Etusivu » Digiloikkaa ja kasinokuoppausta

Digiloikkaa ja kasinokuoppausta

Digiloikkaa

Jouduin lopultakin ottamaan valtavan digiharppauksen eli ottamaan käyttöön Nordean tunnuslukulaitteen. Oli se tuossa pöydällä jo pitkän aikaa mutta en koskenut siihen ennen kuin postin lakko pakotti. Avainluvut alkoi loppumaan eikä toivoakaan, että posti toisi uusia. Aikamoinen rekkula toi kone kyllä on ja aikamoista koodien näppäilyä maksaminen jatkossa edellyttää. Huonommat kasinotarjoukset jää ottamatta jo senkin vuosi ettei viitsi alkaa maksamaan.  OP:llä jää lista käyttöön mutta siihen tuli lisäksi puhelinkoodi. Enpä osaa vielä sanoa kumpi noista olisi näppärämpi käyttää. Mutta postissa tuli lakon jälkeen ilokseni vielä yksi paperinen lista ja olenkin sitä nyt käyttänyt kun vielä saa. En tiedä lakkaako tuo toimimasta juuri vuoden vaihteessa vai saisiko muutaman bonuspäivän. Tosin onhan Nordealla myös tunnuslukusovellus puhelimeen mutta siitä en osaa sanoa vielä mitään, se liittyykin seuraavaan digiloikkaan.

Uuden puhelimen hankinta on siirtynyt ja siirtynyt mutta kyllä se pitää nyt viimeinkin tehdä. Sinänsä vanha on toiminut koko ajan teknisesti moitteettomasti ja akkukin on edelleen uuden veroinen joten sen puoleen ei ole ollut pakko hankkia uutta. Sillä voi soittaa ja ottaa vastaan puheluita mutta puhelintahan ei nykyään juurikaan käytetä siihen. Ja kaikessa muussa suhteessa se on käynyt vanhanaikaiseksi. Juuri mitkään sovellukset ei toimi mutta en ole niitä tarvinnutkaan. Oikeastaan viimeinen pisara oli tämän Ristikakkosen syntyminen. Vanhat forumit toimi ja toimii ihan hyvin mutta tämä ei. Aluksi toimi vain chat mutta kun se vaihdettiin niin sitä ei ole enää näkynyt ollenkaan. Vihjeetkin toimi vähän aikaa mutta kun sinne lisättiin joku moderni palikka niin lakkasi toimimasta. Joten näen puhelimella täältä vain feedin. Tästä on seurannut, että välillä on täytynyt ottaa läppäri mukaan jotta näkee mitä täällä tapahtuu ja se on kyllä liian suuri paidan taskuun. 

Ongelma on, että minkä sitä sitten oikein ostaisi kun Applet on elitistisen kalliita, Samsungit palaa ja Huaweit vakoilee. Onhan niitä paljon muitakin merkkejä. OnePlus kiinnosti joskus mutta sitä mukaa kun maine on kasvanut hinnat on nousseet. Yksi vaihtoehto olisi Nokia jossa saisi puhdasta androidia ja pitkää päivitystä. Vakavasti ottaen olin jo keväällä aikeissa hankkia Huawein. Syystä ,että tarkoitus painottaa hyvää kameraa. Minulla on erillinen vanha digikamerakin mutta nykyisten vähän parempien puhelimien kamerat voittaa sen helposti. Yksi uusi laite korvaa siis kaksi vanhaa. Tuo Huawein hankinta meni jäihin koska juuri silloin sillä tuli vaikeuksia Trumpin kanssa. En tiedä mikä tilanne tuossa asiassa on, siitä ei ole puhuttu enää mitään. Laitteita kuitenkin myydään eikä hinnat ole merkittävästi romahtanut. Olin toiveikas, että pukki toisi 1800 € iPodin mutta ei tuonut, ei edes satasen perusandroidia. Tuolla jälkimmäiselläkin ilmeisesti tämä sivusto toimii ja kaikki appsit mitä ihminen oikeasti tarvitsee. Vai toimiiko? Kertokaa jos tämä ei toimi jollakin puhelimella kunnolla niin en ainakaan sellaista hanki. Muistakin tuoreista, lähinnä keskihintaluokan, puhelimista saa kertoa kokemuksia, varsinkin jos on ollut ongelmia. Tosin täällä taitaa kaikilla on niitä kalliimpia puhelimia.

