Etusivu » Monopoly Megaways - koukuttava lautapelislotti

Monopoly Megaways – koukuttava lautapelislotti

Kaikki varmasti tietävät Monopoly lautapelin tavalla tai toisella, ja suurin osa on varmasti sitä pelaillutkin. Itse junnuna siihen ihastuin, kun kaverin kaveri oli sellaisen ostanut ja sitä porukalla pelattiin. Pelin pääperiaatteet tuli nopeasti tutuksi, ja verrattain yksinkertainen peli koukutti heti ja ei mennyt pitkään, kun se piti omilla säästöilläkin jo oma peli ostaa. Sitä sitten kaverien kanssa teltassa ja leikkimökissä pihalla yöpyessämme pelattiin lukuisia kierroksia, ja kauppoja ja diilejä tehtiin. Vihulaisen hotellin lähestyessä nopat heitettiin yksi kerrallaan, jotta todennäköisyydet siitä hahmottuvat vähitellen, joutuuko konkurssiin vievälle hotellille, vai selviääkö jälleen kuin koira veräjästä taas yhden pelilautakierroksen ajaksi. (vastaavaa on ihan slottimaailmassa joutunut kokemaan esim Koi Princess-pelin Bonus Wheel-toiminnossa, jossa tietty lukema nopasta on perseestä, mutta muut kelpaa).

Monopolystä tuli sittemmin versio, jossa voi maksaa kortilla, mutta eihän se ollut kovin kiva, kun pikkumaksutkin kesti ja olivat kankeita ja rahatilanteen tarkistaminen oli kankeaa. Monopoly on sittemmin poikinut kasinopuolella lukuisia slottiversioita ja jopa livecasinoversion, jotka on jäänyt hyvin vähälle testaamisasteelle omalta osaltani, mutta kun BTG julkaisi Megaways-brandiinsä perustuvan version tästä lautapelistä, oli fiilikset vähän samankaltaiset kuin ensimmäisellä kerralla sitä varsinaista lautapeliä testatessa; tämähän on hyvä slotti! Kyseessä on siis uusi, äskettäin julkaistu Monopoly Megaways, jonka RTP on keskitasoa oleva 96,39% mutta sillä on potentiaalia maksaa voitot jopa 14.000-kertaisena takaisin.

Vaikka tästä slotista onkin jo arvostelu tehty, niin kirjoitan oman versiointini, kun tätä ei kauheasti taida olla vielä foorumilla pelailtu. Kyseessä on siis peli joka yhdistää keräilyn, Megawayt, Monopoly-brandin, mahdollisuuden jättivoittoihin ja mukavasti erikoistoimintoja. Kyseessä on myös harvinaislaatuisesti slotti, jossa spinneille pääsy saattaa harmittaa erittäinkin paljon, ja etenkin spinnien jälkeen voi olla olo että kunpa en olisi niihin päässytkään.

 


Monopoly Megaways pelin perusidea

Perusspinnit

Monopoly Megaways on rulliensa osalta perus Megaways-slotti (ilman vaakatason rullaa). Megaways-linjat vaihtelevat kierroskohtaisesti, ja yksi kuvio (hattu) on selvästi muita arvokkaampi, ja toinen on jonkun verran muita arvokkaampi (laiva). Muut kuviot (auto, koira ja kirjainkuviot) ovat arvoltaan melko roskaa, mutta voivat maksaa hyviä voittoja kun muodostavat tarpeeksi monta megaways-voittolinjaa. Ja tottakai M-kuviolla varustettu värikäs wild on jokerimerkkinä kaikkein arvokkain. Jokaisella panostasolla on oma pelilaudan tilanne, johon ansaitsemasi talot, asemat ja laitokset lisätään. Näiden merkityksestä tarkemmin kohta lisää.

Rullien alla näkyy tuttu Monopoly-pelilauta vaakatasoon levitettynä, mutta tässä slottiversiossa laudalla ei seiso yksikään pelinappuloista (pelinappulasymbolit ovat kuvioina rullilla) vaan Monopoly-ukkeli, silinterihattuinen viiksibisnesmies etenee laudalla. Lauta on täysin vastaava kuin Monopoly pelissä, mutta vain se pätkä näkyy, jossa sankarimme vaeltaa, ja kadun nimet ovat alkuperäisestä? versiosta Lontoon kadunnimiä -ja paikkoja. Nämä alkavat pikkuhiljaa tulla tutuksi, aluksi olin täysin kujalla siitä että Mayfair vastaa Erottajaa ja Fleet Street Annankatua jne.

