Etusivu » NCAAB Mystinen Covid-19 kausi + pientä statistiikkaa vuodesta 2020

NCAAB Mystinen Covid-19 kausi + pientä statistiikkaa vuodesta 2020

Tosiaan nyt alkaa olemaan tälle kaudelle myös otoskokoa hieman jenkkilän yliopisto koripallon puolelta, joten uskaltanee hivenen avata omia näkemyksiä kaudesta. Lähdetään nyt kuitenkin siitä liikkeelle että kyllä Baylor edelleen omissa arviossa se paras joukkue rapakon toisella puolella on. Gonzaga hengittää kyllä pahasti niskaan, mutta eipä tuolla merkitystä sen kummemin ole kun joukkueet kuitenkin kohtaavat mahdollisesti toisensa vasta sitten March Madness turnauksessa. Harmillisesti marras-joulukuun aikana olleen Non Conference vaiheen aikana Baylorin ja Gonzagan piti pelata vastakkain 5.12.2020. Tuota ottelua ei kuitenkaan koskaan pelattu vaan se poistettiin otteluohjelmasta kokonaan. Peli olisi pelattu Gonzagan kotihallissa johon Gonzaga lähti bookkereiden linjan mukaan 3 pisteen suosikkina. Mutta tästä jauhamisesta varmaan jatketaan sitten keväämmällä kun asia alkaa olemaan ajankohtaisempi.

Kuitenkin olihan mulla aivan syykin tälle tekstin pätkälle. Tosiaan tuossa Joulukuun aikana tein päätöksen, että avataan tuo mystinen Twitter, ja rupean myös sinne tuottamaan vedonlyönti kontenttia. Tämä kuitenkin pakottaa itseni tekemään kaikesta seurannasta julkista mikä ei tietysti ole millään mittarilla huono juttu. Lähinnä tässä muutaman viime viikon aikana on alkanut huolettamaan vetojen hyvyys. Tiedetään tiedetään otantaa ei ole omassa seurannassa tältä kaudelta kuin 314 vedon verran. Julkisessa seurannassa semmonen noin 170Kpl. Varmasti tuohon määrään mahtuu myöskin Varianssia paljonkin. Varsinkin kun keskiarvo kertoimet on olleet 2.03 lukemassa. Ensimmäiset 150kpl vetoja tähän kauteen palautti 121.49%, tiesin kyllä että tuossa oli matkassa paljonkin onnea. Monta matsia joissa pelasin tasoituksella x joukkuetta kertoimella 1.9 vedot hävisivät ja samana yönä saattoi olla muutama matsi joissa pelasin Moneyline vetona joukkuetta X kertoimella 2.55 ne taasen voittivat. Muutenkin nuo korkean kertoimen Moneyline vedot osuivat paremmin alkukaudesta (seassa ei siis ollut mitään 8 kertoimisia dogeja vaan kertoimet huitelivat 2 – 2.7 välillä, joten tuskin nuo psytyvät sotkemaan palautusta niin paljon mitä esim vaikka, jos sotkee perus seurantaan kausivedon jostakin tajuttomasta longshotista kertoimella 40 joka sattuu vielä osumaan) Julkisen seurannan aikana tuo palautus on alta 95%, joten pelkästään arvaamalla tuo olisi pitänyt päihittää, joten varmasti nyt taasen se runi on ollut vastainen. Nyt lähiaikoina tuo trendi on ollut taasen aivan päinvastainen, ainoat vedot oikeastaan voittaa enää kun otan tasoituspisteitä kyytiin tai annan niitä hivenen vastustajalle, mutta Moneylinet taasen tahtovat jatkuvalla syötöllä jäädä muutamista pisteistä vajaiksi tai sitten vastaava tilanne että pelattu jengi johtaa matsia 45 sekuntia ennen loppua ja jotakin mystistä tapahtuu ja häviävät matsin kuitenkin 8 pisteellä. Ja joo kyllä koripallossa tuo on jopa suhteellisen normaalia sillä vaparishow kun alkaa niin ero voi yhdenäkin muuttua 70-70 tilanteesta –> 78-71 tilanteeksi. Kyllä tämähän se sitä varianssia tässä on joka on täysin ymmärrettävää.

