Etusivu » Bianca Andreescu - seuraava maailmanlistan ykkönen

Bianca Andreescu – seuraava maailmanlistan ykkönen

WTA Tour saamassa vihdoinkin uuden hallitsijan

Kulunut vuosi on ollut Kanadalle erittäin menestyksekäs, kun Toronto Raptors voitti NBA:n loppuottelusarjan kesäkuussa ja vasta 19-vuotias Bianca Andreescu päihitti Serena Williamsin US Openin finaalissa muutama viikko sitten.

Kanada tunnetaan jääkiekon ja lacrossen suurmaana, mutta myös tenniksestä on tullut vuosien saatossa runsaasti menestystä, eikä Andreescu itse asiassa ollut edes ensimmäinen kanadalainen Grand Slam -turnauksen loppuottelussa esiintynyt pelaaja, sillä tähän ovat pystyneet viime vuosina myös Eugenie Bouchard sekä Milos Raonic. Vuonna 2014 säväyttänyt ja sittemmin jo top-100:n ulkopuolelle pudonnut Bouchard olikin samalla eräänlainen suunnannäyttäjä ollen ensimmäinen kanadalainen nainen GS-finaalissa ja maailmanlistan viiden parhaan joukossa.

Kun puheeksi tulee kanadalaiset pelaajat, niin ei voida myöskään unohtaa esimerkiksi kahdeksan kertaa nelinpelin ja neljä kertaa sekanelinpelin Grand Slam -turnauksen voittanutta Daniel Nestoria, jonka palkintokaapista löytyy myös lukuisia ATP finaaleiden voittoja kuin myös olympiakulta vuodelta 2000. Nestor on jo päättänyt uransa, mutta äsken mainitun Raonicin lisäksi TOP20:ssa on tällä kaudella käväissyt myös nuoret Denis Shapovalov ja Félix Auger-Aliassime.

Miten äskeisen kaltainen katras pelaajia on edes mahdollista nousta maailman huipulle asukasluvultaan suhteellisen pienestä maasta tai ainakin maasta, jota ei yleensä tennikseen yhdistetä. Vastaavaa on kuitenkin nähty myös esimerkiksi Australiasta, Belgiasta, Kroatiasta, Serbiasta, Sveitsistä ja Tshekista – tietenkään Ruotsia unohtamatta. Joku voisi vedota siihen, että Andreescu mukaan lukien monet heistä ovat joko täysin eurooppalaisia geeneiltään tai ainakin osittain, mutta lajitaitonsa he ovat silti oppineet Atlantin valtameren läntisellä puolella.

Bianca Andreescua voidaan kuitenkin jo nyt pitää yhtenä WTA-kiertueen parhaimmista ja pelityyliltään viihdyttävimmistä pelaajista, josta voi odottaa todellista supertähteä alkavalle vuosikymmenelle. Tällä vuosikymmenellä olemme nähneet lukuisia loistavia pelaajia, kuten Angelique Kerberin, Garbine Muguruzan, Karolina Pliskovan, Simona Halepin, Elina Svitolinan, Petra Kvitovan, Caroline Wozniackin ja jo lopettaneista esimerkiksi Ana Ivanovicin sekä Agnieszka Radwanskan, mutta kenestäkään heistä ei ole noussut vastaavaa kiertuetta dominoivaa pelaajaa, joita olemme nähneet käytännössä kaikilla vuosikymmenillä. Joku voisi sanoa, ettei sellainen ole edes enää mahdollista, mutta varmastikin on, joskin tällaisia pelaajia on yleensä vain se yksi tai korkeintaan muutama kappale kerrallaan.

Muista nuoremmista pelaajista Naomi Osaka on lienee yksi sellaisista, jolta uskaltaa odottaa vielä huikeaa uraa ja samalla japanilainen tuntuu olevan äärimmäisen lahjakkaasta 1997 syntyneiden ikäryhmästä niitä harvoja, jotka ovat pysyneet jokseenkin terveenä koko ammattilaisuransa. Hänenkään kohdallaan on kuitenkin vaikea uskoa niin tasaiseen suorittamiseen huipulla, mitä kiertueen todelliseksi hallitsijaksi nouseminen vaatisi, sillä vastaavia voimatenniksen edustajia on nähty useita, jotka ovat kaiken osuessa nappiin ylivoimaisia, mutta vahvuuksien tökkiessä ovat keinot vähissä huippuja – etenkin hyvin puolustavia pelaajia vastaan.