Mikähän olisi vielä yksi digiloikka niin syntyisi digikolmiloikka? Onko ehdotuksia?

Kasinokuoppausta

Seuraavaksi hieman varoituksia mahdollisille uusille kairaajille joita ei ehkä ole ja jos on eivät ehkä tätä lue mutta silti. Täältä saattaa saada käsityksen, että kasinoilta saa helppoa rahaa ja sitä tulee isosti. Näin käy monella ihan oikeasti mutta ei kaikilla. Kasinokairaus on hyvin epäoikeudenmukainen asia. Jos ja kun kaksi ihmistä toimii täsmälleen samalla tavoin heidän tuloksensa voi poiketa merkittävästi toisistaan. Jollakin aikajaksolla toinen saattaa voittaa kymmeniä tuhansia ja toinen hävitä jos ei ehkä useita kymmeniä niin ainakin useita tuhansia. Ja ero johtuu puhtaasti tuurista, onnesta, mäihästä, lykystä, kaikista näistä, ei mistään muusta.

Helppo arvata, että edellä ollut oli johdatus omaan kasinomenestykseeni. Nyt on muutamaa tuntia vaille, että tuleeko tappiollinen kalenterivuosi kasinokairauksessa. Myönnän, että olen pelannut laiskasti. Vuoden aikana on ollut monta hetkeä, että olen ajatellut etukäteen, että silloin ja silloin on aikaa ja avaan kaikki kasinot ja voitan paljon rahaa mutta eipä sitä aikaa ole ollut. Tai olisi tietenkin ollutkin mutta on keksinyt muutakin tekemistä. Olen pelannut varman päälle, pääosin parhaita spinnitarjouksia. Tapahtumia vain vajaa tuhat eli ahkerimmat pelaa saman määrän kuukaudessa muutkin parissa kolmessa. Mutta olisihan tästäkin pitänyt voittoa tulla, toki pieni määrä kasvattaa varianssia mutta toisaalta tarjousten luonne vähentää sitä. On tässäkin jonkinlainen työmäärä ollut, karkeasti arvioiden kuukauden työpäivät. Kuka suostuisi tekemään kuukauden töitä ilman palkkaa? Ei kukaan, enkä minäkään jos olisin tiennyt sen etukäteen. Minuahan ei nämä slotit sinänsä viihdytä. Tai viihdyttäähän ne juuri silloin kun tulee rahaa.

Tutkailin hieman mistä tappiot on tullut. Tietysti talletusbonuksista, niistähän se käytännössä tulee. Spinnitarjoukset voiton puolella mutta vain puolet odotetusta. Ja se puoli mikä on pettänyt on blackjack. Kun noista laskee karkeasti käsien määrän se on n. 2200. Käsien määrähän tässä on ratkaisevaa eikä eurot. Tasapanostulos n. 93,3%. En tuota äkkiseltään osannut laskea mutta hieman pyöräytin simulaattorissa niin todennäköisyys, että kolikonheitossa häviää 2200 heitolla 6% on aika pieni, alle prosentin ehkä alle promillen. Mutta kaikkihan on mahdollista. Joka tapauksessa erittäin huono tuuri ollut bj-pöydässä.

