Urheilussa puhutaan usein jättiyllätyksistä, pommeista, shokkivoitoista ym. nimityksistä kun selkeästi heikompi joukkue voittaa ennalta paremman joukkueen, ennakkokaavailujen ulkopuolelle jätetty joukkue voittaa turnauksen tai sarjan tai jotain muuta ennalta odottamatonta tapahtuu.
Miksi sitten jotkut vähemmän yllätykseltä tuntuvat saavat isompia kertoimia yllätyksen toteutumisesta mitä jotkut superpommit? Esimerkiksi melkolailla kärkipäähän povattu Pyrintö sai ennen kautta Korisliigassa kertoimekseen 15.00 voitosta, mikä on enemmän mitä esimerkiksi oli Club Bruggen kerroin Real Madridin vieraana mestarien liigassa, vaikka tässä tasoero on ilmeinen? Miksi Korisliigassa kärkipään ja häntäpään kohtaamisessa saattaa olla tasoitukset jopa -25 pintaan, kun NBA:ssa tällaiset ovat huomattavasti harvinaisempia, vaikka peliaikaa on enemmän? Miksi Suomelle tarjotut kertoimet koripallovoitossa Ranskaa vastaan jäivät erittäin pieniksi, samalla kun media hehkutti jättipaukkua? Miksi Valioliigan häntäpään joukkueen mestaruuskertoimet ovat järkyttävän paljon isommat, mitä esimerkiksi NHL:n heikoimmille joukkueille tarjotut kertoimet?
Vastaus kaikkiin kysymyksiin on todennäköisyydet, jotka todellisuudessa vallitsee tilanteissa, mutta etenkin median vaikutuksella ja erilaisten voittojen huumalla niistä luodaan vääristynyt kuva, ja saatetaan asettaa yllätysmomentissa samalle viivalle esim. Gijonin ihme ja Leicesterin mestaruus.
Käydään näitä yllätyksiin liittyviä asioita todellisen todennäköisyyden ja näiden pohjakysymysten avulla läpi seuraavissa kappaleissa, ja avataan vähän, mihin kertoimet perustuu ja miksi joku tapahtuma on oikeasti yllätys ja toinen ei ehkä sitä olekaan.
Kausiyllätykset vs yksittäisten pelien yllätykset
Kausiyllätykset, jossa voitto perustuu koko runkosarjan suoritukseen (eikä yksittäisiin peleihin joissa ns. voittamalla oikeat pelit voittaa mestaruuden) sisältävät kaikkein isoimman yllätyksen maun, kun asiaa tarkastellaan todennäköisyyksien kannalta. Suurin osa Euroopan maiden sisäisistä futissarjoista ovat tällaisia.
Mikäli joukkue suorittaa läpi kauden yli äärirajojensa materiaalilla, jonka ei pitäisi riittää voittoon, se vaatii niin monta yksittäistä yllätystä, että sitä voi oikeasti pitää jo yllätyksenä. Yksittäisessä pelissä varianssi vaikuttaa paljon, ja erilaisten tapahtumien määrä jää pienemmäksi, mutta kauden aikana sattuman mahdollisuus pienenee koko ajan sitä mukaa kun pelejä kertyy. Samoin kuin kasinolla pelatessa omalla rahalla ilman bonuksia, mitä enemmän pelaat, sen todennäköisemmin lopulta tuloksesi kääntyy tappiolliseksi. Vastaava asia toimii urheilussa. Jos joukkueesi todennäköisyys hävitä pelejä on suurempi kuin voittaa, niin vaatisi lottovoiton kaltaista sattumaa voittaa siitä huolimatta pelistä toiseen läpi kauden.
Aivan kuten kasinopelissä voit saada sinulle pitkässä juoksussa tappiollisesta slotista yksittäisen ison voiton, voi heikompi joukkue voittaa yksittäisessä pelissä paremman, yleensä suotuisan tuurin, sattumusten, ylitasolle nousseen adrenaliinin ja monen muun tekijän seurauksena. Kuitenkin on erittäin epätodennäköistä että selvästi heikompi joukkue tekee tätä läpi kauden, kuten ei slotin pelaajakaan saa jatkuvasti jättivoittoja (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta 😉 ). Tämän takia yksittäinen yllätys ei ole todennäköisyydeltään kuin yleensä 5-100 kertoimista tasoa, kun taas esimerkiksi Leicesterin Valioliigan voitto vaati niin monta isoa yllätystä isoilla kertoimilla, että näistä todennäköisyyksiä laskemalla päästään huomattavasti pienempiin todennäköisyyksiin.
