Etusivu » Lentopallo runkosarjasta pudotuspeleihin

Lentopallo runkosarjasta pudotuspeleihin

Ensin ampumahiihdon tilannekatsaus. Nove Meston viikonloppu meni vetojen suhteen kokonaisuutena niukasti tappiolle joten vaikeata edelleen. Vetoja koossa viitisensataa ja satakunta tullee vielä, kausi jäänee voiton puolelle mutta vähemmän kuin pitkään aikaan. Yksittäinen kilpailu saattaa mennä niin huonosti, ettei oikein mikään osu ja alkaa epäilyttää, että onko laskurissa jokin virhe. Mutta eipä kai siinä koska seuraava kisa saattaa mennä reippaasti voitolle. Sitä paitsi vaikka laskurissa olisi virhe pitäisi osan vedoista osua. Eli kyse on kuitenkin varianssista, koko kausi sitten kertoo suuntaa antavasti millaisia vedot on oikeasti ollut.

Vihjeiden osalta viikonloppu oli jopa voitollinen, palautus kävi yli sadan mutta eihän se siellä kauaa pysynyt. Jos se vielä sattuu hetkellisesti nousemaan lienee viisainta lopettaa siihen. Seuraavana vuorossa Kontiolahti missä kilpailijoita oudoksuttaa paikalla oleva yleisö. Jos kilpailtaisiin ilman yleisöä olisihan se tarvinnut jo ilmoittaa. Suomessa ei viruksia pelätä. Pelaamisen ja vihjailun suhteen kiireinen viikonloppu tulossa sillä lentopallon (naisten) pudotuspelit alkavat ja se menee nyt ampumahiihdon edelle. Pelipäivät on torstai, lauantai ja maanantai. Vetojen tekeminen ei paljoa aikaa vie vaan pelien katseleminen. Itse asiassa tuo ei juurikaan poikkea useimmista viikonlopuista. Ongelma on lauantai-ilta jolloin pitäisi purkaa takaa-ajojen tulokset ja päivittää tietokanta ja voimaluvut  ja tehdä arviot sunnuntain kahteen kilpailuun ja yrittää päästä kiinni kertoimiin heti kun niitä tulee. Ja samaan aikaan menee 3-4 tuntia OrPon viimeiseen kotipeliin. Koska OrPon vastustajaksi tuli tänäkin vuonna Kangasala vieraspeleihinkään ei olisi pitkä matka. En ole noiden suhteen tehnyt päätöksiä mutta lisäjännitystä tulisi siitä, että Kangasala pelaa kotiottelunsa Pitkäjärven koululla joka juuri sunnuntaina suljettiin koska eräs opettaja oli hakenut Italiasta koronan. Siellä on 90 oppilasta ja osa henkilökunnasta karanteenissa. Tauti ei tartu pinnoilta eikä juuri muutenkaan helposti suomalaisiin joten pelit kyllä tuolla pelataan. Päivän lehdessä valmentaja Keränen kommentoikin, että pahin pelko on, että jos joku pelaaja joutuisi karanteenin eikä voitaisi pelata parhaalla kokoonpanolla. Toisaalta tuore tutkimus väittää, että virus voi selviytyä pinnoilla jopa 9 vuorokautta eikä tuolla ole voitu millään kaikkia paikkoja siivota kunnolla. En tiedä vaikuttaako yleisömäärään, kaikki ei ehkä tieten tahtoen lähde paikkaan missä on korona todettu, tällaisia paikkojahan ei koko maassakaan ole vielä montaa.