Asia joka kuitenkin sitten teki sen ratkaisun itselle että tästä lähden ylipäänsä Blogiin mitään postaamaan niin on tuo hyvin mystinen kotietu. Aiemman 3 kauden aikana Yliopisto koriksessa olen pitänyt kotietua hieman yli 3 pisteen arvoisena. Kuten nähtiin keväällä jalkapallossa kotietu kaventui todella paljon, tarkkoja lukemia en muista, mutta alustavasti aateltuna muutos oli hurja. Hieman aihetta lisää tutkiessa sama kävi myös jenkki futis sarja NFL:lle, kotietu putosi useamman prosentin. Tokihan tuo laittoi myös itseni muuttamaan tuota omaa arviota. Alkukauden aikana olen kotijoukkueille laskenut noin 1.5 pistettä etua, joten voidaan puhua että puolitin sen saaman edun aiemmilta kausilta. Tutkin myös aiempien kausien pelkästään voitto prosentteja nämä pyörivät karkeasti siinä 67-68% luokassa. Juuri tuossa laskettuani tämän kauden otteluiden kotivoitto prosenttia tyrmistyin lukemasta, 73.8%. Miten? Tokihan tuo ei vielä kerro aivan kaikkea kaudesta, vaikkakin otteluita tuohon otokseen kertyi 1372kpl.

Tosiaan mukana ei ole Non Conference vaiheen otteluita jotka pelattiin neutraalilla kentällä. Muutama nosto tuosta korkeasta kotivoitto prosentista. Ollaan pelaliltu vasta murto osa noista Conference vaiheen otteluista, eli otteluista joista suurin osa joukkueen yhden kauden peleistä kertyy. Myöskin nuo Conferenssin väliset ottelut omaavat tilastojen perusteella pienemmän kotiedun aiemmilta kausilta, mitä esim vertaillessa Non Conference vaiheen otteluihin. Uskonkin että tuo ei varmasti ole pelkkää kohinaa. Myöskin se teoria tukee tuota asiaa että Non Conference vaiheessa saatetaan pelata ottelu jolla ei ole oikeastaan mitään väliä. Ja tällä tarkoitan siis myös sitä että ottelun loppu tulos ei oikeastaan vaikuta yhtään mihinkään, mutta myöskin sitä että tasoeroa hyvien ja oikeasti huonojen yliopistojen välillä on aivan tajuttoman paljon. Tyyliin Baylorin tai Gonzagan tasoinen nippu pelaa Delaware Statea vastaan, se on aivan sama pelaako ne sen vaikka ilman avausviisikkoaan, mutta Delaware ei tuota ottelua tule voittamaan. Mutta kun mennään Conference vaiheeseen niin konferenssin sisäiset tasoerot ei ole läheskään niin isoja. Joten aavistelen että tuo tämän kauden kotivoitto prosentti koko kaudelta tulee varmasti tippumaan tuonne 67-68% kieppeille, joten tästä eteenpäin vedot tulevat hyödyntämään myös silloin tuota vastaavan aiempien kausien pisteetua kotijoukkueille, mutta sillä muutoksella että otan tuosta kotiedusta kymmenykset pois ja käytän lukemaa 3 pistettä. En vaan voi millään käsittää tuota etteikö tämä poikkeusaika heikentäisi kotiedun merkitystä, mutta teen tuon muutoksen nyt hivenen maltillisemmin.

Herää myöskin kysymys jalkapalloa koskien, vaikkakin useassa sarjassa tuo kotietu kaventui paljon keväällä, niin kuitenkin lajina kun vertaillaan Koripalloa sekä Jalkapalloa, on helppo todeta että Jalkapallo on paljon enemmän sattumalle altis laji, joten kysynkin onko jopa mahdollista että tuo kevään kotiedun putoaminen oli vain silmänlumetta ja todellisuudessa se pudonnut kotietu on paljon nyky tilastoja pienempää. Toinen pointti tuohon tämän kauden vetoihin, suurin osa vedoista on koostunut vieras joukkueille, mikä on toisaalta ymmärrettävää ja toisaalta taas ei. Aiempina kausina nuo vedot itsellä on mennyt kutakuinkin 50-50%, ilman laskemista väitän että tilanne tällä kaudella on ollut vähintään 25-75% vieraiden hyväksi. Tuo miksi sanoin että se on myös toisaalta ymmärrettävää on se että omien havaintojen pohjalta kuvittelen että bookkerien avaus kertoimissa heillä tuo etu kotijoukkueen hyväksi on jotakin 1.5-2 pisteen välistä, mutta sitten markkina tuntuu suosivan kotijoukkueita edelleen samalla mitalla kun aiemmilla kausilla, ellei jopa enemmän. Joten on hyvinkin perusteltua miksi alkukaudesta vetoja kertyi suhteettoman suuri määrä vieraille.