Oletetaan esim että Teemu Pukin Norwich tarvitsisi kauden alussa mestaruustaistossa pysymiseen altavastaajana hyvät tulokset viidestä seuraavasta pelistä, ja näissä tuloksissa teoreettisen 100% palautuksen kertoimet ovat 3, 2, 4, 2 ja 10. Todennäköisyys tämän onnistumiselle on 1/480 (eli 1/(3*2*4*2*10), joka on jo 20 kertaa pienempi todennäköisyys, mitä esim Norwich-ManC pelin kotivoitolle arvioitu todennäköisyys.
Kauden ja yksittäisten pelien välillä on turnaukset tai mestaruudet, jotka ratkaistaan playoffeilla, näiden voittojen todennäköisyys menee hyvin vahvasti kahden ääripään väliin. Yksittäinen voitto ei mestaruuteen riitä, mutta muutama suotuisa yllätys oikeassa paikassa voi riittää, vaikka joukkue ei mitenkään pärjäisi pitkässä sarjassa sillä rosterilla maaliin asti. Esim lätkäleijonien kulta 2019 selkeällä altavastaajajoukkueella oli iso yllätys, mutta ei lähellekään yhtä iso kuin esim. Leicesterin 38 ottelun runkosarjaan perustuva kulta.
Kiteytettynä: mitä pidemmän aikaa voittajaa tai yllätystä ratkotaan tai mitä pidemmän sarjan sattumia mestaruuden saaminen vaatii, sen isompana paukkuna voidaan pitää jos sen silti voittaa joku sellainen, jonka taso ei siihen pitäisi riittää.
Yksittäisten pelien yllätykset tarkemmalla tasolla
Yksittäisissä peleissä yllätyksiä sattuu jossain lajissa lähestulkoon viikottain. Mikä näihin sitten vaikuttaa; miksi koripallon MM-kisoissa Serbialle ei saanut välttämättä edes kerrointa, mutta esim Ranskalle sai jalkapallon MM-kisoissa kaikkia maita vastaan ihan kohtuu hyvänkin kertoimen?
Tämä johtuu puhtaasti siitä, että peli, jossa suotuisia pistetapahtumia ja mahdollisuuksia niihin on enemmän, kääntyy todennäköisemmin paremman joukkueen eduksi. Jalkapallossa maaleja tulee vähän ja selkeitä maalipaikkojakin usein vain kourallinen, ja mahdollisuus tehdä näistä maali on pienempi. Tällöin sattuma on usein heikomman puolella, ja jos se tekee siitä ainoasta paikastaan maalin, niin se voi jopa riittää.
Jos oletetaan että maalinteon todennäköisyys maalipaikasta on 5 % molemmilla joukkueilla ja parempi joukkue saa 10 paikkaa ja huonompi 2 niin todennäköisyys että noista 10 paikasta ei tule maalia on 0,95^10 eli n. 59,9 %. Todennäköisyys että huonompi joukkue tekee ainakin toisesta paikastaan on kuitenkin 10 prosentin luokkaa, ja voitto näinkin selvällä jakaumalla ei mikään jättiyllätys olisi. Koripallossa hyökkäyksiä ja korintekomahdollisuuksia sataa läpi pelin, ja jos paremmalla joukkueella on muutamankin prosenttiyksikön parempi mahdollisuus tehdä omista paikoistaan kori, ehtii tämä pienikin tasoero kertautua lukuisten hyökkäysten aikana.
Karkeasti voidaan sanoa, että x kertaa toista parempi joukkue sortuu yllätystappioon huomattavasti harvemmin lajissa, jossa pistemäärät ovat korkeat, mitä lajissa jossa vähäpisteiset pelit ovat arkipäivää.
Koripalloa vieläkin vähemmän yllätyksiä nähdään tenniksessä, jossa toistoja ehtii tulla niin paljon, että sattuman rooli vähenee, ja vaatii oikeastaan sen että paremman pelaajan on oltava oikeasti tuona päivänä heikommassa vireessä läpi pelin; yksittäinen erävoittokaan ei vielä ratkaise mitään. Myös yleisurheilussa etenkin juoksulajit ovat yleensä hyvin ennalta-arvattavia. Vaikka suoritus ei itsessään ole pitkä, voidaan tässä varmastikin ajatella että tekniikka on juoksijoilla hyvin rutiininomainen, ja jokaista askellusta voidaan pitää suorituksen osa-alueena, ja kun näitä ehtii tulla kymmeniä tai satoja, niin heikomman fysiikan juoksijan on vaikeampi yllättää. Sattuman mahdollisuus piilee siis lähinnä onnistuneessa lähdössä ja tekniikkaa vaativien lajien osalta tekniikan sotkeutumisessa, tuuliolosuhteissa tai muussa sellaisessa. Nämä yllätykset näkyvätkin huomattavasti useammin kenttälajeissa kuin juoksuissa.