Vuoden 2017 Wimbledonissa aikuisten Grand Slam -ensiesiintymisensä tehneen Andreescun vuosi 2019 on ollut jopa täysin käsittämätön ottaen huomioon, että vuonna 2018 hän pelasi vielä lukuisia 25 000 dollarin ITF-turnauksia, eikä onnistunut yltämään yhteenkään Grand Slam -turnauksen pääsarjaan kauden päätösrankingin ollessa 152.

Vuosi 2019 Andreesculla alkoi heti avausviikon finaalitappiolla Aucklandissa, karsintojen läpäisyn sekä toisen kierroksen paikalla Australian avoimessa tennisturnauksessa, kunnes Andreescu voitti 125 000 dollarin arvoisen Newport Beachin turnauksen Yhdysvalloissa. Mikäli tässä vaiheessa tennistä seuraava katsoja ei ollut painanut tätä nimeä mieleensä, niin jatkossa siltä ei voitu välttyä, sillä aiemmin mainitun turnausvoiton jälkeen Andreescu on pelannut tähän päivään saakka 31 virallista ottelua vuonna 2019, joista nuori kanadalainen on voittanut 29. Häviöitä on siis ainoastaan kaksi, joista toinenkin luovutuksella virolaista Anett Kontaveitia vastaan. Tätä luovutustappiota seurasi kymmenen viikon tauko turnauksista, jonka jälkeen Andreescu voitti Ranskan avoimen tennisturnauksen avausottelunsa, mutta joutui vetäytymään sen jälkeen viettäen jälleen kymmenen viikkoa sivussa ennen Pohjois-Amerikan kovien kenttien kiertuetta.

Alle 16- ja 18-vuotiaiden Orange Bowl -turnaukset voittaneen Andreescun koko pelityyli ja varsinkin kämmenlyönti ovat hyvin näyttäviä, jonka lisäksi tekeminen näyttää läpi otteluiden ja turnauksesta toiseen hyvin varmalta, joka on tämän ikäiselle pelaajalle hyvin harvinaista. Sinänsä on hienoa sanoa, että Suomen Emil Ruusuvuori saa aikaan samanlaisen mielikuvan, mutta toki esimerkkejä olisi enemmänkin varsinkin maailman tämän hetken kaikkein parhaiden pelaajien joukosta.

Pelaaja, jolla ei käytännössä ole heikkouksia antaa Andreescusta juuri sen kuvan, että vaikka joku peruslyönti ei olisikaan aivan samalla tasolla kuin vaikkapa Naomi Osakalla tai Madison Keysilla, niin tekemisen helppous, liike ja aivan kaikki osa-alueet ovat niin vahvoja, että toista samanlaista harvoin näkee. Lisäksi henkinen puoli vaikuttaa tällä otannalla lähes täysin ainutlaatuiselta valtaosaan naispelaajista verratessa.

Oikeastaan ainoa huoli Andreescun kohdalla ovat kanadalaistakin kiusanneet erilaiset ongelmat niin jalkojen. selän kuin olkapäänkin kanssa. Ongelmat varsinkin juuri olkapäiden ja ranteiden kanssa ovat sellaisia, jotka ovat pakottaneet useita huippuja lopettamaan tai pitämään jopa vuosien tauon jo hyvin nuorella iällä. Näitä esimerkkejä löytyy nykyisistäkin pelaajista, kuten lähes Andreescun tasoisena lupauksena pidetty CiCi Bellis, joka kävi läpi peräti neljä eri leikkausta kymmenen kuukauden aikana kesän 2018 ja kevään 2019 välillä.

Seuraavaksi Andreescun otteita voi seurata Pekingin turnauksessa, joka on kauden neljäs ja samalla viimeinen Premier Mandatory -tason turnaus. Lisäksi Andreescu on jo varmistanut paikkansa Shenzhenissa ensimmäistä kertaa järjestettävään WTA-kiertueen finaaliturnaukseen. Suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin tulevaan ja toivottavasti ehjään kauteen, jolloin Andreescu joutuu täysin uudenlaiseen tilanteeseen valtavan huomion sekä aiempaa selvästi täydemmän turnausohjelmansa vuoksi, jonka lisäksi massakentillä pelattavia turnauksia lukuun ottamatta myös pisteitä on puolustettavana paljon, jotta kanadalainen onnistuisi ottamaan otsikossa ennakoidun ykkössijan maailmanlistalla.


Kirjoita kommentti