Pieni sananen vielä Pinnyn close kertoimista. En tiedä kuinka tuota olisi tehokkain tapa verrata. Verrataanko yhteismäärää kuinka monessa kohteessa ollaan Pinnaclen close voitettu/hävitty? Lasketaanko vetojen pelattujen kertoimien keskiarvo ja verrataan sitä Closeihin? Lasketaanko kertoimet yhteen ja katsotaan paljonko suurempi tuo pelattujen kertoimien summa on mitä verrattuna päättyneisiin kertoimiin. Keskiarvo kerroin lyönnissä on ollut 2.03 ja keskiarvo kerroin Closessa 2.0. Kohteita se 314kpl. Yhteislaskuna pelatut kertoimet 637.13 ja Closet 626.80. En osaa sanoa yhtään onko nuo lukemat hyviä tuon kokoisessa otoksessa, koska koskaan en ole näin tarkkaan päätös kertoimiin perehtynyt, eikä toisaalta siihen ole myöskään mahdollisuutta ollut, sillä Cs Go ei tarjoa esim oddsportaliin päätös kertoimia kuin suurimpiin turnauksiin. Kuitenkin oikein hyvä valinta ennen kauden alkua oli leikata panoksia, sillä kausi on ollut hyvinkin haastava ja ehkä jopa voidaan puhua epänormaalista kaudesta, ilman että asiaan liitetään sekaan vielä Covid-19 pandemia.

Otetaan vielä muutama mukava sananen päättyneestä 2020 vuodesta. Todellakin vieläkin omalla screenillä kassutkin pyörivät ja voi pojat että pyörivät sitten joulun seutuna omaan laariin ja mukavasti. Pelkkä joulukuun lukema kellotti 220.10% tuloksen, josta tietysti suurin kiitos oli tuolle Doa2 monsterille. Kuitenkin koko vuoden tulos näytti lukemaa 121.21% ja ilman myös tuota Doa2 monsteria lukema olisi useamman prosentti yksikön plussan puolella ollut. Tuleva vuosi tuskin tarjoilee mitään yllättävää tällä rintamalla, vaan sama trendi jatkuu mikä on jatkunut viimeiset vuodet, mutta pelataan kuitenkin se mitä saadaan.

CsGo tarjosi oikeinkin mukavaa viihdettä seurattavaksi, että myöskin arviointi puolelle. Mallinnus oli oikeinkin onnistunut ja sitä tulen jatkaamaan ensi vuonnakin, sillä prioriteetilla että tuo tulee edelleen pysymään ykkös kohteena. Vuosi 2020 tarjosi 1593 kpl kohteita omaan seurantaan palautuksella 107.15% Tuohon on pakko olla tyytyväinen, Julkiseen seurantaan ei kerennyt kuin joulukuun muutamat kohteet sekä pitkin vuotta hajakohteita 240kpl verran palautuksella 113.8% joten oikeinkin hyvin sattui tänne parhaat vedot merkattua.

Mutta nyt täytyy mennä jatkamaan arvioita, rapakon takana aloitellaan meidän aikaa jo klo 21.00 –>

4

2 kommenttia

  1. Iletus sanoo:

    Päätöslinjan arvioinnissa voit käyttää seuraavaa laskentaa:

    1. Laske joka kohteelle arvo Pelattu kerroin / päätöskerroin. Huom! Päätöskertoimessa pitäisi ottaa Pinnyn palautus huomioon, jos se on vaikka 97% niin kaava on (Pelattu kerroin) / (Päätöskerroin/0.97)

    2. Kerro 1. kohdan luku panoksella

    3. Laske yhteen kaikista pelatuista kohteista tuo 2. kohdassa saatu luku. Jos se on suurempi kuin todellinen panosten kokonaismäärä niin päätöslinja on biitattu.

    4. Tuon 1-3 voi tehdä myös tasapanosoletuksella vertailun vuoksi

  2. Hyny sanoo:

    Noniin nyt tuossa näpertelin sen verran exceliä että sain tosiaan luvut ulos. Kokonaisen kauden pelatut yksiköt 821. Pinnyn päätöksien kautta laskettu summa 811.98 (käyetty 96.25% palautusta). Sitten julkisen seurannan vedot, pelatut 537 yksikköä. Pinnyn closet 505.33. Tuostahan voi lyhykäisyydessään todeta että tuota Pinnyn päätöskertsiä en oo pystynyt biittaamaan!

Kirjoita kommentti