Karkeasti voitaneenkin todeta, että mitä vähemmän voittoon vaadittavan yksittäisen pelin tai suorituksen aikana ennakkosuosikilla on yrityksiä tai toistoja tehdä voittoa edistäviä toimenpiteitä, sitä todennäköisemmin yllätys voi tapahtua.
Kausiyllätykset eri sarjoissa
Miksi toisissa sarjoissa, kuten Euroopan futissarjoissa häntäpään joukkueen mestaruus on lähellä tasoa “ei voi tapahtua”, mutta taas esimerkiksi NHL:ssä häntäpään joukkueen Stanley cup ei olekaan enää niin iso pommi. Tämä johtuu pitkälti budjeteista, jota joukkueilla on käytössä. NHL:n palkkakatto tekee sarjasta tasaisen, mutta futispuolella öljysheikit viljelevät satoja miljoonia joukkueelleen, kun häntäpään joukkueet räpistelevät alle miljoonan budjeteilla.
On luonnollista että rahalla saa yleensä paremmat pelaajat ja todelliset tasoerot ovat paljon isommat, ja vaikka hyvällä valmennuksella ja joukkuehengellä tätä tasoeroa voikin kaventaa, niin pitkässä sarjassa ylivertaisen budjetin lyöminen on lähes mahdoton pala kakkua. Siksipä joukkueiden budjetit antavatkin aika karkeat suuntaviivat sille, miten isosta yllätyksestä voidaan puhua. Jos miljoonan budjetilla operoiva joukkue lyö pitkässä sarjassa 500 miljoonan budjetilla operoivan, voidaan puhua kyllä jättisuperyllätyksestä, jonka todennäköisyys on vain joitakin prosenttien kymmenyksiä.
NHL:ssä tai esimerkiksi Korisliigassa joukkueiden budjettien erot eivät ole lähellekään yhtä isoja, joten teoriassa häntäpäälläkin on selvästi paremmat mahdollisuudet menestyä, ja sarjan todellinen tasoero on pitkässäkin juoksussa pienempi. Tämä näkyy suoraan kertoimissa.
Miksi heikkotasoisissa sarjoissa murskavoittoja nähdään enemmän?
Vaikka äskeisessä kappaleessa mainittiin budjettien erot ja niiden vaikutus, niin yleensä sellaiset sarjat, joissa kärkijoukkueidenkin budjetit on pieniä sisältävät enemmän pelejä, joissa nähdään hyvinkin isoja tasoeroja ja altavastaajien voitot yksittäisissä peleissä ovat harvemmassa. Mistä tämä johtuu, ja miksi pienempi ero budjetissa näkyy isompana erona kentällä?
Tämä voitaneen yksinkertaisesti muotoilla niin, että heikommallakin budjetilla on näissä matalan budjetin sarjoissa ja alemmissa divisioonissa periaatteessa hyvä mahdollisuus rakentaa ennen kautta joukkue, jolla voi voittaa sarjan, mutta se on epätodennäköisempää, ja sitten kun joukkue on kasassa, ja ennalta parempi ja kalliimpi joukkue osoittaa myös kentällä olevansa parempi, niin tasoerot näkyy kentällä matalammalla tasolla selkeämpinä eroina kuin kahden timantinkovan joukkueen välillä.
Tämä johtuu siitä, että joukkueiden prosentuaalinen tasoero on matalalla tasolla isompi. Jos laitetaan vaikka futiskartalta joku Suomen kolmosen joukkue, ja arvotaan tälle tasoksi asteikolla 1-100 arvio 2, arvotaan Veikkausliigan voittaneelle Kupsille tasoksi 20, Teemu Pukin Norwichille 50 ja mestarien liigan voittajalle Liverpoolille täydet 100, niin Kups on prosentuaalisesti 1000% niin kova joukkue kuin mutasarjalainen ja Liverpool on 100/50 = 200 % Norwichin suoritustasosta. Vaikka tasollisesti Kupsin ero on vain 18 yksikköä isompi, ja Liverpoolin 50 yksikköä, niin kentällä tuo prosentuaalinen paremmuus näkyy yleensä isoina murskavoittoina silloin kun molempien taso on matala, mutta jos kyseessä on kaksi huippujoukkuetta, niin isosta tasoerosta huolimatta ero ei repsahda lähellekään niin paljoa.