Kun pyöräytät rullia, ja et saa voittoa, jököttää pelinappulaukkeli tiukasti paikallaan. Jos taas saat voiton, se etenee laudalla niin monta askelta, mihin asti voittosi pisimmillään yltää sillä reaktiolla. Jos jatkoreaktioita Megaways-tyyliin tulee, jatkuu eteneminenkin (mutta pysähdyt kuitenkin reaktioiden välissä käymään ruudussa). Jos voittosi on kolmen ensimmäisen rullan pituinen, etenee ukko 2 askelta ja jos se on ”kuviot läpi”-voitto, edetään 5 askelta. Yhden askeleen voi edetä vain kahdella hatulla, koska muista kuvioista kaksi alkuun-yhdistelmä ei anna voittoa.

Joka kerta kun reaktio päättyy ja Monopolymies pääsee uuteen ruutuun, katsotaan uusi ruutu, ja siitä voi tapahtua jotain. Tässä on tiivistetysti, mitä mistäkin ruudusta tapahtuu kun pääset niihin normi spinnillä (ei freespinnit):

Lähtöruutu: Saat MAX Megaways-kortin, jolla seuraava pyöräytyksesi on varmuudella maksimilinjoilla, 117k ja risat linjaa. Antaa mahdollisuuden isoihin voittoihin, mutta floppaa myös usein.

Tonttiruutu: Tontit ovat tässä saman arvoisia keskenään (Korkeavuorenkatu ja Erottaja ei eroa talojen arvolta jne). Jos osut tontille normispinnillä, ei tapahdu mitään, paitsi jos kyseessä on saman spinnin kolmas reaktio. Tällöin saat tontille yhden talon. Jos kyseessä on neljäs reaktio, saat tontille kaksi taloa jne. Mitä enemmän taloja sinulla on freespinnien alkaessa, sen paremmat mahdollisuudet on jättimonniin seuraavilla freespinneillä. Talojen saaminen pelatessa on siis vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, ja se konkretisoituu vasta freespinneillä (tai sitten tulee totaalinen floppi). Talojen hyödystä myöhemmin freespin-osiossa.

Asemaruutu: Yläreunassa on kasaamasi asemat. Asemat tyhjentyvät aina kun pääset freespinneille, ja joudut keräämään ne uudelleen aina freespinnien jälkeen.  Jos sinulla ei ole vielä spinnien jälkeen pyöritellessäsi asemaa, saat sen osuessasi ensimmäisen kerran tälle asemalle. Freespinnien alkaessa asemista on iso hyöty, ja freespinneille pääsemisen kannalta onkin tärkeää, että olet kerännyt kaikki asemat ennen sitä. Tästä lisää myöhemmin.

Laitosruutu: Yläreunassa näkyy kasaamasi laitokset. Sama homma kuin asemissa, tyhjentyvät kun freespinnit pelattu, ja tärkeää kerätä ne ennen sitä käymällä vähintään kerran laitoksella.

Yhteismaa-ruutu: Sisältää lähes poikkeuksetta siirtymisen jollekin tontille, ei oikein merkittävää hyötyä, mutta toki itse toivon että siirtyisi pelilaudalla suotuisampaan kohtaan ruudulla, lue myöhemmin suotuisista ruuduista. Joskus (erittäin harvoin) siirtymisen yhteydessä voi saada myös taloja 1-4 kpl.

Sattuma-ruutu: Sattumat ovat pelilaudalla mielenkiintoisimpia ruutuja, sillä niistä voi saada MAX-megaways kortin (kuten lähtöruudustakin) tai siirtymisen tontille. Joskus erittäin harvoin tontille siirtymisestä voi saada myös ekstrataloja -tai hotellin.

Veroruudut, vankila ja Vapaa pysäköinti: Näistä ruuduista ei tapahdu mitään. Vankilaan ei voi joutua tässä pelissä ja veroja ei joudu maksamaan. Harmillisia ruutuja päästä kolmannella (tai paremmalla reaktiolla), et saa taloa vaikka tontilta saisit.