Lentopallo ja nimenomaan naisten sarja on yllättäen noussut tällä kaudella vedoissani aivan ampumahiihdon rinnalle palautuksen suhteen, vetomäärä on tietysti paljon pienempi. Forumille tulleiden vihjeiden suhteen se on mennyt selvästi ohi eli ollut onnekkaampi varmaan, vetomäärähän on tilastollisesti olematon. Runkosarjaan tuli 26 valintaa joiden panostettu palautus 122% oman kirjanpitoni mukaan, täältähän ei tuota tulosta toistaiseksi vielä löydy. Tulos on liian hyvä, tuolta puuttuu huti pienikertoimisista ison panoksen vedoista, heti kun se tulee tulos putoaa olennaisesti. Ehkä voi varovasti todeta, että vihjeiden poiminta on onnistunut paremmin kuin ampumahiihdossa ja tuurit tavallaan tasaa toisensa. Viime vuonna pudotuspelit meni hyvin (runkosarja ei mennytkään) mutta nyt en ole erityisen toiveikas. Valtaosa tilistä tuli OrPon peleillä ja niitä oli silloin 10 mutta nyt todennäköisesti vain kolme. Pudotuspelithän ei yleensäkään ole erityisen tuottoisa vaihe vedonlyönnissä, voimasuhteet on aika hyvin selvillä pitkän runkosarjan jälkeen ja kun joukkueet kohtaavat kolme tai useamman kerran niin ei pitäisi bookereidenkaan enää kovin paljoa erehtyä.

Pistin tuohon väliin kuvan kirjanmerkiksi, että tästä alkaa pudotuspeliparien esittely. Kuvassa Pölkyn pelaajistoa. Keskiössä Kroatian maajoukkuelibero Bozicevic. Sarjassa on 40 ulkomaalaista mutta jostain syystä vain yksi libero. Ilmeisesti muiden pelipaikkojen pelaajissa hyötysuhde on parempi. Vasta viimeiset rahat kannattaa sijoittaa liberoon ja sitä rahaa on ollut vain Pölkyllä. Liberollakin on arvonsa pelissä ja hyvällä ja huonolla on eroa. Hyvä voi kaivaa juuri ne kaksi pistettä mitkä tarvitaan tasaisen pelin voittamiseksi. Kuvassa toinen oikealta joukkueen ”ainoa” suomalaispelaaja Kosonen.

Ei näitä varmaan juuri kukaan lue mutta kirjoitan omien ajatusten selkiyttämiseksikin  ja dokumentoimiseksi. Voi jälkeen päin palata katsomaan kuinka väärässä oli tässä vaiheessa. Tämä kooste toimii myös perusteluina mahdollisille vihjeille. Käyn läpi kokoonpanomuutoksia ja niiden vaikutuksia yms . Vihjeisiin sitten tekstiä jos tulee muutoksia. Tässä vaiheessa ei tietenkään enää uusia pelaajia tule mutta  joku voi loukkaantua tai joku parantua.

Pölkky Kuusamo – WoVo

Pölkky siis runkosarjaykkönen ja WoVo kahdeksas. Pölkky on varsinainen muukalaislegioona, se on hetkellisesti pelannut jopa niin, ettei kentällä yhtään suomalaista, yleensä kuitenkin yksi ja pieniä pätkiä jopa toinen. Sille on tästä kuittailtu ympäri maata ja se on puolustautunut toteamalla, ettei Kuusamoon saa hyviä suomalaispelaajia. Varmaan totta mutta miten sinne saa hyviä ulkomaalaispelaajia? Se on pelannut muuten tasaisen kauden mutta joulun alla se hieman notkahti. Ulkomaalaispelaajilla oli koti-ikävää mutta kun pääsivät käymään joulutauolla kotona niin sen jälkeen on hävinnyt vain yhden pelin. Osasyy notkahdukseen oli avauskokoonpanon ainoan suomalaisen Kososen loukkaantuminen. Tilalle hankittiin Maxwell joka on nyt puolestaan loukkaantunut mutta kauniisti nostava ja lyhyydestä huolimatta tehokkaasti hyökkäävä Kosonen palannut kentälle ja pelannut jo koko pelejä. Kokoonpano on nyt täsmälleen sama millä syksyllä aloitettiin ja kellään muulla ei näin olekaan.

WoVo nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle aivan kalkkiviivoilla. Se oli onnekas kun Viesti kierrätti pohjoisen kiertueella pelaajia niin että WoVoa vastaan kolme avainpelaajaa oli pääosin penkillä ja WoVo sai kaksi pinnaa jotka molemmat se tarvitsi ohittaakseen Nurmon. WoVo oli ainoa joukkue jolle ei tullut kauden aikana uusia pelaajia. Passari loukkaantui ennen joulua, sen jälkeen latvialainen amk-opiskelija Linde on kasvanut täyttämään paikan kohtuullisesti. Joukkue on parantanut kevättä kohden mutta se ei riitä millään, ennuste sarjasta 3-0, yksittäinen erävoitto juuri ja juuri mahdollinen.

