fbpx
Rekisteröidy
Etusivu » Kuuluvatko tappelut jääkiekkoon?

Kuuluvatko tappelut jääkiekkoon?

Mielipide jääkiekkotappeluista

Kuuluvatko tappelut jääkiekkoon? Eivät kuulu, mutta onneksi ne ovat vähenemään päin ja vielä joku päivä, jos eivät täysin pois kitkettyjä, niin korkeintaan yksittäisiä tapauksia pitkän kauden aikana.

Tämä keskustelu on ollut yhä kasvamaan päin läpi 2010-luvun ja on siitä toki puhuttu paljon aiemminkin. Jotkut meistä seuraavat etenkin pohjoisamerikkalaisia sarjoja lähinnä tappeluiden vuoksi, joku innostui silloiseen Vitjaz Tsehoviin perustetusta pohjoisamerikkalaisesta panssarirykmentistä, jonkun mielestä kuuluu tapella, kun siihen on jokin sellaiseen oikeuttava syy ja sitten on taas meitä, jotka ovat muuttaneet mielipidettään vuosien aikana. Myönnetään, että YouTubeen ladatut tappeluvideot, hockeyfights ja dropyourgloves ovat tulleet hyvinkin tutuiksi.

Jääkiekkotappelut ovat olleetkin iso osa lajia läpi sen historian. Muistamme esimerkiksi 1970-luvulta vuosituhannen taitteeseen ja sen yli mennessä kovimmat tappelijat lähes yhtä hyvin kuin nimekkäimmät tähtipelaajatkin. Usein nämä vielä – ihan ymmärrettävästi mainitaankin samassa yhteydessä. Joskus varmastikin, kaikista puheistakin päätellen joku NHL:n tunnetuimmista pelaajista on tuntenut olonsa turvallisemmaksi, kun joukkueessa on yksi tai kaksi kovanyrkkisempää kaveria, jotka tietävät missä omat suojeltavat pelaajat menevät ja missä vastustajan itseään verraten saman kategorian pelaajat ovat.

Tappelijat on nähty supertähtien suojelijoina. Sotureita, joilla on läpi kauden jokin paikka kipeänä, naama ja nyrkit murjotun näköiset, treenit sekä alkulämmöt koostuvat nyrkkeilystä / varjonyrkkeilystä ja maila on mukana, kun ei sitä oikein voi vaihtopenkillekään jättää. Tästä on menty kuitenkin esimerkiksi NHL:ssä eteenpäin ja kaikki heistä osaavat pelata jääkiekkoa, vaikka joku hanskojen pudottamiseen erikoistunut kaveri saattaa ollakin sen verran verkkainen, että jos vähän vielä hidastuu, niin ei liiku enää ollenkaan. Enää kenenkään ei tarvitse kuitenkaan haaveilla kirjaimellisesti tappelevansa itseään NHL:ään.

Tässä tulee kuitenkin juuri se asia, jota ainakaan vatsansa takaa ruutua etsivä penkkiurheilija ei pysty käsittämään, että millä tavoin nämä kaksi toisensa viideksi minuutiksi pelistä pihalle takovaa kaveria suojelevat näitä supertähtiä. Onko supertähdet siis nyt suojattu, kun esimerkiksi ne ennakkoon tappeluherkimmät pelaajat istuvat jäähyllä muiden jatkaessa peliä? On tietenkin helppoa ymmärtää, että tappelijat saattavat olla ennen otteluakin täynnä adrenaliinia tietäessään, että tänään todennäköisesti mennään ja sama tunne jatkuu vielä tappelun jälkeenkin, mutta aiheuttaako se toisissa pelaajissa jotain toivottua pelkotilaa, että tänään saa vastata teoistaan, jos jotain hölmöilee? Ennemminkin haastatteluista on saanut sen kuvan, että tappelija tietää ennen ottelua, että kenen kanssa painitaan, jos painitaan ja taustalla voi olla myös jotain edellisestä ottelusta ja tappelusta hampaankoloon jäänyttä, jota lähdetään selvittämään sekä tasoittamaan rekordia. Ei siis puhettakaan, mistään tähtipelaajien suojelutoimenpiteistä tai yleisen kurin ja järjestyksen säilyttämisestä, joka on käsittääkseni edelleenkin tuomareiden työtä.

