×
Etusivu » Uusittu Ristikakkonen näki päivänvalon

Uusittu Ristikakkonen näki päivänvalon

Mikäli et sattunut etusivulle saapuessasi huomaamaan, niin Ristikakkonen on käynyt läpi melkoisen myllerryksen tänä aamuna ja päivänä. Olemme uudistaneet sivuston lähes jokaista palasta myöten, mutta emme suinkaan ole lähellänään maaliviivaa vielä, mutta olemme ottaneet suuren harppauksen kohti Suomen parasta yhteisöä kaikille meille uhkapelaajille.

Nyt julkaistu versio uudesta sivustostamme on 2.0 versio aiemmasta, mutta moni asia on vielä kesken, joten käyttäjienkin on hyvä ottaa tämä huomioon. Älkää olettako kaiken jäävän juuri tällä tavalla tai kaiken toimivan vielä moitteettomasti, tulemme tekemään uudesta Ristikakkosesta niin hyvän, kuin pystymme!

Nyt on myös TEIDÄN apunne enemmän kuin tarpeen, mielipiteitä riittää ja jokainen osa ei varmasti miellytä jokaista käyttäjää, mutta pyrimme tekemään sivustosta kokonaisuutena selkeästi aiempaa paremman, nopeamman, toimivamman, informatiivisemman, selkeämmän ja rakentamaan sivuston, joka on vielä enemmän käyttäjän mieleen, kuin aiempi versio.

Chatin puolelta löytyy erillinen huone, jonne käyttäjät voivat ilmoittaa löytämiään bugeja tai asioita jotka eivät toimi. Tiedämme hyvin, että näitä löytyy sivustolta vielä erittäin paljon, joten näiden bongaaminen ei aluksi ole niin tärkeää, koska suurin osa on jo meillä tiedossa ja tullaan korjaamaan seuraavan kahden viikon aikana.

Aikaväli 26.6 – 10.7 tullaan käyttämään sivustomme parantamiseen, bugien korjaamiseen ja uuden sivuston saattamiseksi pisteeseen, että voidaan kaiken sanoa edes karkeasti toimivan ja olevan edeltäjäänsä edellä. Tähän voivat myös sivuston käyttäjät vaikuttaa, mikäli jotain puuttuu, jotain kaipaatte, joku ei toimi tai muuten vaan haluatte tuoda mielipiteenne ilmi uudistetusta sivustosta niin tämä on erittäin suotavaa ja otamme palautteen vastaan ja pyrimme hyödyntämään sitä sivuston kehityksessä.

Miksi kaikki räjäytettiin?

Monelle saattaa herätä mieleen kysymys, että miksi kaikki pistettiin paskaksi ja rakennettiin uusiksi, tähän on useampi syy ja ne kiteytetysti alapuolella.

  • Aiempi sivusto koostui useista ulkoisista palasista, joten se rajoitti toimintaamme todella paljon ja moni asia jäi tekemättä, koska emme pystyneet ulkoista palasta muokkaamaan kuten halusimme
  • Nopeus on yksi syy, kokonaan uusiksi koodatuista palikoista koostuva sivusto on nopeampi eikä kuormita sivua niin paljon
  • Finglish, aiemmalla sivustolla oli hyvin paljon englantia seassa ja tiettyyn muottiin isketyt englanninkieliset tekstit oli mahdotonta toteuttaa suomeksi samalla tavalla
  • Voittokuvien laatu, virheilmoitukset, aiemmalla sivustolla oli hyvin paljon toimimattomia tai huonosti toimivia asioita, joita emme pystyneet muuttamaan, kuin tekemällä sivuston uusiksi.

Mikä muuttui?

Muutokset suurilta osin huomasit varmaan ensimmäistä kertaa kirjautuessasi uudistettuun Ristikakkoseen, mutta nämä pääpiirteittäin kiteytettynä alapuolella.

  • Voittokuvien laatu on parempi, voittokuvien selaaminen helpompaa
  • Sivustolla on vielä osittain englantia seassa, mutta jahka olemme valmiit niin uudistettu sivu on täysin suomeksi eikä finglishiä enää tarvitse katsella
  • Fiidi aiemmassa muodossaan poistui, mutta etusivu toimii edelleen yhtenä suurena fiidinä, koostuen fiidiosiosta, joka ilmoittaa mitä kaikkea sivustolle on lisätty, kuka on kommentoinut ja mitä, vihjeet, voittokuvat, kaikki mitä sivustolla tapahtuu löytyy edelleen sujuvasti etusivulta.
  • Päiväntarjoukset ulkoasu ja toiminnallisuus muuttunut ja parantunut
  • Käyttäjät näkevät myös milloin muut käyttäjät ovat paikalla
  • Käyttäjät saavat henkilökohtaiset infot kaikesta mikä koskettaa juuri sinua
  • Yksityisviestit on siirretty chatin puolelle
  • Ryhmät poistuivat, mutta chattiin pystyy perustamaan ryhmiä ja tätä tullaan tekemään jossain vaiheessa, kun koemme tämän tarpeelliseksi
  • Haku on parempi
  • Ulkonäkö on suurelta osin muuttunut, sekä etusivulla, että yksittäiset osiot on pyritty parantamaan
  • Chatistä löytyy historia, sekä käyttäjä pystyy valitsemaan haluamansa chatin kolmesta eri kokoluokasta
  • Uusien asioiden lisääminen sivustolle tapahtuu oikeasta yläkulmasta profiilin vierestä, halusitpa lisätä vihjeen, voittokuvan, tarjouksen tai tulevaisuudessa blogipostauksen
  • Kolikot ja timantit selkeästi näkyvillä
  • Paljon asioita jäi varmasti listaamatta, mutta ainakin nuo ovat muuttuneet

Mitä on vielä tulossa?

  • Paljon on vielä asioita kesken ja näitä tullaan koko ajan viemään kohti lopputulosta
  • Bloggaaminen on vielä jäissä, mutta tullaan tekemään kuntoon ja selkeästi helpommaksi ja paremmaksi, kuin mitä se oli aiemmin
  • Valikkoa tullaan fiksaamaan ja täydentämään
  • Loput englanninkieliset tekstit käännetään
  • ”Mitä sivustolla tapahtuu?” -sivulle on tulossa koontisivu, josta kaiken näkee
  • Bugit ja virheet ja toimimattomuudet tullaan tietenkin korjaamaan
  • Kattavat bonuslistaukset erilaisilla listaustavoilla ovat tulossa

Paljon oleellista tulevaa jäi varmasti listaamatta, mutta noilla päästään alkuun. Koko Ristikakkosen ylläpito toivottaa kaikki vanhat ja uudet naamat isosti tervetulleeksi päivitettyyn yhteisöömme! Tehdään tästä yhteisvoimin Suomen paras sivusti uhkapelaajille!

Yksi vastaus artikkeliin “Uusittu Ristikakkonen näki päivänvalon”

  1. handy sanoo:

    Noin kun sen muotoilee, niin paljonhan me ollaan tehty!

Vastaa

Avaa chat