LP Kangasala – OrPo

Kangasala johti sarjaa pitkään kunnes aivan lopussa putosi toiseksi. Se hävisi vain yhden kotipelin, aivan kauden alussa LiigaPlokille. Sen sijaan vieraissa hävisi kaikille kärkijoukkueille ainakin kerran. Mutta sillähän on kotietu finaaliin asti, ehkä vielä siinäkin joten se on potentiaalinen mestariehdokas. Vaikka se johti sarjaa eikä loukkaantumisia ollut senkin täytyi liittyä varustelukilpailuun ja hankkia vielä helmikuussa uusi pelaaja. Hart on kyllä ollut vahvistuskin mutta parissa viime pelissä joutunut penkille virheiden takia.

OrPolla oli synkkä syksy mutta joulutauon jälkeen on mennyt paremmin. Pitkälti syynä on Gillisin tulo. Aluksi pelasi ailahtelevasti eikä oikein tiennyt onko vahvistus vai ei mutta nyt tietää, että on. Selkeä ykköstykki kevätkaudella. Toki senkin takia kun joukkuetta syyskaudella kannatellut Holm on ollut loukkaantuneena. Pelasi viime viikolla ensimmäisen koko pelin, tosin Kuortanetta vastaan. Lauantaina Kangasalaa vastaan vaihdosta pääosan pelistä. En tiedä miksei ole ollut avauksessa, säästääkö valmentaja häntä, pitääkö iskukykyä tarkoituksella salassa vai eikö mielestään kuulu avaukseen.

Joukkueet kohtaavat kolmantena keväänä peräkkäin puolivälierävaiheessa. Naapuriseurat jotka tuntevat hyvin toisensa. Pelasivat runkosarjan päätteeksi keskinäisen kenraaliharjoituksen joka kertoi aika hyvin mitä on tulossa. Kangasala hallitsi täysin kahta ensimmäistä erää mutta pitkällä erätauolla se veltostui hieman ja OrPo pääsi peliin mukaan ja voitti erän, melkein toisenkin. Suurin ero taitaa olla keskitorjujissa, Kangasalan Laakkonen & Miniuk on sarjan eliittiä, tosin jälkimmäisen hyökkäystehot on ollut vaatimattomia mutta siinä näkynyt pientä piristymistä. Epäilemättä näkyvään rooliin nousee laitahyökkääjien kaksintaistelu. Arvaan, että OrPon passari heittää palloa Gillisille niin paljon kuin pystyy ja Kangasalan taas Marshallille. Mary-Kate voitti sarjan pistepörssin, paitsi että tekee paljon pisteitä niin tekee vähän virheitä eli on tuplahyvä. Hänestä olikin sunnuntain Aamulehdessä koko aukeaman juttu otteluraportin jatkeena. Kangasalan menestys riippuu siitä kuinka vastustaja saa hänet kiinni. OrPo tuskin kovin hyvin. Tilastokummajainen on, että OrPolla on sarjan pisin putki ilman 3-0 tappiota, viimeksi marraskuussa sellainen tuli. Kertoo, että joukkueella on potentiaalia voittaa erä keltä tahansa. On se pelinkin voittanut kertaalleen muita vastaan paitsi Pölkkyä ja juuri Kangasalaa eli tässä se raja tulee vastaan. OrPon valmentaja totesikin lauantain pelin jälkeen, että Kangasalan voittaminen vaatii aivan äärirajoilla pelaamista. Se saattaa kerran onnistua mutta ei kukaan pysty siihen 3/5. Ennuste tylysti 3-0 vaikka toivonkin, että OrPo hankkisi vielä yhden kotipelin kauden päätteeksi.

LiigaPloki – Lentopallokerho

Tässä vastakkain eniten loukkaantumisista kärsineet joukkueet. Molemmat on pyrkineet korvaamaan ne lukuisilla pelaajahankinnoilla. Näiden pelivoiman arviointi on kaikkein vaikeinta.

