Etusivu » Lokakuun pelijulkaisut

Lokakuun pelijulkaisut

Siinä missä vuoden 2020 syyskuu tarjoili meille paljon mielenkiintoisia uutuuspelejä, pelisarjojen jatko-osia sekä jopa kokonaan uudenlaisia pelimoottoreita, niin myös lokakuu tulee jatkamaan lähes vastaavalla linjalla.

Seuraavassa on joitain poimintoja neljältä tulevalta viikolta. Huomaathan, että seassa on myös joitain sellaisia videoslotteja, jotka on julkaistu ennakkoon jo syyskuun puolella ja sekin on aina mahdollista, että niistä osa tulee lopulta myöhästymään viikolla tai useammalla – aivan kuten kävi muutamalle alun perin syyskuulle tarkoitetun megaways-pelinkin kanssa.

Kaikki varmaan arvaavatkin, että mikä näistä tulee keräämään suurimman huomion sekä tulevien kuukausien mittaan todennäköisesti myös suosion. Reactoonz 2 julkaistaan heti lokakuun ensimmäisenä päivänä, joten sitä ei tarvitse enää pitkään odotella. Emme paljasta siitä tässä sen enempää, joten tutustu kyseiseen peliesittelyyn tai testaa sitä vaikka sitten leikkirahalla, jotta näet millaisia muutoksia peruspeli sekä ruudukkoon loikkaava Gargantoon ovat parissa vuodessa saaneet.

Näiden lisäksi lokakuun pelijulkaisuihin kuuluu myös joitain megaways-pelejä, useampi julkaisu Yggdrasil Gamingilta kuin myös kymmeniä uutuuspelejä pienemmiltä pelivalmistajilta.

Loppuvuoden pelijulkaisuista

Marraskuu näyttää sekin pelialan osalta mielenkiintoiselta, kun siellä on alustavien päivämäärien mukaan tiedossa muun muassa Divine Fortune Megaways sekä Twin Spin Megaways.

Big Time Gaming tulee taas esittelemään jälleen yhden uuden pelimoottorin megaways-, megaclusters- ja megaquads -keksintöjensä jatkoksi. Ja mitä tulee megaclusters-peleihin, niin niihinkin saamme vihdoin jatkoa, kun Star Clusters Megaclusters on ollut sen sarjan ainoa edustaja jo kesäkuusta saakka.

Viimeisestä vuosineljänneksestä voinee taas yleisesti sanoa sen verran, että NetEnt tulee joidenkin pelaajien harmiksi karsimaan pelivalikoimaansa – eli osa sen 2010-luvun julkaisuista ei ole pelattavissa enää vuoden 2021 puolella. Näihin ei kuitenkaan näyttäisi lukeutuvan heidän kaikkein suosituimpia videoslottejaan, joten tuskin kovinkaan moni tulee edes huomaamaan suurempia muutoksia listoilla.

Voit tutustua kaikkiin peliesittelyihimme ylemmästä painikkeesta. Niiden määrä on ylittänyt jo tuhannen (1 000) kappaleen rajan ja lisää tulee päivästä tai ainakin viikosta toiseen. Jos huomaat virheitä tai haluat listoille jonkun sellaisen videoslotin, jota ei siellä ennestään ole, niin ilmoita tästä peliesittelyn kommenteissa tai chatissamme.


Kirjoita kommentti