Etusivu » FIBA World Cup 2023 lohkot - Susijengi matkaa Japaniin

FIBA World Cup 2023 lohkot – Susijengi matkaa Japaniin

Koripallon MM-kisojen 2023 lohkot arvottiin hetki sitten. Suomi lähti arvontaan korista 5, ja oli ennalta tiedossa että sille tulee vastustajat koreista 1, 3 ja 7. Ykköskorissa oli Filippiinit, USA, Australia ja Espanja, kolmoskorissa Saksa, Italia, Brasilia ja Kreikka ja seiskakorissa Jordania, Angola, Japani ja Norsunluurannikko. Lohkojako vaikutti ainakin omaan silmään aika epäreilulta, sillä Suomen mahdollisina vastustajina oli selkeästi kärkipään eurooppalaisia joukkueita, kun taas monessa top4 korissa oli helpompiakin vaihtoehtoja.

Aiemmasta ennakosta voit lukea tarkemmin Susijengin matkasta ja kisojen formaatista.

Ykköskorista Susijengin vastustajaksi napattiin Australia, ja selkeästi helpoin Filippiinit tässä menetettiin ja samalla todennäköisyydet päästä lohkosta jatkoon (neljän joukkueen lohkosta kaksi etenee jatkolohkoihin ja kaksi joutuu sijoituslohkoihin) heikkenivät merkittävästi. Australia on toki ykköskorin vaihtoehdoista toiseksi helpoin, mutta ei merkittävästi eroa Espanjan tasosta ja on kuitenkin todella kivikova joukkue.

Kolmoskorin kovista vaihtoehdoista Suomelle valikoitui jo karsintalohkosta tuttu Saksa. Ehkä jossain määrin Saksa sopii Suomelle paremmin kuin esim. Italia ja myöskin Kreikka on varmasti Giannis Antetokoumpon johdolla myös kivikova. Brasilia olisi ollut näistä toivevastustaja, mutta sanottakoon että Saksa voisi olla näistä se toiseksi helpoin.

Seiskakorista Suomi joutui vastaanottamaan ns. luodin, sillä isäntämaan kovalla kannustuksella Japani on selkeästi kovin tarjolla olleista vaihtoehdoista. Samalla Japanin lohkoon saaminen tarkoittaa sitä että Susijengi pelaa ottelunsa Okinawan saarella, jonne saapuu varmasti kisojen aikana enemmän suomalaisia, mitä siellä on nähty edellisten vuosikausien aikana yhteensä.

Suomen lohkon otteluohjelma koripallon MM-kisat 2023:

25.8. Saksa-Japani ja Suomi-Australia

27.8. Australia-Saksa ja Japani-Suomi

29.8 Saksa-Suomi ja Australia-Japani

Jatko -ja sijoituslohkot pelataan 31.8.-3.9.

Lohkoarvonnan tulokset:

Manila, Filippiinit

Lohko A: Angola, Dominikaaninen tasavalta, Filippiinit, Italia

Manilassa pelattava A-lohko olisi ollut Susijengin menestyshaaveiden kannalta unelma-arpa, varsinkin kun ottaa huomioon, että myöskään jatkolohkosta eteenpäin pääseminen 8 joukkoon ei olisi mahdottomuus, kun A- ja B-lohkojen kaksi parasta yhdistetään. Ykköskorista Filippiinit ei ole isäntämaan hurmiomaisesta kannustuksesta huolimatta lähelläkään muita ykköskorin joukkueita, Angola on toki pitkään ollut Afrikan koriksen sanansaattajia, mutta kuitenkaan ei sekään huippujoukkue ja myös Italia olisi hyvänä päivänä ollut voitettavissa. Dominikaaninen tasavalta oli viime kisoissa noin Suomen tasoinen joukkue ja nappaa paikan tässä A-lohkossa. Italia saa melko helpon reitin tästä eteenpäin.

Lohko B: Etelä-Sudan, Serbia, Kiina, Puerto Rico

Tähän lohkoon ei ollut Suomella mahdollisuus päästä, mutta tässä Serbia on jättisuosikki ja kaikki muut joukkueet selkeästi heikompaa tasoa. Arvioisin että Puerto Rico saa tästä jatkopaikan. Tämä lohko yhdistyy lohkon A-kanssa jatkolohkovaiheessa.