Plokin Karhu ja Palmer loukkaantuivat ennen joulua samassa erässä Hlinnassa ja siitä alkoi sen hetkisen sarjajohtajan alamäki. Tässä tulikin sopivasti mitattua pelaajien arvo sillä Ploki kohtasi heti seuraavaksi Puijon ja hävisi pelin. Tuo on Puijon ainoa voitto Kuortaneen lisäksi. Eli sarjan kärjen ja pohjan välinen ero on kaksi runkopelaajaa. No oikeasti varmaan vähän enemmän, tuossa tilanteessa oli mukana henkistä shokkiakin. Palmer on pikku hiljaa palannut riviin mutta Karhua korvaamaan hankitut eivät ole siihen pystyneet, ovat istuneet paljon penkilläkin. Viimeisenä keinona Ploki kokeili muista lajeista tuttua ratkaisua eli antoi valmentajalle potkut. Tulisieluinen italialainen hankki yleensä joka pelissä punaisen kortin jolla ei muuta merkitystä kuin vastustajalle piste. Oliskohan ollut sukset ristissä joukkueenkin kanssa, ainakin heti  vaihdoksen jälkeen se pelasi parhaan pelinsä vähään aikaan ja voitti Viestin.

Kerho (Hämeenlinna) oli runkosarjassa kuudes mutta on suurimpia mestarisuosikkeja. Syystä, että lukuisien vaiheiden jälkeen sen kokoonpano on kova. Neljä Suomen maajoukkuepelaajaa, yksi Argentiinan ja lisäksi serbi ja jenkki. Hankinnat ovat onnistuneita, tosin Madsen heti vemppaosastolle, ei tietoa minkälainen vamma mutta on mitä hyvänsä ei joukkue siihen kaadu. Tasoa kuvaa sekin, että EM-kisoissakin ollut (ja loukkaantunut) Riikilä on pääosin penkillä. Hieman on pelaaminen ailahdellut mutta kaikki kärkijoukkueet on tällä kokoonpanolla kaadettu. Ennuste 0-3, yksittäisiä eriä Ploki saanee mutta tuskin otteluvoittoa.

LP-Vampula – LP Viesti

Vampula menetti joulutauolta kroattipassarin ja hankki tilalle jenkki Alfordin. Turhaan, sanoisin, Viljanen on pelannut niin hyvin, että pelaa varmasti avauksessa pudotuspelit jos on terveenä. Sen sijaan merkittävä hankinta oli serbi Petrovic joka tuli pelaaja-valmentajan tittelille. Hän lopetti uransa viime keväänä mutta valmentaja Dobreskov sai houkuteltua hänet tänne jatkamaan. Tuli joulun jälkeen ja on nyt ollut jonkin aikaa pelaavassa kokoonpanossa. Kokemusta Euroopan eri huippujoukkueista ja sarjoista mutta ei aivan maajoukkuetasoa. Kyllä se jonkinlainen pelote on kun verkon toisella puolella on 192cm kokenutta keskitorjujaa. Kovat hyökkäyspisteetkin peleissä mitä nyt pelannut.

Liigan kestomenestyjällä Viestillä ei ole ollut näin huonoa kautta pitkään aikaan. Sillä on kaksi pahaa loukkaantumista ja ilmeisesti kassa tyhjä koska ei ole hankittu uusia pelaajia. Keskitorjuja Haneline loukkaantui jo syksyllä, pelasi yhden CL-pelin eikä sen jälkeen mitään muuta, tuskin odotettavissa ihmeparanemista. Passari Tuchashvili loukkaantui cup-finaalissa, ollut penkillä viime peleissä mutta ei pelannut palloakaan mutta saattaa vielä pelata.

Tasaisin pari ennakkoon, tietysti jo sijoituksienkin perusteella. Viestillä oli sarjan loppu aika kehnoa tuloksellisesti mutta ainakin osittain se johtui tarkoituksellisesta kierrättämisestä. Mieleen tulee ajatus, että pelasiko se tahallaan itsensä sijoille 4-5 jottei kohtaa Kerhoa ennen kuin aikaisintaan finaalissa. Joukkueet kohtasivat juuri viikko sitten jolloin Vampula voitti 3-2. Viesti pelasi tuossa kolmospassarilla mikä herättää kysymyksen onko Mansikkaviidallakin jotain vammaa. Tästä parista ei uskalla ennustaa muuta kuin, että pelejä tulee yli 3,5.


Kirjoita kommentti