 

Freespinnit

Freespinnit ovat tässä pelissä se toiminto, jossa voi naarata järjettömän möhkäkalan rannalle. Freespinnit käynnistyvät, kun saat kerättyä jollekin tontille vähintään 5 taloa, eli hotellin. Tämän voi saada seuraavilla tavoilla:

  • minkä tahansa spinnin kolmas reaktio vie sinut tontille, jossa on valmiiksi neljä taloa
  • minkä tahansa spinnin neljäs reaktio vie sinut tontille, jossa on valmiiksi kolme taloa
  • minkä tahansa spinnin viides reaktio vie sinut tontille, jossa on valmiiksi kaksi taloa
  • minkä tahansa spinnin kuudes reaktio vie sinut tontille, jossa on valmiiksi yksi talo
  • saat millä tahansa spinnillä seitsemännen reaktion, joka vie sinut tontille
  • saat Sattuma-kortista lisätaloja tontille siirtyessä niin, että lisätalot riittävät yhteensä 5 taloon
  • saat Sattuma-kortista suoraan hotellin

Jos reaktiot jatkuvat hotellin saamisen jälkeen, ja saat esim kolme lisätaloa tontille, jossa on jo neljä taloa, ylimääräiset talot muutetaan extra-spinneiksi. Myös jos liikut samalla freespinnit laukaisevalla spinnillä uudella reaktiolla toiselle tontille, ja saat sinne hotellin, saat hotellista kolme lisäspinniä.

Perusmäärä spinnejä on 8kpl, ja saat niitä lisää edellisessä kappaleessa mainituilla tavoilla. Lisäksi saat jokaisesta freespinneihin mennessä keräämästäsi asemasta yhden lisäspinnin alkuun (max 4kpl). Jokaisesta laitoksesta saat vastaavasti kerrointa yhden pykälän lisää. Jos omistat molemmat laitokset, alkaa kertoimesi kertoimesta x3.

Kun freespinnit alkaa, on periaate sama kuin normispinneissä; hutispinni ja ukko ei liiku, voittospinni ja liikutaan uuteen ruutuun. Voin sanoa että hermoa alkaa kiristää, jos spinnit pyörii tyhjää freespinneillä, sillä siinä vaiheessa on toivottava, ettei aivan lopussa osu yhdellekään tontille jossa on taloja, koska freespinnien aikana talot puretaan, ja kertoimesta ei ole enää lopussa välttämättä hyötyä kun ei ole spinnejäkään millä sitä voittoa naaraa. Freespinneillä ruuduista tapahtuu seuraavaa:

Lähtöruutu: Saat MAX Megaways-kortin, samoin kuin saat perusspinneillä eli seuraavan spinnin megawayt ovat 117k ja risat.. Tässä tapauksessa kertoimesi saattaa kuitenkin olla niin iso, että todellisen monsterin mahdollisuus seuraavalla spinnillä nousee entisestään.

Tonttiruutu: Kertoimesi nousee yhtä monella pykälällä, kuin sinulla on taloja tontilla. Jos useilla tonteilla on paljon taloja, voi kerroin raketoida heti alussa reilustikin, kun käyt runsaasti taloja sisältävillä tonteilla. Talot tonteilta jossa käyt freespinnien aikana puretaan ja noussut kerroin on voimassa kyseisen freespin-session ajan. On erittäin turhauttavaa, jos päädyt esim tontille jossa on 4 taloa viimeisellä spinnillä, kun kasvaneesta kertoimesta ei enää ole varsinaisesti hyötyä ja menetät talot sieltä (joista voisi olla hyötyä seuraavilla spinneillä)

Asemaruutu: Freespinnien kovin ruutu. Antaa extraspinnejä, jos olet omistanut kyseisen aseman ennen spinnien alkua. Jos omistit kaikki asemat, saat 4 ekstraspinniä jokaiselta asemalta jossa käyt. Jos omistit vain yhden aseman saat 1 ekstraspinnin vain siltä asemalta jonka omistit. Eli aika samantyylistä settiä kuin lautapelissä, jos omistat yhden saat sieltä jotain mikkihiirirahoja, jos omistat kaikki saat hyvää tuottoa jokaiselta. Freespinnien aikana asemilla käynti ei pura asemaomistuksia eli voit saada lisäspinnit montakin kertaa samalta asemalta samojen spinnien aikana, mutta menetät ne joka tapauksessa freespinnien jälkeen vaikket kävisi siellä kertaakaan.

Laitosruutu: Laitoksista saat kaksi pykälää kerrointa freespinnien loppuajaksi, jos omistat molemmat laitokset, jos omistat vain toisen, saat siellä käymisestä yhden pykälän kerrointa. Laitokset menetetään freespinnien jälkeen, joten spinneillä näiden hyödyntäminen ei maksa mitään, toisin kuin talojen, jotka jäävät paikalleen, jos tontilla ei vieraile.