Lohko C: USA, Jordania, Kreikka, Uusi-Seelanti

USA:n saaminen lohkoon ei varmasti ole menestyksen kannalta hyvä juttu, mutta toisaalta monen koripallojoukkueen unelma. Suomi vältti tämän luodin, sillä USA:han kohdattiin jo viime kisoissa ja ei ole niin väliksi käydä uutta tappiota siitä hakemassa. Uusi-Seelanti arvottiin Suomen vitoskorista tähän ja voidaan sanoa, että vaikka Jordania varmasti onkin helpommasta päästä oleva joukkue, on tässä kaksi selvästi ylitse muiden, eli USA ja Kreikka nappaavat jatkopaikat ja Uusi-Seelanti taistelee minkä pystyy.

Lohko D: Egypti, Meksiko, Montenegro, Liettua

Lohkossa D Liettua lähtee suurehkona suosikkina, ja uskoisin että Montenegro ja Meksiko taistelevat tiukasti toisesta paikasta. Euroopan koristaso on kova ja vaikka Montenegro ei kuulukaan Euroopan terävimpään kärkeen, uskoisin että on se Meksikoa hieman edellä. Vaikka Meksiko pelasikin karsinnoissa USA:a vastaan voitokkaasti, on USA:lla karsintapeleissä aika höntsäporukka verrattuna näihin peleihin (joihin USA ei kuitenkaan siltikään parhaalla nipulla yleensä lähde). Lohkojen C ja D yhdistymästä jatkolohkosta voidaan odottaa kyllä kivikovaa, sillä näillä näkymin siinä pelaisi kolme jopa mitalisaumoja omaavaa joukkuetta (USA, Kreikka ja Liettua)

Okinawa, Japani

Lohko E: Saksa, Suomi, Australia, Japani

Tätä lohkoa puitiinkin jo Suomen kannalta. Sanottakoon että kenties kaikkein tasaisin lohko kisoissa, jossa ketään ei voi suorilta pelata ulos jatkopeleistä, mutta toisaalta yksikään ei ole varma lohkon voittaja. Suomella kävi sinänsä tuuri että kaikki on mahdollista, mutta toisaalta jatkoon kampeaminen lievästä altavastaaja-asemasta piirun verran kovempia Saksaa ja Australiaa vastaan sekä myöskin Japanin kaataminen (uskoisin että Suomi on Japanin kotiedun myötä lievä altavastaaja tässä pelissä) on kova paikka. Toisaalta jos meidän Lauri pysyy terveenä on realistiset mahdollisuudet voittoon jokaisessa matsissa. Ennakolta todennäköisimmät jatkoonmenijät ovat Saksa ja Australia, mutta kohtuulliset mahdollisuudet annan Suomellekin.

Lohko F: Slovenia, Kap Verde, Georgia, Venezuela

Okinawan toinen lohko, joka on sinänsä mielenkiintoinen, että Suomi pelaa kaksi ottelua tämän lohkon joukkueita vastaan sitten kun alkulohko on ohi. Mikäli päästään jatkoon, joukkueet ovat lohkon top2-joukkueet, jos taas tiputaan niin pelaillaan sijoitusotteluita bottom2-joukkueita vastaan. Slovenian pitäisi klaarata tämä lohko Luka Doncicin johdolla aivan pystyyn ja sanoisin että Georgia ja Venezuela ovat kohtuu samalla viivalla tappelemaan toisesta paikasta. Piskuisen Kap Verden jatkomahdollisuuksiin vaikea uskoa.

Jakarta, Indonesia

Lohko G: Iran, Espanja, Norsunluurannikko, Brasilia

Tämä oli yksi Suomen mahdollisista lohkoista, johon Iran arvottiin. Iran arvottiin ennen Suomea, mutta maarajausten takia se heitettiin tähän, ja Suomi viimeisenä nostettuna pallona jäi jäljelleolevaan lohkoon. Tässä lohkossa olisi ehkä hivenen paremmat mahdollisuudet ollut jatkoon, sillä pidän Brasiliaa hieman hiipuvana koripallomahtina, Espanja on Espanja, mutta voitettavissa hyvänä päivänä kuten Eurobasketin avauspuoliaika osoitti ja Norsunluurannikko todennäköisesti lohkon jumbo. Uskoisin kuitenkin että Iran on Suomea heikompi joukkue, ja sen taistelu ei riitä Espanjaa ja Brasiliaa vastaan ja nämä kaksi raivaavat itsensä jatkoon.

Lohko H: Kanada, Latvia, Libanon, Ranska

Jakartan toisessa lohkossa kamppailee kaksi kovaa eurooppalaista, Ranska ja Latvia, hyvää nousua tehnyt Kanada ja sitten todennäköisesti jumboksi jäävä Libanon. Latvialla ja Kanadalla on varmasti kova vääntö kakkospaikasta, mutta ellei Ranska ailahtele ottaa se ykköspaikan.

Loading animation
Loading animation
3

Kirjoita kommentti