Milloin edes joku pelaaja on varsinaisesti joutunut ”vastuuseen” tekemisistään? Ensimmäisenä tulee mieleen kevään 2004 tapaus, jossa Todd Bertuzzi murjoi itseään kolme kertaa pienemmän ja täysin eri osastossa painivan Steve Mooren puoleksi vuodeksi sairaalaan tai Jokereiden ja HIFK:n kohtaaminen joku syksy sitten, jossa kohteeksi joutui sellainen pelaaja, johon ei ollut pienintäkään perustelua. Näissäkin tapauksissa kaikista puheista päätellen nämä pahoinpitelyn suorittaneet kävivät pitkien pelikieltojensa lisäksi läpi todella vaikeita aikoja, eikä nämä ”kouluttamiset” välttämättä olleetkaan niin hyvä idea. Eli sen kerran, kun suunsoitto ja uhkaukset etenevät käytännön tasolle, niin tulos on tämä.

NHL:ssä on tälläkin hetkellä lukuisia 1-2-ketjujen pelaajia, joiden rottailut ja suunsoitot eivät kerää pitkässäkään juoksussa erityisempiä ”kostotoimenpiteitä” tai sitten niitä käydään läpi oman painoluokan ja saman aseman pelaajan kanssa, joka ei kuitenkaan muuta tulevaisuuden osalta mitään, vaan pelaajan luonne on täysin samanlainen seuraavassakin ottelussa, vaikka edellisessä ottelussa on pidettykin ryntäistä kiinni ja näytetty vihaisilta.

Tappeluita on käytetty myös joukkueen herättelyyn. Ensimmäisessä erässä ollaan nopeasti 3-0 -tappiotilanteessa ja jotain on nyt saatava aikaiseksi: kaksi nelosketjun 110-kiloista järkälettä takoo itsensä jäähylle. Tästä herättelystä on seurauksena jälleen muutama vastaanotettu isku, joiden seuraukset nähdään jopa ennen 40-vuotispäiviä, vaikka välittömästi tapeltuaan ei mitään tuntisikaan.

Sitten tullaankin siihen, minkä vuoksi näistä tappeluista nykyään puhutaan. Monet meistä katsoisivat tappeluita mielellään, jos niillä ei olisi mitään kauaskantoisia seurauksia. Valitettavasti tällä vuosikymmenellä jo ainakin viisi NHL:ssä tappeluihin erikoistunutta pelaajaa on päätynyt itsemurhaan, joista kannattaa lukea esimerkiksi Derek Boogaardin kirja tai ainakin tämä Iltalehden artikkeli. Nyt siis tiedämme jo paljon enemmän kuin vuosituhannen taitteessa tappeluiden ja kovien taklausten seurauksista ja taas muutaman vuoden päästä paljon lisää.

Ehkäpä tappelijoiksi ajautuukin sellaisia henkilöitä, joille saattaisi tulla uran jälkeen toista pelaajaa helpommin ongelmia, mutta näissä tapauksissa tappeluilla, kipujen lievityksellä ja niiden jättämällä yhteisvaikutuksella on selvä yhteys.

Jälkikäteen joidenkin, esimerkiksi juuri Boogaardin tappeluita katsoessa kiinnittää huomiota myös vaihtopenkille. Pelaajat nousevat seisomaan ja osa naputtaa mailallaan kaukalonlaitaa, mutta heistäkin takuulla valtaosa tiesi, millaiset jäljet tappelut olivat Boogaardiin jättäneet. Ei Boogaard tapellut siellä mitään kuria pitääkseen vaan oman työpaikkansa puolesta, vaikka päällä oli järkyttävät kivut ja aivotärähdyksiä. On hyvin vaikeaa uskoa, että joku superstara oli iloinen siitäkään tappelusta tai joukkue sai hirvittävästi lisää voimaa.

