Menu
Rekisteröidy
Etusivu » Sunnuntai-illan Winnipeg Jets - Dallas Stars

Sunnuntai-illan Winnipeg Jets – Dallas Stars

Jets vs. Stars – 10.11.2019

 

Näin suomalaisittain isänpäivän illan Winnipeg Jets – Dallas Stars -ottelu on yksi alkukauden mielenkiintoisimmista, joskin hieman eri lähtökohdista, mitä esimerkiksi vielä syyskuussa olisi saattanut ajatella.

Tuolloin monet meistä ajattelivat Patrik Laineen nousevan takaisin maalipörssin kärkisijoille, mutta vielä tässä vaiheessa näin ei ole käynyt. Mikä kuitenkin parasta, niin Laineen otteet ovat olleet läpi alkukauden lähes kaikilta kanteilta katsottuna todella positiivisia, erityisesti sitä työmäärää korostaen, jota ei ole välttämättä aiemmin nähty. Kenties se sama asia on noussut esille kuin edeltävälläkin kaudella, että Laine syöttää turhankin usein, kun olisi jo paikka laukoa 5 vs. 5 -pelissä, mutta niin usein kun tämän laukomattomuuden kuvitellaan johtuvan itseluottamuksen puutteesta, niin hyvän syöttäjän kannattaakin syöttää tilanteissa, joissa vastustajan puolustajat ja maalivahti odottavat Laineen laukovan. Moni muistanee esimerkiksi Sami Salon pelkkänä kovana laukojana, jolla on suuren yleisön silmissä täysin väärin yhden tempun maine, kun joukkuekaverit osasivat arvostaa nimenomaan Salon tarkkoja ja kovia syöttöjä. Ehkäpä Laineen maalihanat aukeavat Starsia vastaan, jonka ”kaatajana” tamperelainen muistetaan parilta ensimmäiseltä kaudeltaan.

Muiden suomalaisten osalta illan Jets ei tule olemaan kovinkaan sinivalkoinen, sillä Sami Niku on syystä tai toisesta jälleen kerran (ei varmistettu) samaisen kaupungin farmissa ja Ville Heinolan tie kävi osittain odotetustikin takaisin Suomeen, jossa vietetty loppukausi antanee paljon paremmat eväät harjoitella ja kehittyä fyysisesti tulevaa kautta ja kuka ties silloista Calder Memorial Trophy -kamppailuakin varten.

Joona Luoto pelasi perjantain ja lauantain välisenä yönä uransa ensimmäisen NHL-ottelun, kohtalaisen näkymättömän sellaisen, jota voitaneen kuitenkin pitää nelosketjun pelaajalta hyvänä tuloksena. Tätä kirjoittaessa Luodon(kaan) illan osoitteesta ei ole tietoa.

Dallas muistetaan 2000-luvun suomalaisjoukkueena, jollaiseksi se on muodostunut toistamiseen jopa aiempaa merkittävämmin. Kauden alku Starsin osalta on ollut pettymys, sillä niin itse kuin moni muukin povasi heitä yhdeksi suurimmista suosikeista voittamaan Stanley Cupin, mutta St. Louis Bluesin edelliskauden tiedostaen kelkka kerkeää kääntymään vielä paremminkin, josta on hieman ollut viitteitäkin. Aina haastavan keskisen divisioonan viides sija on lähes 20:n pelatun runkosarjaottelun jälkeen selkeä pettymys, mutta muistettakoon, että edellisestä kahdeksasta ottelustaan Stars on voittanut peräti seitsemän.

Starsin suomalaispelaajista loukkaantumisten vuoksi sivussa oleva Roope Hintz on aloittanut kauden juuri niin hyvin tai jopa hieman paremminkin, mitä viime kevät ja erityisesti pudotuspelit antoivat olettaa. Hintzia voitaneen pitää Starsin koko alkukauden parhaimpana hyökkääjänä, joka on noussut samalla fanien suosikkipelaajaksi kaikkien supertähtien seasta.

Miro Heiskanen ei vielä ole puolustajien pistepörssin kärkisijoilla, mutta kaiken kaikkiaan Heiskanen on ollut selvästikin yksi alkaneen kauden parhaista NHL-puolustajista, jonka kohdalla asiantuntijoiden puheet jopa aivan lähitulevaisuuden Norris Trophyn voittamisesta eivät enää kuulostakaan niin kaukaiselta ajatukselta. Jos koko NHL:stä täytyisi valita yksi puolustaja, jonka otteita seurata, niin se olisi mahdollisesti juuri Heiskanen, joka hieman Aleksander Barkovin tavoin jäänee pienemmälle huomiolle, mitä joissain toisissa USA:n tai varsinkin Kanadan kaupungeissa saisivat.

Valmentajan silmissä Esa Lindell on takuulla aivan yhtä arvokas pelaaja Starsille kuin Heiskanenkin ollen sittenkin jopa se kaikkein tärkein palanen Dallasin puolustusta. Suomalainen tekee valtavan määrän töitä puolustuspäässä ja tilaisuuden tullen ei ole yhtään huonompi luistelija tai pelintekijä hyökkäyspäässäkään. Lindellin peliajat ovat olleet läpi kuluvan kauden hirvittävän suuria ja alivoimalla hän on takuulla NHL:n parhaimpia puolustajia.

Rankkaa Heiskasen ja Lindellin sitten miten haluaakaan, niin suomalaisten vastuu ei tule ainakaan pienemään marraskuun loppua kohti mentäessä Jokereistakin muistettavan ruotsalaispuolustaja John Klingbergin ollessa sivussa.

Winnipegissa tämä ei sen sijaan ole mikään suomalaistähtien yhteenotto vaan todella tärkeä divisioonan sisäinen taistelu, jossa kohtaavat divisioonan sisällä kahden pisteen päässä toisistaan olevat joukkueet, joilla molemmilla on ollut omat vaikeutensa loka-marraskuun aikana. Siinä missä Starsilla hyökkäyksen supertähdet ovat olleet kärjistettynä täysin varjojen mailla, niin Jetsilla oli puolustus täysin hajonnut kauteen lähdettäessä ja lisäksi se tuttu ketjujen jumppaus on alkanut, jolloin etenkin ykkös- ja kakkosketjut ovat olleet ties missä koostumuksissa otteluihin lähdettäessä tai jopa niiden aikana, eikä enää edes lähes erottamattomana pidettyä Mark Scheifele – Blake Wheeler -kaksikkoakaan ole jätetty rauhaan.

Päiväottelut ovat usein täynnä korkeita odotuksia tällä puolella valtamerta, jotka jäävät kuitenkin useimmiten ainakin jossain määrin toteutumatta, mutta toivottavasti nämä mielenkiintoiset lähtökohdat täyttyvät edes osittain ja nähdään kuuma sekä maalirikas ottelu, mutta jo tähän mennessä kautta nähtyjen enemmän tai vähemmän epäonnisten taklausten osalta siisti sellainen.

Kirjoittanut Lumpy
Kerro jotain itsestäsi.
No comments yet