Etusivu » Jalkapallon MM-kisat otteluennakko ja vihjeet | pronssiottelu ja finaali

Jalkapallon MM-kisat otteluennakko ja vihjeet | pronssiottelu ja finaali

⚽️Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja näin käy myös tänä viikonloppuna jalkapallon MM-kisojen osalta.

🏆Viikonloppu aloitetaan lauantaina ”lämmittelyllä”, kun Kroatia ja Marokko taistelevat 3. sijasta. Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat huipentuvat puolestaan sunnuntaina kello 17:00 starttaavalla Argentiinan ja Ranskan välisellä huippumatsilla!

Otteluennakko | päivä 22


🇭🇷 Kroatia – 🇲🇦 Marokko

17.12 klo 17:00

Pitkälti hyvän puolustuspelin ansiosta niin Kroatia kuin myös Marokko onnistuivat etenemään näinkin pitkälle tässä turnauksessa, mutta välierissä molemmat kohtasivat vaan yksinkertaisesti liian kovat joukkueet. Vaikka kummankaan joukkueen peli ei ollut missään vaiheessa sitä turnauksen viihdyttävintä niin silti matkalla välieriin molemmat onnistuivat kaatamaan maailman kovimpia joukkueita ja samalla osoittivat että hyvin puolustusvoittoisellakin pelillä pystyy pärjäämään, vaikka joukkueen materiaali ei olisi sitä ihan terävintä kärkeä.

Tämä ”pronssiottelu” tai ”3.sija -ottelu” tai millä nimikkeellä sitä ikinä haluaakaan kutsua on suurimman osan mielestä varmasti enemmän tai vähemmän turha. Voisi myös uskoa, että on jonkun verran vaikeaa saada valmistettua itsensä tähän niin sanottuun mitättömään otteluun, koska ainoa tavoitehan jokaisella pelaajalla on aina finaalipaikka ja mestaruus.

Joka tapauksessa molemmat joukkueet ovat täynnä ammattilaisia ja vaikka finaaliin ei riittänytkään niin onhan se toki mukavampi päättää turnaus voittoon kuin tappioon, joten eiköhän tästä ihan hyvä futispeli saada aikaan, ainakin toivottavasti.

Lähtökohdat otteluun ovat tasaiset ja on hyvin vaikea etukäteen sanoa kumpi tämän ottelun tulee viemään, mutta se on varmaa että tasainen kamppailu on tulossa. Kroatia lähtee kertoimien mukaan (n. 2.3 – 3.4 – 3.10) jonkin asteisena suosikkina, mutta kyllä tämä enemmänkin lähelle ”coin flip” ottelua on.

Mitä joukkueiden aiempiin otteluihin peilaa, niin lähtökohdat tähän matsiin on, että Kroatia tulee palloa hallitsemaan enemmän ja syöttelemään sitä välillä pitkiäkin jaksoja keskikentällä. Toki vaikka Argentiinaakin vastaan pallonhallinta voitettiin (61% – 39%) niin hyökkäyspään kolmanneksella ei tapahtunut juuri mitään ainakaan mistä voisi jälkipolville kertoa, minkä myös sen ottelun tyly lopputulos (ARG 3-0 CRO) kertoo.

Marokkokin osaa paikan tullessa iskeä vastaan ja tehdä tarvittavat maalit voittoon, joten mikäli Kroatia haluaa voiton tästä ottelusta napata niin vähän enemmän tuotantoa täytyy pystyä kyllä luomaan hyökkäyspäässä eikä vain tyytyä syöttelemään keskialueella. Välierässä Ranskaakin vastaan Marokko sai luotua muutamia ihan lupaavia maalipaikkoja, mutta tällä kertaa vain se terävin viimeistely jäi uupumaan.

Mitä lopputulokseen tulee niin veikkaisin kuitenkin, että tässä ottelussa voittajaa haetaan pitkän kaavan kautta aina pilkkukisasta asti, jossa Kroatia on lopulta vahvempi, sillä hyviä kokemuksiahan heillä jo niistä riittää näissä kisoissa.


