Etusivu » Kun kaikki on peruttu niin lähdetään sitten Venäjälle

Kun kaikki on peruttu niin lähdetään sitten Venäjälle

Korona painaa kovaa päälle ja liigat sulkevat ovensa yksi kerrallaan. Ainoat ketkä tuntuvat olevan immuuneja Koronavirukselle, ovat Venäläiset. Koska Itänaapureita ei Korona jarruta, päinvastoin hallit tyhjänä toki pelataan, mutta pudotuspelit jatkuvat ensi tiistaina Konferenssin välierillä. Otteluparit sinne

Kazan – Ufa

Kazan hoiti ensimmäisen kierroksen kunniakkaasti 4-0 maalierolla 11-3. Neftehimikillä ei paljoa palaa tuossa ottelusarjassa ollut, vaikka kolmas ottelu venyikin jatkoajalle.

Ufa puolestaan marssi 6 pelillä jatkoon ja  maaliero oli Ufalle 20 – 19 ottelusarjassa, ja sarjassa nähtiin myös 2 kotitappiota 1 kummallakkin joukkueella, oli aaltoilevasta sarjasta kysymys.

Jatkoon menijäksi veikkaan Kazanin otteluvoitoin 4-1.

Barys – Sibir

Barys ja Sibir hoitelivat ensimmäisen kierroksen pakettiin 5 ottelussa kummatkin otteluvoitoin 4-1. Barysin maaliero Magnitogorskia vastaan oli 13-6, joten Barys lunasti ennakkosuosikin asetelman tähän, oman lohkon 2 sijalta ja jatkaa näin konferenssin välieriiin.

Sibirillä puolestaan maaliero oli 10-9 Jekaterinburgia vastaan. Sarja oli äärimmäisen tiuka ja jatkoaikoja nähtiin sarjassa 2 kappaletta, ja 1 maalinvoittoja 3 kappaletta ja huomion arvoinen asia, että

Sibirin Harri Säteri piti maalinsa puhtaana sarjan alusta 129 minuuttia.

Sibir otteluvoitoin 4-2 jatkoon

TsKA – Dynamo  

Dynamo ja Spartak saivat välinsä selvitetty 6 ottelussa ja sarjan maaliero meni Dynamolle 22-15 oli sarja tiukka ja runsasmaalinen. Jatkoaikoja nähtiin 2 kappaletta.

Tska puolestaan oli aika varma ennakkosuosikki Nizhniä vastaan. Maaliero 11-5. Jatkoajalle Nizhni sai venytettyä ratkaisua kotonaan mutta todettakoon, että palaa ei TsKa:ta vastaan missään vaiheessa ollut.

En anna Dynamolle tässä mahdollisuuksia TsKA menee jatkoon voitoin 4-0. Ilya Sorokin piti maalinsa puhtaana sarjassa aina 138 minuuttia, joten hän johtaa pudotuspelien 0 peli ennätystä tällä hetkellä.

SKA – Jokerit

Jokerit saikin kuin saikin, sen kunnon vaihteen päällä ja marssi jatkoon 6 pelissä Yaroslavia vastaan odotetusti, vaikka hetken näyttikin pahalta. Maaliero Jokereile tässä sarjassa 25-9. Kalnins loisti maalilla, ja otti tarvittavat pelastukset, vaikka muutama synkkä erä ottelusarjaan mahtuikin. ja Antti Niemen, sanon vielä kerran Antti Niemen nollapeli, tämä jos joku on vuoden 2020 sykähdyttävin urheiluhetki, eli urheilugaala, työ tehty. Palkitkaa tuo mies.

Pietarin SKA tuli aika odotetusti 4 kertaa otteluun ja otti 4 voittoa lähettäen Vitjazin kesälomalle, että pojat pääsivät pelaamaan golfia, liekkö oli golfmailat mukana jo 4. ottelussa kotonaan. Maaliero SKA:lle 18-6. Vaikkakin ottelusarja meni jatkoajalle, ja toinen ottelu oli yhden maalin voitto, ei Vitjazilla ollut muuta palaa tuossa ottelussa, kuin yhden kerran 10 minuutin johto toisessa ottelussa.

Tästä sarjasta odotan tiukkaa, kohtaamista on pudotuspeleissä odotettu niin kauan kuin jokerit on KHLssä kiekkoillut, ja pienen twistin tähän tuo tyhjälle hallille pelaaminen, joten kotietu heitetään roskiin.

Optimisesti lähden veikkaamaan tähän jatkoon menijäksi Jokereita (olisiko tämä Jokereiden se THE kausi)

Jokerit jatkoon 4-2. (jos Antti ei ole maalissa koko sarjassa).

 

Urheilunurkka 13.3

facebook ja instagram @urheilunurkka seurantaan jos ei vielä ole


Kirjoita kommentti