Vuoden tulos hyvin lähellä +-0 ja se merkki ratkeaa viime hetkillä. Eihän tuo sinänsä ole varsinaisesti kuoppausta mutta kun oa on 110-120% niin siihen nähden on. Ja joka tapauksessa se on ajan kuoppausta. Otanpa tähän lopuksi oikeustapauksen millä on ratkaiseva merkitys tuohon merkkiin. Kasino on Stakes missä useimmat varmaan pelannut ja jo lopettanut pelaamisen. Ainakaan sitä ei ole muistaakseni mainittu pitkään aikaan, ei varmaan Ristikakkosella ollenkaan eikä se ole suositeltavien kasinoiden listalla. Itse saan tuonne vielä pelata vaikka/ koska en olekaan juurikaan pelannut mutta jouluaattona innostuin pukkia ja iPhonea odotellessa ottamaan sen 100+50 tarjouksen. Hävisin oman rahan nopeasti enkä viitsinyt vaihtaa peliä siirtyessäni bonukselle ajatuksella että ihan sama mitä pelaa kun häviää kuitenkin. Joulun ihme oli se, etten hävinnytkään vaan tuli nopea nousu 700 euroon. Siinä vaiheessa tuli mieleen katsoa kiellettyjen pelien listaan eikä sitä siellä ollut joten ei mitään hätää. Vilkaisin kuitenkin kierrätysmittaria ja se ei ollutkaan pyörähtänyt lainkaan. Joten yhteys chatiin missä kerrottiin, että pelaamani peli oli niin uusi, ettei se ollut vielä kerennyt kieltolistalle. Käskivät pelaamaan jotain tavallista peliä mitä normaalit ihmiset pelaa, kai se tarkoitti Starburstia. Katselin kuvakkeita ja ensimmäinen jossa ei ollut sanaa ”new” oli Winterberries joten se pyörimään. Joulun toinen ihme oli se, että hetken päästä näkymä oli sellainen mitä en ole ennen nähnyt enkä varmaan toista kertaa näekään eli kaikki merkit samaa:

Jossain toisessa pelissä saattaisi tulla paljonkin rahaa mutta tässä tapauksessa ei, kaikkiaan taisi tuossa tilanteessa tulla tasaraha joka sitten puolittui kierrättäessä. Kun kierrätys oli valmis alkoi epäilyttämään mahtaako saada euroakaan ulos sillä olinhan pelannut bonusrahalla kiellettyä peliä josta saadulla nousulla pelannut kierrätyksen läpi sallitulla pelillä. Tämä oli minulle uusi tilanne, en ole ennen pelannut kiellettyä peliä, ainakaan niin että olisi päässyt nostolle ja olenkin kuvitellut, että jos vaan koskeekin kiellettyyn rahat viedään. Joidenkin säännöissä sanotaan selvästi niin että bonus ja sillä saadut voitot viedään. Nyt kun tutkin Stakesin sääntöjä tarkemmin siellä ei niin sanotakaan vaan ainoastaan ettei kierrätä. Ja kyllä se voiton maksoi, tosin vasta puolet kun tuota ei kerralla saanut, voihan se vielä keksiä jotain ettei maksa loppuja. Tämähän tarkoittaa, että Stakesilla voi turvallisesti pelata vahingossa vääriä pelejä, toki se on -ev mutta siitä ei erikseen rangaista. Mutta onko tämä samalla tavoin muuallakin? Ei taida olla vai onko?

Vuoden 2019 kasinotulos on siis hieman vielä avoin etumerkiltään. Mutta on joka tapauksessa niin huono, ettei kauheasti motivoi jatkamaan. Varsinkin kun noita matalan varianssin spinnitarjouksiakaan ei enää juuri saa. Nopeampi on pois pelistä, samoin Jefet jotka ei hääviä olleetkaan, Expekään ei varmaan enää innostu kun viimeksi jo keskeytti, Comeoneissa ev:t on pieniä ja kun kerran viikossa tulee 40+20 joka ei mene läpi niin tappiollisiahan nuo on. Minulla on toki paljon avaamattomia kasinoita ja welcomet periaatteessa hyviä mutta varianssit julmia. Ehkä otan noita sitten kun on hyvin aikaa eli talviurheilu- ja sisäpelikauden jälkeen. Tulevana kesänä ei taida olla mitään muuta kiinnostavaa tapahtumaa…

Vuosi alkaa olla aika vähissä eikä tässä ole enää muuta tehtävissä kun toivottaa Hyvää Uutta Vuotta kaikille, olkoot varianssit suotuisia tulevana vuonna ja vuosikymmenenä!

 

 


Kirjoita kommentti