Lopputulosveikkaus: 1-1 (2-1 rl)

⚽️Kokoonpanot:


🇭🇷 Kroatia

Maalivahdit: Dominik Livakovic, Ivica Ivusic, Ivo Grbic

Puolustajat: Dejan Lovren, Domakoj Vida, Josip Stanisic, Borna Barisic, Martin Erlic, Borna Sosa, Josip Sutalo, Josko Gvardiol, Josip Juranovic

Keskikenttäpelaajat: Luka Modric, Marcelo Brozovic, Mateo Kovacic, Lovro Majer, Nikola Vlasic, Mario Pasalic, Kritijan Jakic, Luka Sucic

Hyökkääjät: Ivan Perisic, Andrej Kramaric, Ante Budimir, Bruno Petkovic, Marko Livaja, Mislav Orsic

🇲🇦 Marokko

Maalivahdit: Yassine Bounou, Ahmed Tagnaouti, Monir El Kajoui

Puolustajat: Achraf Hakimi, Dari Achraf, Benoun Badr, Noussair Mazraoui, Yahya Attiat-Allah, Nayef Aguerd, Ghanem Saiss, Jawad El Yamiq

Keskikenttäpelaajat: Hakim Ziyech, Sofyan Amrabat, Azzedine Ounahi, Anass Zaroyry, Ilias Chair, Jabrane Yahya, Sofiane Boufal, Selim Amallah, Zakaria Aboukhlal, Bilal El Khannouss

Hyökkääjät: Youssef En Nesyri, Abderrazak Hamdallah, Abdelhamid Sabiri, Walid Cheddira, Abde Ezzalzouli


Pitkävetovihjeet | päivä 22

⚽️Kisojen ajan sivuillemme tulee paljon tipsejä otteluihin! Kaikkia emme lisää ottelupäiväennakoihin, joten katso parhaat pitkävetovihjeet MM-kisoihin pitkävetovihjeet osiosta!


Ladataan vihjettä, odota hetki...
Ladataan vihjettä, odota hetki...
Parhaat MM jalkapallo 2022 vedonlyöntisivut
Katso kaikki vedonlyöntisivut
Loading animation

Otteluennakko | päivä 23


🇦🇷 Argentiina – 🇫🇷 Ranska

18.12 klo 17:00

Tämän vuoden futiskarnevaalit kruunaa Argentiinan ja Ranskan välinen huippumatsi! Nappaako Ranska toisen maailmanmestaruuden putkeen vai saako kenties Lionel Messi nostaa pytyn vihdoin kohti taivasta? Se meille selviää sunnuntaina kello 17:00 eteenpäin!

Argentiina on onnistunut parantamaan peliään ottelu toisensa jälkeen ja avausottelun Saudi-Arabia tappio onkin enää kaukainen muisto vaan. Lionel Messi on johtanut joukkuettaan hienosti ja ennen finaalia hän jakaakin maalipörssin kärkipaikan Ranskan Kylian Mbappen kanssa (5 maalia). Tämän parempaa paikkaa maailmanmestaruudelle ei enää Messille voi toivoa, mutta täytyy myöntää että vastus ei tälläkään kertaa ole helppo.

Ranska on ollut läpi turnauksen vakuuttava ja kaatanut vastustajia mestarin elkein yksi toisensa jälkeen. Ainut kauneusvirhe tuli alkusarjassa Tunisiaa vastaan (2-1 L), mutta siinäkin ottelussa kokoonpano oli koottu lähinnä penkkipelaajista. Back – to – back mestaruus kiiltää varmasti kirkkaana jokaisen pelaajan silmissä ja kieltämättä siihen on täydet mahdollisuudet sunnuntaina. Pientä lisämaustetta ottelun alla on tuonut spekulaatiot siitä että loukkantuneena kisojen ajan ollut tuore Ballon dOr voittaja Karim Benzema voisi mahdollisesti pelata finaalissa. Kuitenkin vielä kirjoitushetkellä tilanne on vasta spekulaation tasolla enkä itse näe Benzeman pelaamista kovin todennäköisenä ainakaan avauksessa, mutta eihän sitä toki koskaan tiedä. Faktahan on että vaikka Benzeman pelituntuma ei ole tietenkään paras tällä hetkellä, niin kyllähän se silti toisi lisää uhkaa Argentiinan puolustajiin.