Yhteismaa-ruutu: Sisältää siirtymisen jollekin tontille satunnaisesti. Jos tontilla on taloja, saat niistä lisää kerrointa.

Sattuma-ruutu: Sattumasta voit saada MAX Megaways-kortin, +5 lisäspinniä tai siirtymisen jollekin tontille. Potentiaalia siis reilusti.

Veroruudut, vankila ja Vapaa pysäköinti: Näillä ei tässäkään ole minkään valtakunnan merkitystä, tyhjiä ruutuja.

 

Miten voin saada ison voiton Monopoly Megaways-pelissä?

Ison voiton voi saada, kun onnistuu keräämään laitokset ja asemat täyteen ennen freespinnejä, pääsee freespinneille tilanteessa, jossa on onnistunut keräämään mahdollisimman hyvän määrän taloja ja lisäspinnejä ja/tai onnistuu freespinnien aikana vierailemaan reilusti asemaruuduissa hakemassa lisää spinnejä, laitosruuduissa hakemassa lisää kerrointa ja tonttiruuduissa, joihin on kerännyt mahdollisimman paljon taloja. Jos nämä onnistuu saamaan hyvissä ajoin, kerroin nousee isoksi ja sitten kun heittää vähän wildiä ja hattua ruutuun, voi ottaa lunaria kovalla kertoimella.

Mitkä on suotuisia ruutuja/katuja Monopoly Megaways-pelissä?

Itse tykkään viimeisestä kadusta, koska siellä on lopussa kaksi potentiaalista Max Megaways-spottia, sattuma ruutu ja lähtöruutu sellaisin välein, että niihin voi päästä muutamalla 2 askeleen liikkumisella. Todennäköisin askelmäärä on kaksi askelta, jonka saa suurimmalla osalla etenemisistä. Näin ollen kahden ruudun päähän sattuma -tai lähtöruudusta pääseminen palkitsee, kun taas pinkki+oranssi katu on ihan perseestä, siellä ei oikein sattumaruutuja näy. Pelissä on kuitenkin normaalia lautapeliä enemmän siirtymiä sen takia, kun jokainen yhteismaa-kortti voi heittää ihan eri puolelle. Paras tapa saada reilusti taloja, siirtymiä ja lopulta hotelleja sekä isoja voittoja on saada iso määrä Megawaysejä, jolloin todennäköisemmin saa useita perättäisiä reaktioita (=taloja) ja isompia voittoja. MAX-megaways kortti on tähän taas paras tapa, ja sen voi saada vain sattumasta tai lähtöruudusta.

Yhteenveto Monopoly Megaways-pelistä

Monopoly Megaways on aika koukuttava slotti sen keräilypainotteisuutensa takia; pelkästään rahavoitot ei motivoi, vaan runsas määrä kertyneitä taloja kerryttää voittopotentiaalin spinneillä valtavaksi. Toisaalta sen suurempi on pettymys, jos spinnit meneekin niin, että purkavat talot ja pyörii sitten tyhjää kun kerrointa, jolla voi lunastaa olisi tarjolla. Tai sitten toisinpäin että ensin pyörii tyhjää ja lopussa purkaa talot. Joskus spinnit pyörii vaan tyhjää, ja taloja ei menetä, jolloin spinnien suurimmaksi takapakiksi jää menetetyt asemat ja laitokset, jotka saa kerätä uudelleen. Yleensä ne ehtii kerätä ennen seuraavia spinnejä, mutta joskus on lähdettä 2 tai 3 asemalla soitellen sotaan.

Myös jokainen liikkumistilanne on tavallaan jännittävä tyyliin ”osuisinpa nyt tuohon ruutuun” tai ”nyt on sattuma/lähtöruutu kahden päässä” ta ”nyt mahdollisuus ottaa jäljelläoleva asema”. Reaktioiden edetessä voi seurata talotilanteen kehittymistä ja sitten joskus kun aika on kypsä, ne spinnit ei pyörikään tyhjää ja hattua ruutu täyteen, ja tästä rahamiesten pelistä lunastetaan lukuisten kustujen ja kuopattujen rahojen jälkeen rahamiesten voitot, jotka voi esim. vitosen panoksella olla jopa 14.000x panos eli 70 tonnia. Voi sitten heilutella setelinippua ja todeta että monopolyrahaa tämä vain on…

 

Pelaa Monopoly Megaways-slottia napin takaa löytyvillä kasinoilla

 

 


Kirjoita kommentti