Hatrickia pelanneet managerit tietävät että jos keskikentältään kehno (3) ja kurja (2) pelaavat vastakkain, kehno vie pallonhallinnan erittäin selvästi, mutta jos esim uskomaton (16) ja titaaninen (15) pelaavat vastakkain, niin ero jää prosentuaalisesti paljon niukemmaksi, vaikka molemmilla on vain yhden yksikön ero hallinnassa.
Kuva havainnollistaa miten matalalla tasolla pienikin tasoero näkyy prosentuaalisesti selvemmin kuin korkeammalla tasolla
Kiteytettynä heikoissa sarjoissa yllätykset ovat peruslähtötilanteessa (molemmat parhaalla kokoonpanolla) huomattavasti vaikeampia ottaa kuin huippusarjoissa, ja maali -ja korierot ovat yleensä huomattavasti isompia.
Median hype
Media luo usein hypeä ja yllätyksiä tapahtumista, jotka eivät oikeasti ole sellaisia. Esimerkiksi Suomen voitto Ranskasta koriksen karsinnoissa uutisoitiin huippumaan kaatamisena ja yllätyksenä, vaikka todellisuudessa Ranska lähti peliin ilman panosta ja motivaatiota ja kyseessä oli heille vieraspeli. Suomen kertoimet oli peliin alle kahden, ja kertoimet kertovatkin yleensä huomattavasti paremmin kuin media, onko kyseessä oikeasti yllätys, vai onko jostain tapahtumasta tehty väkisin sellainen. Median tehtävänä on sytyttää ja hypettää asioita liekkeihin, ja nimekkään joukkueen kaatamista hehkutetaan usein yllätyksenä, vaikka todelliset todennäköisyydet jossain tietyssä tilanteessa ovat jotain ihan muuta.
Kotiedun vaikutus
Kotiedun vaikutusta voisi käsitellä monessakin vedonlyöntiin liittyvässä artikkelissa, mutta mainittakoon yleisluontoisesti, että kotijoukkueena otettu voitto luokitellaan huomattavasti harvemmin isoksi yllätykseksi kuin vierasvoitto. Uutisoinnissa tällä ei ole yleensä niin isoa painoarvoa, mikäli kotona otetaan iso voitto, mutta todennäköisyyksien puolesta isoissa lajeissa se merkitsee paljonkin. Kotiedun merkittävin tekijä on tuomariin kohdistuva yleisön paine lajeissa, jossa kiistanalaisia tilanteita tulee paljon. Koripallo on yksi suurimman kotiedun omaavista lajeista. Tuomarin on tehtävä kymmeniä ratkaisuja fyysisissä tilanteissa, jossa ei ole ihan aukotonta kummalle virhe tulisi viheltää tai jättää viheltämättä nopealla silmämääräisellä arviolla.
Yleisön paine saa tuomarin vaistonvaraisesti suosimaan hieman kotijoukkuetta. Mm. pesäpallossa tai baseballissa tällaisten tilanteiden määrä on huomattavasti pienempi, ja kotietu ei olekaan näissä niin merkittävä. Muita kotietuun vaikuttavia pienempiä tekijöitä on yleisön antama boosti taistella, tuttu kenttä ja toisen joukkueen mahdollinen matkarasitus. Koripallo on yksi laji, jossa samaa joukkuetta vastaan kotivoitto ei välttämättä ole yllätys, mutta vierasvoitto on.
Loppuyhteenveto
Yllätykset ovat urheilun suola, moni neutraali katsoja toivoo altavastaajan voittoa ja jos paras aina voittaisi, urheilu olisi aika tylsää, vähän niinkuin slotin pelaaminenkin jos aina häviäisit sen 3-5 prosenttia pelisession aikana. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että toiset yllätykset ovat todennäköisempiä kuin toiset ja osa ei ole yllätyksiä lainkaan. Mutta jos Suomi voittaa ensi kesänä futiskultaa, voidaan kyllä vapain mielin puhua superyllätyksestä; vaikkei siinä mitään koko kauden kestävää sarjaa pelatakaan.