Kertoimien osalta (n. 2.8 – 3.00 – 2.75) ottelu lähes 50/50 kamppailu ja tottahan se on että tasaista tulee olemaan ja vaikea on voittajaa ennustaa. Ranska tulee todennäköisesti kontrolloimaan peliä, mutta kuten Kroatia -pelissä nähtiin niin Argentiina on erittäin vaarallinen vastahyökkäyksissä ja osaa rankaista niistä kovalla prosentilla, joten Ranskan puolustajien pitää olla enemmän kun hereillä näissä tilanteissa. Itselle tuo Ranskan kerroin on kuitenkin semmoinen jota lähtisin pelaamaan ja näen heidät kuitenkin isompana ennakkosuosikkina tämän pelin voittamaan mitä Argentiina. Kokonaisuudessaan Ranskan ryhmä on kuitenkin yksinkertaisesti vaan niin kova ja vaikea sieltä on heikkouksia kaivella esiin.

Tasurikin on toki ihan mahdollinen tulos, mutta lopputulosta veikkaillessa käännyn itse siihen, että Ranska vie ottelun niukasti varsinaisella peliajalla ja kestää Argentiinan lopun kovan paineistuksen.

Katsotaan miten sunnuntaina käy, mutta allekirjoittaneen veikkauksilla maailmanmestaruuden voittaisi Ranska ja Argentiina joutuisi tyytymään 2. sijaan. Kolmannen sijan nappaisi Kroatia ja Marokko jäisi täten neljänneksi.

Ja näin MM-kisat alkavat olla paketissa. Kiitos lukijoille sekä kaikille, jotka olivat mukana tämän kertaisessa futiksen MM-huumassa. Seuraavan kerran sitten neljän vuoden päästä.


Lopputulosveikkaus: 1-2

⚽️Kokoonpanot:


🇦🇷 Argentiina

Maalivahdit: Damian Martinez, Geronimo Rulli, Franco Armani

Puolustajat: Lisandro Martinez, Nicolas Tagliafico, Nicolas Otamendi, Juan Foyth, Nahuel Molina Gonzalo Montiel, German Pezzella, Cristian Romero

Keksikenttäpelaajat: Rodrigo De Paul, Leandro Paredes, Alejandro Gomez, Exequiel Palacios, Marcos Acuna, Alexis Mac Allister, Enzo Fernandez, Rodriguez Guido

Hyökkääjät: Lionel Messi, Angel Di Maria, Julian Alvarez, Joaquin Correa, Paolo Dybala, Lautaro Martinez, Nicolas Gonzalez

🇫🇷 Ranska

Maalivahdit: Hugo Lloris, Steve Mandanda, Alphonse Areola

Puolustajat: Lucas Hernandez, Benjamin Pavard, Raphael Varane, William Saliba, Theo Hernandez, Ibrahima Konate, Dayotchanculle Upamecano, Youssouf Fofana, Jules Kounde, Axel Arthur Disasi

Keskikenttäpelaajat: Aurelien Tchouameni, Matteo Guendouzi, Adrien Rabiot, Eduardo Camavinga, Jordan Veretout

Hyökkääjät: Kylian Mbappe, Antoine Griezmann, Ousmane Dembele, Olivier Giroud, Kingsley Coman, Marcus Thuram, Randal Kolo Muani, Karim Benzema


Pitkävetovihjeet | päivä 23

⚽️Kisojen ajan sivuillemme tulee paljon tipsejä otteluihin! Kaikkia emme lisää ottelupäiväennakoihin, joten katso parhaat pitkävetovihjeet MM-kisoihin pitkävetovihjeet osiosta!


Ladataan vihjettä, odota hetki...
Parhaat MM jalkapallo 2022 vedonlyöntisivut
Katso kaikki vedonlyöntisivut
Loading animation

Kirjoita kommentti