Etusivu » Tunnelmasta toiseen Hämeenlinnassa

Tunnelmasta toiseen Hämeenlinnassa

Viime keskiviikkona tuli tehtyä yhdistetty työ- ja huvimatka Hämeenlinnaan. Se työosuus oli yhtä kuin lentopallo-ottelu LP Hämeenlinna – OrPo. Pistänpä tähän kopion peliin liittyneestä vihjeestä niin voitte todeta täydellisen asiantuntemattomuuteni, siis mikäli ette ole sitä vielä tehneet.

Hämeenlinnan palloiluhallin nimi oli muuttunut sitten kesäisen käynnin mutta onneksi ei sentään sijainti. Ei muuta kuin halliin sisälle hyvissä ajoin ja kun olin hetken katsellut ympärilleni alkoi kauniisti sanottuna vituttamaan. Nimittäin se, että olin pelannut ja mikä pahinta vihjannut täällä OrPon suuntaista vetoa. Ja myös se, että olin vaivautunut paikalle ja nyt näyttikin siltä, että odotettavissa oli nopea ja ruma selkäsauna OrPolle. Syystä, että lämmittelyssä oli Kerholta (sillä nimellä sitä edelleen kutsuvat ja käytetään myös tulostaululla) maajoukkuepelaaja Kokkonen joka oli täydessä peliasussa ja löi palloa siinä missä muutkin. Lisäksi silmiin osui tummapintainen uusi pelaaja joka myös täysillä mukana lämmittelyssä. No näihinhän olin hieman varautunut vihjeessä eli vain pienellä panoksella. Mutta siihen en ollut lainkaan varautunut, että OrPon paras pelaaja Holm oli poissa. Oli toki mukana mutta toimi vain pallotyttönä. Pelin alkuperäinen ml-arvio oli 70-30 jolla siis sai niukasti peliä OrPon suuntaan mutta lämmittelyhavaintojen jälkeen arvio olikin n. 90-10. Tässä vaiheessa olisin vetänyt omaisuuden Kerhoon mutta eipä se puhelimellani onnistunut. Tämä oli konkreettinen esimerkki siitä miten rajusti arvio saattaa muuttua kun vain kävelee halliin sisälle ja katselee minuutin verran naisia.

Kun aloituksen pelaajia kuuluteltiin kentälle yllätyksekseni havaitsin, että Kokkonen ja uusi hakkuri Shields vetivätkin lämmintä ylle eli eivät ainakaan avauksessa olleet. Tässä vaiheessa heräsi pieni toivonkipinä, että jospa OrPo jotenkin ihmeellisen onnekkaasti saisi kaivettua sen erävoiton. Ja saihan se, heti ensimmäisestä. OrPo sai hyvän alun eikä Kerho uhannut sitä missään vaiheessa. Nyt alkoikin pelottamaan, että jos OrPo voittaakin 0-3 mikä olisi kaikkein ikävin tulos mutta ei tarvinnut kauaa pelätä. Jos ensimmäisessä erässä OrPolta onnistui kaikki ja Kerholta ei oikein mitään niin toisessa osat kääntyi täydellisesti ja erä Kerholle ja veto kotiin. Kun nyt oli varianssin ääripäät katsottu niin loppupeli pelattiinkin hyvin tasaisesti.

Ennakossa kirjoitin, että Gillis on epäonnistunut hankinta OrPolle. Hän oli varmaan tuon lukenut ja nyt näytti minulle keskisormea molemmin käsin sillä hakkasi pinnat 35/+21. Teki töitä koko pienen palkkansa edestä. Vastaanottoja yli 50 sillä Kerho suuntasi ne pääosin hänelle tarkoituksena estää, ettei kerkeäisi hyökkäämään mutta kerkesi yli 70 kertaa mikä on karmea määrä, onneksi seuraavaan peliin puolitoista viikkoa niin akillesjänteet saa hieman levätä. OrPon passari Luntamolla oli päässä vain yksi ajatus eli palloa kuumalle Gillisille jos suinkin mahdollista. Kerhon oli helppo arvata mihin pallo menee ja rakentaa sinne torjunta, se vaan ei pitänyt. Gillisistä on paljastunut yllättävä Suomi-kytkentä sillä hänen isänsä Bill oli Kouvoissa voittamassa koripallon mestaruutta 1995. Lauryn onkin selvästi pantu alulle sen kunniaksi sillä on syntynyt 13.02.1996.

Väärässä olin siinäkin kun aiemmin väitin, että keskitorjuja Kettunen tulee vain hätävaraksi. On ottanut paikan pelaavassa kokoonpanossa. Olin sentään yhdessä asiassa oikeassa eli siinä kun arvelin, että Hämeenlinna on vielä tässä horjutettavissa, OrPohan pelin lopulta voitti. Vanha puhelimeni pelasti siis omaisuuden, olisikohan turvallisinta kun en uutta hankkisikaan.

Prosenttiympäristö on tällä hetkellä niin vaikeasti hallittavissa, että arveluttavaa olisi vihjailla. Näistä joukkueista, jotta voisi koskea Kerhoon täytyy olla varmuus, että Kokkonen pelaa ja on täydessä iskussa sekä saatava selkoa Shieldsin tasosta, nyt oli kovin vaatimaton mutta oli vasta kolmatta päivää maassa. Ja OrPolta täytyy tietää, että Holm on pelikunnossa ja pystyykö Gillis tekemään pinnoja myös kärkijoukkueita vastaan. Arvaamaton kortti on myös LiigaPloki, tosin siitä tuli aika paljon selvyyttä kun se voitti lauantaina cupin finaalin. Toisaalta siinä hävisi Viesti jonka passarilta meni akillesjänne joten senkin tilanne on arvoitus. Ja monella muullakin jotain pientä ja Puijoon ei arvaa koskea muista syistä joten viikonlopun peleistä ei jää mitään mihin voisi koskea julkisesti. Helmikuussa sitten mahdollisesti, toki kertoimet lopulta ratkaisee.

Tänään naiset pelaa Eurocupeja. Vedin kaikkiin 3-0 suomalaisia vastaan mutta noissa on nakerrettu kertoimet jo olemattomiksi joten ei noita voi vihjeiksi laittaa.

Lopuksi vielä valokuvista. Hämeenlinnassa kuvia nappailee Veli-Matti A. Pitkänen joka on pitkältä ajalta tuttu mies joten uskalsin mennä häiritsemään. Hän kuvaa myös HPK:n jääkiekkoa ja vähän Pelicansiakin. Hän vahvisti olettamukseni, että sarjan sivujen otteluraporteissa olevat kuvat ovat vapaata riistaa. Artikkelikuvassa OrPon uudet pelaajat Gillis ja Kettunen torjuvat Kerhon uuden pelaajan Shieldsin hyökkäystä. Loppuun vielä toimittajan toinen valinta Veli-Matin kuvista. Vähän poikkeuksellisempi lentopallokuva, siinä poseeraa OrPon Beddingfield jolle ei ole oikein löytynyt pysyvää roolia. Periaatteessa hakkuri mutta oli heti syksyllä selkävaivoja eikä juuri saanut peliaikaa. Kun keskitorjujat loppuivat kesken hänestä pikakoulutettiin sellainen kun pituutta 190cm, kun LiigaPlokin poistokorista löytyi oikea keskitorjuja joutui taas sivuun. Viime aikoina pelannut vain hakkuri-passari ristivaihtoja eikä niitäkään ole otettu läheskään joka erä. Nyt Holmin puuttuessa sai pelata koko pelin ja suoritus ihan ok.


Kirjoita kommentti