

F-lohko

F-lohkon ykköskorissa on kisaisäntä Saksa. Kakkos-ja kolmoskoreissa vaihtoehtoja paljon (sama setti kuin muissakin) ja neloskorista tähän sijoitetaan joku A,C tai D -liigan voittajista. Jos voittajien joukossa on Unkari, se on tässä lohkossa, muuten joku jatkoon päässyt ei-isäntamaa

1.Saksa
2.Ranska/Puola/Sveitsi/Kroatia
3.Portugali/Turkki/Itävalta/Ruotsi/Tshekki
4.Unkari/NL A/C/D-voittaja

Paljonhan tässä on muuttuvia osia edelleen, kun tuo ah, niin yksinkertainen NL sotkee kivasti pakkaa, ja isäntamaita on vaikka muille jakaa.

Oma mielipide on hieman harmistunut; kerrankin kun Suomi sai kisapaikan joudutaan silti pelaamaan mahdollisesti useampaakin isäntää vastaan vieraskentällä. Kisojen yksi suurimmista viehätyksistä on kuitenkin perustunut siihen, että kotietua ei ole ja joukkueiden todellinen tasoero tulee esiin, kun neutraalilla kentällä otetaan mittaa kovimmassa mahdollisessa paikassa, missä panokset on tapissaan ja tunnelma päätä huimaava.

Ei anneta tämän pilata kisafiilistä, mutta toivottavasti jatkossa isäntiä on taas järkevämpi määrä.

Kirjoittanut habs
Kerro jotain itsestäsi.
@peepso_user_1480(hrrmony)
Kyllähän toi B-lohko noista kahdesta vaihtoehdosta enemmän houkuttelis
1 month sitten 1 month sitten
@peepso_user_1481(habs)
@peepso_user_1480(hrrmony) Itse ottaisin A-lohkon, koska B-lohkossa kaikki pelit todella vaikeita. Suomen vieraspelaaminen on ollut erittäin vaikeaa, ja nyt tulisi kaksi kovaa vieraspeliä ja ainut neutraalin kentän peli Belgia. A-lohkossa ainoa vieraspeli tulisi Italiaa vastaan, joka muutenkin vaikea, ja kaksi muuta olisi enemmän voitettavissa olevia neutraalin kentän pelejä. Vaikka vastustajina A-lohkossa mahdollisesti kovempia tiimejä. Tokihan kisoissa kotietu pienenee hieman kun myös vierasjoukkueella on iso fanijoukko mukana
1 month sitten 1 month sitten
@peepso_user_1479(Zoltan8D)
Hyvää stooria, alkaahan se olee jo vähä paremmin selvillä, et mihin sitä joudutaan/päästään
1 month sitten 1 month sitten