Etusivu » Sunnuntai törähdykset

Sunnuntai törähdykset

Eilen pomppi ikävästi Jondelia vastaan, Marseille peli meni täysin oman käsikirjoituksen mukaan, mutta sitten surkea vapari Marseillelle, joka oli menossa selkeästi ohi maalin, Lorientin maalivahti lähtee hyppäämään, mutta päättääkin että antaa mennä yli päätyrajasta ja sinne olikin hiipinyt Balerdi, joka puski pienestä kulmasta pallon maaliin. Meni vähän aikaa ennen kuin oikeastaan kukaan edes tajusi, että pallo on maalissa. No noita sattuu, tasapeli olisi ollut oikeudenmukaisin tulos kuitenkin. Caen puolestaan teki sitten lisäajalla 1-0 maalin ja meni perkule voittamaan.

Montpellier – Reims

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Montpellier on ollut pienessä taantumassa, kun kolmesta viime pelistä ainoastaan 2 pistettä ja jopa kotitappio Nimesiä vastaan. Mutta tänään he ovat vieraitaan parempia ja tämän pitäisi olla selkeä voitto kotijoukkueelle. Reims on edelleen ilman voittoa sarjassa ja ovat saaneet ainoastaan kaksi pistettä koko kaudella tähän mennessä, joten kovin hyvin ei heillä mene. Omissa papereissa Reims on kuitenkin parempi kuin nykyinen sijoitus, joten heitä ei sovi aliarvioida, mutta sitten taas Montpellier on kotonaan todella kova vastus. Eiköhän tästä kotivoitto nähdä.

Nice – Lille

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Nice otti tukkaan oikein huolella Saksassa Leverkusenin vieraana, kun hävisivät 6-2. Samaan aikaan Lille kävi hakemassa helpot pisteet Tšekeistä Sparta Prahalta, kun voittivat 1-4. Kummallakin on siis viikolla UEL- pelit alla, joten isompaa etua ei tuosta kummallekkaan tule. Toki henkisesti eroa tulee murskatappio vs selkeä voitto. Molemmat ovat kuitenkin pelanneet ihan hyvin Ligue 1:sessä tai oikeastaan Lille on pelannut todella hyvin. Nice mahtuu kuitenkin tällä hetkellä top5, Lillen ollessa heti PSGn perässä toisena. Mutta huomionarvioista on se, että Lille on koko kaudella päästänyt ainoastaan kaksi maalia mikä on todella hyvä saldo. Molemmat pääsevät tänään hyvillä kokoonpanoilla peliin, joten siitäkään ei etua tule kummallekkaan. Lille on kuitenkin tällä hetkellä aivan liian kovassa vireessä, että heitä uskaltaisi sivuuttaa tässäkään pelissä kolmesta pisteestä. Kerroin on vielä jopa pelattava, sillä ainakin itsellä on sen verran uskoa vieraisiin tänään.

Lyon – Monaco

Ladataan vihjettä, odota hetki...

Kierroksen pääpeli Lyon vastaan Monaco. Itse en saa vieraita noin kovaksi altavastaajaksi tässä pelissä. On totta, että Lyon on ennakkosuosikki jo ihan pelkästään kotiedun takia, mutta tasoituksella kelpaa vieraat hyvin peliin. Monaco on hävinnyt tällä kaudella kaksi peliä ja toki molemmat tappiot ovat tulleet vieraissa eikä maalinteko ole myöskään sujunut aivan kuten olisi odotettavissa, mutta siitä huolimatta Monaco ei todellakaan ole mikään heittopussi. Monacon tappiot ovat Brestiä vastaan 1-0 sekä Rennesiä vastaan 2-1 eli he eivät ole hävinneet kertaakaan vielä enemmällä kuin yhdellä maalilla. Lyon on ollut pelillisesti vähän vaihteleva, aivan kuten Marseille. Kotonaan he eivät ole juurikaan loistaneet sillä ainoa voitto tuli heikkoa Dijonia vastaan ekassa kotipelissä 4-1 ja sen jälkeen tasapelit heikkoa Nimesiä vastaan sekä Marseillea vastaan. Kumpikaan näistä joukkueista ei tällä kaudella mahtunut UEFAn peleihin, joten he ovat levänneet viikolla. Uskoisin, että pelistä tulee vähämaalinen ja tasapeli tuoksahtaa, mutta Monacon voitto ei todellakaan ole mahdottomuus, otetaan pientä turvaa kuitenkin AH +1 muodossa.


Kirjoita kommentti