Olisikin hyvin mielenkiintoista kuulla, että kuka tänä päivänä voi oikeasti perustella äskeisten tapausten – ja todennäköisesti vielä tulevienkin myötä, että minkä vuoksi tappelut kuuluvat jääkiekkoon tulevaisuudessakin? Ei ainakaan sillä verukkeella, että ”ne ovat aina kuuluneet”. Lähtevätkö esimerkiksi epäpuhtaat taklaukset täysin käsistä ja muut vastaavat temput, jos asiaa ei saa nyrkein hoitaa vai onko tähän parempi lääke se, että kurinpitoa tiukennetaan entisestään palkattomien pelikieltojen osalta.

Näistä seurauksista puhuttaessa tappelut ja rumat taklauksen voidaan rinnastaan jollain tavalla toisiinsa, vaikka tappeluun tarvitaankin kaksi halukasta osallistujaa. Jotain joidenkin ajattelutavasta toisen kunnioitusta ja terveyttä kohtaan kertoo sekin, että esimerkiksi sinänsä ja yleisesti ottaen sääntöjen mukaan puhtaistaan, mutta äärettömän kovin taklauksistaan tunnettu Scott Stevens oli aikanaan olevinaan hyvinkin järkyttynyt Eric Lindrosin tainnutettuaan ja katuvansa sitä, mutta ei tämä Stevensia muuttanut pelaajana mitenkään, vaan samat taklaukset jatkuivat, vaikka kanadalainen takuulla ymmärsi edes jossain määrin aiheuttamansa vammat. Eikä tässä puhuta pelkästään niistä muutamista päähän osuneista taklauksista, vaan taklauksen aiheuttamasta pään retkahtamisesta ja jäähän iskeytymisestä. Vaikka itse taklaus olisi täysin puhdas, niin se mitä tapahtuu vauhdin pysähtyessä ja pelaajan pudotessa jäähän on täysin toinen asia, joka on ikään kuin vierittävinään syyn pois taklaajan harteilta.

Kovilla taklauksilla yritetään toki pimentää vastustajaa, eikä kukaan myönnä yrittävänsä vahingoittaa, mutta jokaisen pitäisi käsittää mitä sekin aiheuttaa kaikista taklattavan vastuu -puheista huolimatta, jos 190-senttinen pelaaja ajaa 178-senttistä pelaajaa vastapalloon, jos Lindrosin kokoisellekin kaverilla käy näin. Tämä ”pimennys”, ”pelimotivaation vieminen” tai ”peli-ilon vieminen” ovat näissä tapauksissa ja joidenkin harvojen pelaajien kohdalla lähes synonyymi sille, että ”taklataan se pihalle kaukalosta”.

Suosittelen lukemaan Daniel Carcillon ja vihdoin suunsa avanneen Paul Kariyan mietteitä tappeluista ja epäpuhtaista tai yleensä ylikovista taklauksista. Kahden täysin erilaisen, mutta käytännössä samasta syystä uransa päättämään joutuneiden pelaajien ajatuksia siitä, että jääkiekko ei dramaattisesti muuttuisi vaan se pysyisi erittäin fyysisenä lajina ilman tappeluitakin.

Onkin kiva nähdä, että mitä lähivuosina tapahtuu esimerkiksi juuri NHL:n toimesta. Pelätäänkö mahdollisesti edessä siintävän tappeluiden täyskiellon aiheuttavan yleisökatoa tai muuta vastaavaa vai miksi asiat eivät etene, vaikka näitä samoja asioita käydään jatkuvasti läpi mediassa ja jopa entisten pelaajien toimesta.

Kirjoittanut Lumpy
Kerro jotain itsestäsi.
@peepso_user_1477(handy)
Tuskinpa katoaisi katsojat. Tuli mieleen Veikkaus ja ikärajojen nosto. Voisi kuvitella, että pelaaminen olisi vähentynyt, kun alaikäisiä heitettiin pois pelikoneilta. Lopputuloksena pelaaminen kasvoi, koska mummot sai tilaa koneilta ja heillä oli taskuissa muutakin kuin äidin viikkorahat.

Muutoksien vaikutukset voivatkin olla joskus täysin päinvastaisia, kuin mitä ensin tulee mieleen.